Klara Saken kirjoittaa
Numero 1.
Alussa oli pönttö. Se oli ruudun kahden puolen: tällä puolella yksi ja ruudun toisella puolella toinen. Tuo on kylläkin telkänpönttö. Omassani on kaksi reikää nenän molemmilla puolilla, nenänreiät tottakai ja nenän alla suuri sammio, josta raikajaa kaikenlaista rähinää silloin, kun sinne ei kaadeta ämpärikaupalla ruokaa, kuten siinä eräässä ranskalaisessa kirjassa nimeltä ”Vaitelias naapuri” tai sinnepäin.
Aloitan siis uuden sivun elämäni blogiviidakossa. Edelliselle alustalle tulikin ladottua saapa sanoa, että kilometrikaupalla kirjaimia. Luulen, että maailman ympäri olisi niillä menty keveästi, jos peräperää olisi asetettu. Siinä valossa onkin nöyryyttä ja kiitollisuutta herättävää, että olen saanut laskujeni mukaan kaksitoista yhteydenottoa ihmisiltä, jotka ovat edellistä blogiani seuranneet. (En sano sen nimeä tässä, älköönkä sanoko sitä kukaan muukaan.)
Tässä menee nyt oma aikansa, että tähän ruutuun oppii ihminen typeryyksiään latomaan teknisesti oikeassa järjestyksessä. Kuvien liimaaminen ruutuun tuottaa todennäköisesti myös oman haasteensa. Eikä tuo telkänpönttökään oikeassa koossa ole. Sen kuuluisi olla paljon pienempi, jotta näkyisi siinä muodossa kuin sen ajattelin. Mutta menköön nyt. Telkkä ei suutu, vaikkei sen koti aivan avotakkaformaatissa olekaan.
Hauska oli sinällään huomata sekin, että yliopiston nuuskijat kiiluvat toisen läppärin sisällä, eivätkä päästäneet tälle sivulle kirjailijaa työskentelemään (roskatekstien tuottamiseksi). Jotkut kriteerit kai heilläkin on 😉 Vaikuttaa siltä, että siinä oli joku blokki, jottei nyt ihan mitä tahansa mennä laukomaan miekkojen ja viittojen naurettavasta pelleilymaailmasta. Vaan eikös tekstini olisi siihen sopinut kuin älytön vekkihattu viittapellen päähän? Kikapo, kikapo, kikapo (vai onko se ceellä?).
Näihin rienaaviin puheisiin päätän ensimmäisen kirjallisen kötöstykseni. Ja uskokoon lukijani tai älköön uskoko, että nyt kun lähden tätä julkaisemahan, se katoaa bittiavaruuteen.
Katsotaanpa…. ja tervetuloa blogiini !
Terveisin Klara Saken, entinen agleH
Onnea uuteen aloitukseen! Erityisonnittelut niistä kahdestatoista, kateutta herättää täällä päiväntasaajalla. Kaksi innokasta lukijaa olisi jo iloinen yllätys täällä paratiisissa.
TykkääTykkää
Toimii:)
TykkääTykkää