Viikon lopulla piti lähteä metsämökille, mutten kerta kaikkiaan jaksanut lähteä semmoista matkaa ajamaan huonohkossa kelissä, vaan jätin sikseen. Tuota jotkut sanoo vanhuudeksi, mutta jotkut toiset iän tuomaksi viisaudeksi. Kallistun mieluusti viimemainitun kannalle.
Selailen ja siivoilen vanhoja kuvia. Niistä nousee mieleen kaikenlaisia muistoja kuten tuosta kuutamokuvasta. Oltiin melontakaverin kanssa jollain ihanalla keskisuomalaisella järvellä etenemässä jostakin paikasta johonkin toiseen usean päivän aikana. Päivä oli helteinen, mutta onneksi järvenselällä oli tuulta. Kaverilla oli kokoonsa nähden aika iso paatti, johon tuuli otti, kun saarten välistä tultiin isommalle selälle. Ja yhdessä kohdassa se sitten tapahtui eli paatti nousi surffiin ja lähti tuulen kanssa omille teilleen kaveri kyydissään. Tuuli vei purtiloa hyvän matkaa selän toiselle puolelle, mutta sieltäpä sitten löytyi tallesta kaveri ja kajakki 😀
Meillä oli suunnitelmissa leiriytyä ison saaren pikkuruiselle hiekkarannalle, jossa oli virallinen rantautumispaikkakin. Siihen tehtiin leiri. Keittelin sapuskaa kaverin poimiessa mustikoita, vadelmia ja taisipa olla joku haperokin. Tuli makoisat sapuskat jälkiruokineen. Kaveri on pieni ja laiha. Oli tuolle reissulle aliarvioinut eväsmäärän, mutta onneksi meikäläisellä oli sitten senkin edestä.
Istuttiin illalla hiekkarannalla turisemassa ja nauttimassa lämmikettä. Meillä on näillä retkillä aina ollut mukana hautakynttilöitä (!) rannalle laitettavaksi. Ja kun retket pääsääntöisesti ajoittuvat loppukesään on tunnelma pimeässä, lämpimässä elokuun illassa sellainen, että mieleen jää! Voi hyvän tähden! Pulpahtaa muistista sekin kerta, kun aikataulu vähän petti ja oltiin vielä pimeällä melanvarressa havaitessamme, että etelästä lähestyi ukkosmyrsky. Piti kauhoa pikavauhtia pois selältä ja rantautua heittämällä lähimpään saareen suojaan. Ranta oli tavatonta pusikkoa, kaatuneita puita ja juurakkoja täynnä, mutta eipä auttanut kuin kiireesti lyödä maihin siihen kässeikköön odottamaan montako petäjää niskaan kolahtaa. Silloin kyllä vähän hirvitti.
@@@
(Huokaus). Olisipa jo kesä ja kärpäset. Heittelisin romppeet lastiluukkuihin, kiskoisin paatin vetehen ja liipottaisin tieheni. Muttei auta mennä asioiden edelle, vaan odotettava on. Venho(t) on varastossa lepäilemässä ja odottamassa aikaa parempaa.
…Venhot monikossa, lukija huomaa. Sillä minullehan kävi niin, jotta ensin oli kaksi venettä, joista myin toisen 2014 ja toisen huhtikuussa 2017…mutta kestin veneettömänä tasan neljä kuukautta, jonka jälkeen ostin yhden ja sitten perään toisen, joka -tuo toinen siis- on samanlainen kuin minkä myin pois 2014. Hullun hommia, mutta meikäläiselle tyypillisiä ja luulinhan tuolloin muuttuvani hevosihmiseksi. Enpä muuttunutkaan, vaan tajusin hevoshommien vaaran ja ajankäytön rajallisuuden huomioiden kaikki nämä harrasteet, joita rakastan. Sanotaanko resurssiensa rajallisuuden havaitsemistakin iän tuomaksi viisaudeksi?
Yhtä kaikki, nyt on menossa pitkästä aikaa pätkä kirjallisuuteen uppoutumista, vaikka monenlaista muutakin multitaskausta kulkee samassa raidassa mukana (töiden takia). Äkkäsin kirjakaupasta sivusilmän hyllyyn karatessa mielikirjailijani uusimman teoksen, nimittäin Merete Mazzarellan ”Varovainen matkailija”. Nautiskellen luen ja tarjoanpa pienen konvehdin lukijallenikin Mereten rasiasta. Hän on tutkinut matkailua käsittelevää kirjallisuutta, kirjallisuudentutkija kun on, ja lainaa G.K.Chestertonin viisautta liki sadan vuoden takaa. Löydän siitä itseni – minä ”pakkonähtävvyksien” kritisoija. Lainaus menee näin:
- Matkailija näkee sen mitä näkee. Turisti näkee sen mitä on tullut katsomaan.
Hienosti sanottu!
Oikein hyvää huomista pyhäpäivää lukijalleni,
Klara
Klara Saken kirjoittaa 