Avainsana: psyykkinen selviytymiskonsti

Pääsiäisenä selvitään hengissä

Pääsiäisen kanttiinipulla


Lupasin edellisessä postauksessa avata hengissäselviytymiskonstin, jota läheiseni käyttää kestääkseen aikuisen lapsensa (merkitään vaikka kirjaimella P) vaikean tilanneen, jolle ei voi mitään. (Obs. GDPR huomiotu: on henkilön lupa avata asiaa blogissa, josko lohduttaisi ketään. )

Läheiseni perheenjäsen P siis sairastui psyykkisesti, mutta kieltäytyy kaikista auttamistoimista elellen syrjäytyneenä omissa oloissaan. Nyt on häätöuhka päällä, vuokrat rästiytyneet, laskuja maksamatta ja monenlaista muutakin ongelmaa kasautunut. P ei ilmeisimmin aiheuta häiriötä lähiympäristössään, eikä hänellä ole yhteyksiä rikollisuuteen. Ainoastaan tuo psyykkinen sairastuminen, oli sairaalahoidossakin, josta tiettävästi ei ollut apua. Ei koe itseään sairaaksi.

Läheiseni kertoo surevansa asiaa kovasti ja miettivänsä mikä aikanaan meni väärin, mitä olisi itse voinut tehdä toisin. Ei ole keksinyt, syyllisyys silti painaa. Hän muistelee Pn lapsuutta, nuoruutta, kotoa poismuuttoa. Läpikäy yhteisiä kivoja reissuja, hetkiä, pyhiä, rippijuhlaa, lakkiaisia. Muistelee Pn harrastuksia, ystäviä jotka kaikki ovat kaikonneet. Ja suree, kun seuraa marketin hyllyjä täyttävien iloisten ja reippaiden tyttöjen touhuja, tutkailee kassaneidin nopeita kädenliikkeitä ja apteekissa jonottaessaan seuraa sivusta nuoren apteekin työntekijän työntekoa. Miettii:

”Tuossa voisi olla lapseni P kiiruhtanmassa kaupan takahuoneeseen laatikon kanssa, lakaisemassa katukäytävää rautatieaseman pihalla, seisomassa R-kioskin tiskin takana vastaanottamassa iltalehden ostajalta maksua, lajittelemassa kirjastoon palautettuja kirjoja. Hän voisi nousta bussiin reppu selässä, istua ikkunan takana lukusalissa lukemassa tenttiin, pyöräillä viemässä lastenistuimessa istuvaa lastaan puistoon tai ulkoiluttaa kotisairaanhoidon asiakasta.”

Mutta P nukkuu iltapäivään, nousee unisena yön valvottuaan, valvoo yön ja heräilee taas siihen aikaan kun kirjaston työntekijä tulee töistä kotiin ja R-kioskin myyjän työvuoro päättyy.

Niinpä keksi henkisen pakotien. Hän luo kuvitteellisen todellisuuden, fake reality. Puhelee itselleen: ”Jaha, onkohan P jo päässyt töistä?” Tai ”Katsopas, siinä P lajittelee palautettuja kirjoja – hyvä kun pääsi kirjastoon töihin ja viihtyy! Vuokratkin on maksettu.” Tällä tavoin selviää eteenpäin itsensä ja surunsa kanssa.

Muistan nähneeni kerran teatterikappaleen, jossa vanhus ratkaisi liian kipeän todellisuuden tällä tavoin. Koskaan ei nimittäin ole liian myöhäistä kehittää itselleen fake reality, jos elämän realiteetit käyvät liian raskaiksi. Hyvä ajatus! Toki on tietysti pidettävä kuvitelma ja todellisuus erillään niin, eivät oikeasti lähde sekoittumaan. Lähimmäiseni kohdalla tilanne on hyvin hallinnassa.

Tämä on Kuhaa Walewska

Tehtiin Talonmiehen kanssa kuhaa. Talonmies halusi vähän oikaista reseptissä ja vänkäsi, että Lidlin pottumuusi käy tuohon ihan hyvin. Mutta asiahan on kuten aina: minä kyllä tiedän miten asiat on 😉 Sivistyneenä ihmisenä en vain jaksa ruveta roskaväen kanssa vänkäämään. Mutta aina voi hiukan hymyillä arrogantisti vinoon, kun Talonmies tuumii Walewska-padan äärellä: ”Oho, tästä taisi tulla lusikkaruokaa.” Vain suuri ja jalostunut persoonani estää minua virkkomasta tuohon mitään.

@@@

Tässä kohtaa tulee mieleen, että pitäisi ehkä soittaa Wanhalle Äidille ja kysyä, onko siellä kaikki kammarit lämpimänä, vai luistaako kytkin taas kuten aika ajoin yhä useammin jopa niin, ettei tiedä, kuka luurin toisessa päässä on. Hitonmoinen huoli tuosta muorista on meillä, jotka näemme tilanteensa toisin kuin hän itse. Omasta mielestään nimittäin selviytyy mitä parhaimmin. Ainoastaan lapset ja vävyt pilaavat ilmaa häiriköiden selvää asiaa. Kuka sota-ajan lapsi nyt kotiinsa apuväkeä tarvitsee, kun sodastakin selvittiin! Nykyään ollaan liian tarkkoja siitä, että kaiken pitää mennä takitilleen.

Hyvää pääsiäisen jatkoa lukijalle toivoo

Klara von eglaH

Eskeippiruumia ja hengissäselviytymistä

Jollakin aina välähtää

Saapa nähdä, minkä kokoinen lamppu se lukijalla välähtää tauluun, kun tämä kuva julkistuu. Tuota kokoa on vaikea hahmottaa tästä pienestä läppäristä.

Kuva on otettu erään kaupungin eräästä escape-roomista, jonne tytär välttämättä halusi meikäläisen viedä virkistymään. Mukana hääräämässä oli lapsenlaps´ jota koko homma alkuun vähän hirvitti, sitten askarrutti (”Onko se täällä? Heiiiii, nyt mä tiedän, tämän alla se ratkaisu on!”), jonka jälkeen alkoi pelottaa (”Mikä tuo ääni on!?!) ja sitten kyllästyttää (”Lähdetään jo täältä pois, ei me tätä…”). Tytär, aikuinen siis, riehtoi ympäriinsä kuin emäntä heinäntekoaikaan ja meikäläisen aika meni enimmäkseen edestä pois hypellessä.

No, melkein saatiin mysteerit ratkottua. Edettiin sentään jopa päätehuoneeseen ja keksittiin suurimmalle osalle tavaroista käyttötarkoituskin. Mutta niin vain oli taas aika-akseli armoton, että kilahti hammasrattaan viimeiseen loveen juuri sargofagia aukoessa ja firman edeskäypä tuli sanomaan, että lysti loppui nyt tähän. (Aarre oli sargofagissa.)

Jos rehellinen olen, niin enpä tästä kovin suuresti pettynyt. Eikä pettynyt lapsenlapsikaan. Tyttärestä en mene sanomaan.

@@@

Politiikka on politiikkaa, sehän me tiedetään. Melkomoinen oli jännitysnäytelmä eilisiltana ja monenlaisia mielipiteitä ilma sakeanaan sekä telkkarissa että kotikatsomossa. Kansa saa sitä mitä kansa tilaa. Luulen, että aika moni on vakavasti kyllästynyt kansanedustuslaitokseen kaikkien kiemuroiden jälkeen. Tosin muistan kyllä oikeinkin hyvin lapsena kuunnelleeni korvat soikosenaan mummolan köökinpöydän äärellä isän ja vanhempiensa käymiä poliittisia intoksia ja tuumauksia. ”Virkamieshallitus se pitäisi olla!” sanoi isäni. Lause jäi mieleen ehkä siksi, että sen aiheuttamasta kiivaasta keskustelusta huolimatta asia ei minulle rusettipäälle avautunut millään muotoa. Hiukan enemmän ymmärsin poissaolevana tuomittuun kummisetääni kohdistetut epämääriset vihjailut: ”Taitaa olla demokraatti”. Kummisetäni oli mitä mainioin, joskin perin utelias mies ja ehdottomasti lapsuusajan sankarini. Hänellä oli sentään ajokoirakin!

@@@

Ajokoirasta tuli mieleen koiranvirka, jonka hoitaja loistaa edelleen poissaolollaan tässä torpassa. Mutta eipä hätiä mitiä: hän syntyi viime viikolla! Odotellaan viranhoitajan tassuttelevan kynnyksen yli alkukesästä. Hänet täytyy käydä hakemassa hiemaan etäämpää. Hyvästi kukkaruukut, sohvannurkat ja matonreunat! Näkemiin kesäkengät ja sormikkaat! Meillä on niin monta koiraa ollut, ettei enää eletä illuusiossa mitä pentukoiraan tulee. 🙂 Mutta eipä haittaa, sillä talo kaipaa koiraa kun sellainen on lähestulkoon aina ollut nurkissa pyörimässä. Lenkkikavereista säännöllisin!

@@@

Jaa, se on Notre Damekin tulessa. No sattuuhan sitä. (Huono vitsi.) Ihmettelen, että remonttimiehet on vaan sahailleet ja touhuilleet ja ehkä joku Citanes on roikaistu lastukasaan. Että mitäpä tuo haittaa, jos nyt yksi Notre Dame kärvähtää. En ymmärrä kuinka tämän tason rakennus voi remontin seurauksena tuhoutua. Kai nyt jonkun luulisi tulleen komennetuksi tälläisen rakennuksen vointia seuraamaan 24/7?

Viimeiset vilkaisut

@@@

Lopuksi laitan tähän itselle nk. note-to-self- tyyppisen muistilapun, että muistan kirjoittaa ulos selviytymiskonstin, josta kuulin päivänä muutamana. Kertojan lapsi sairastui psyykkisesti ja tilanne on kroonistumassa. Selvitäkseen itse järjissään, on puhuja löytänyt hengissäselviytymiskonstin, joka liikutti minua. Muistelen jossain teatterikappaleessa joskus kauan sitten tälläisestä hengissäselviytymiskonstista tarinoidunkin. – Palaan asiaan.-

Hyviä vointeja lukijalle ja pääsiäisen odotusta! Meikäläinen odottaa pääsiäisen päivystyshukia virpoen ja varpoen itsensä sijaiskärsijäksi. En enää jaksaisi näistä päivystyshukeista kantaa korttani, kun vuoskymmenet on siinä remmissä ollut. Nykyään nuoret tahtovat väsyä päivystämisestä (vino hymy), joten meidän virkeämpien (vielä vinompi hymy) täytyy auttaa heitä jaksamaan (kaikkein vinoin hymy).

Terveisin Klara von den agleH