Otsa Karjalan männyssä, mela vedessä ja lintusia pesillään

Rouva Rantasipinen-Oletettu päätti taas perustaa perheensä mökkipolun varteen. Mikäs siinä, mahdutaan tänne viime vuoden tapaan molemmat. Yksi muna vielä munimatta? (Post scriptum: oli yön aikana pyöräyttänyt neljännenkin lapsiaihion.
Pakko oli tuhkaämpärin kanssa kulkea ohi ja vilkaista.)

Hyvä Lukijani,

terveisiä kuistilta, jossa laannutan aallokkoa tuijottamalla. Laihat lopputulokset: noin neljän pykälän lasku 10 m/s:sta. Kajakkikin lepää eväänsä liikauttamatta rannassa. Eilisiltana kävin ensikertaa tälle vuodelle kastelemassa sen vatsapuolta. Kaikkinensa kuutisen tuntia liipottelin sinne tänne ketään näkemättä, kuulematta tai kohtaamatta. Järvellä jos kaatua rojahtaa, ei ihan heti ole pelastusviranomainen paikalla. Siksipä en tahallani koviin tuuliin hakeudu, vaikka merituulessa olen paljon melonut. Muistan kuitenkin kunnioituksella kokenutta melojapariskuntaa, joka menehtyi Helsingin edustalla, vaikka pelastustietämystäkin oli kosolti. Mahdottomasta ei selviä edes teräshenkilö ja vesi on tulen (ja tuulen) sisarpuoli: niskan päälle päästessään ovat säälimättömiä.

Pohjoispuolen hyytävä tuuli vaihdattaa kirjoittajan paikkaa auringonkierron mukaan. Nyt ollaan mökkipäädyssä. Yläpuolella herra Kirjosiepponen jauhaa virttään kolmatta päivää tarjotellen lintutinderissä pariakin huvilaa, tuloksetta. Liekö luetellut törkeyksiä linjoille, kun naiset karttelee. Sitten on peippoperhe (korjaus: olikin leppälintu, melkein sama ;D) ahertamassa osoitteessa Hyysikännurkka 5. Rantasipinen-Oletettunen puolestaa asustaa Mökkipolku kuudetta. Rastahaiset ovat asettuneet puisen kerrostalon yläoksille. Sieltä joutuvat tuon tuosta häätämään mustanharmaaseen, persuuksista venähtäneeseen ja polvista kiiltelevään miestenpukuun sonnustautuneen imurikauppiaan kauemmas. Se tunkee nokkansa toisten koteihin nääs. Onneksi Rantasipi-Oletettuset saavat ainakin toistaiseksi pitää munansa.

###

Piipahdin tapaamassa Karjalan mäntyjä Mujejärvi-Tetrijärvi-alueella, jossa meni useampi päivä sinne tänne tormatessa. Uuronrotko on aiemmasta tuttu, aina käynnin väärtti! Olen löytänyt sieltä kolmannenkin karhun talvipesäkuopan, lähdetieto kertoo kahdesta. (Siirryin nyt kottikärryn viereen. Saa nähdä minne päädyn auringon perässä.)

Mutta palataan Karjalaan. Mujejärvi-Tetrijärvi oli käynnin arvoinen. Hellettäkin piteli, joten osa suunnitelluista visiittipaikoista jäi toiseen kertaan vauhdin hyytyessä. Hyvä alibi palata vielä! Tämmöiset paikat etenkin toukokuussa on pelkkää retriittiä. Ei ketään missään, siis suomalaisen ideaalipaikka. Yksi auto oli Peurakankaan P-paikalle tullessa, Tetrijärvelle oli autoni viereen ilmestynyt auto ja tyhjä venetraileri, mutta ihmisääniä en kuullut, ketään en nähnyt. Olen kuullut Tetrijärven olevan loma-aikoina asuntoautoilijoiden suosiossa. En ihmettele. Kaikki fasiliteetit on liki. Toisin on Mujejärven puolella, jossa vesistöön on P-paikalta parikin kilometriä, mikä on asuntoautoilijoille liikaa. Sen ymmärrän, kun arvioin ratin takana istuvien asuntoautokuskien ikäjakaumaa. Paljon on ikäihmisiä ratissa.

###

Kilpikaarnapäivitys. Upeita harjupolkuja tallatessa ja vanhaa metsää ihaillessa heräsin ajatukseen, jotta mistä ihmeestä kilpikaarna tuli puheisiin! Ja mikä ihmeen kilpikaarna? Ennen oli vain yksinkertaisesti kaarna ja sillä hyvä. Mänty, honka, petäjä – muttei mitään kilpikaarnoja. Asia ei jäänyt siihen. Nyt selviteltyäni kilpikaarnan arvoitusta käy ilmi sen tulleen lähinnä retkiteksteihin joskus 90-luvulla. Wikipedia: ”Vanhoissa, vähintään 150 vuoden ikäisissä männyissä on kilpikonnankuvioinen paksu kaarna eli niin sanottu kilpikaarna.” Tulee siis kilpikonnasta, no jopas jotakin, niin suomalaistahan sakkiahan tuo kilpikonna on, hah! Velimiehelle tehtiin aikanaan kaarnalaivoja. Nykylapsi saa luonnonsuolejullisista syistä tyytyä muoviveneeseen. Lukija havaitsee ristiriidan, mitä ekologisiin näkökulmiin tulee.

Mujejärvi-Tetrijärvi-reissun aikoihin oli massiivinen hanhien muutto, upeaa katsottavaa. Kuva ei ole kaksinen, pahoittelen, mutta tunnelma oli juhlava, kun ilma oli sakeanaan suuria auroja. Kuolan niemimaalle menevät pesimään ja ihminen huokaa: noustapa siiville ja ollapa vapaa kuin taivaan lintu. Vaan tarkkaan ottaen eikö eläkeläinen sitä olekin?

Näihin ajatuksiin jätän Lukijani tarjoten palan painikkeeksi vielä pari kuvaa eiliseltä melontaretkeltä. Tuulikin näyttää tyyntyvän, mutta mitä! Aivan kuin ukkonen olisi jyrähdellyt. (Post scriptum: pääsin kuin pääsinkin vesille.)

yt Klara S.

Rinkanpakkauspuheita

Kas kuusenlatvassa oksien alla ol pesä pienoinen oo-o-ra-valla! Tässä ne nyt on, nämä pienokaiset litulatuset!
Äiteensä on useamman viikon roikkunut lintulaudalla nisät punoittaen mussuttamassa talon tarjoamia antimia.
Ja nyt nämä suloiset tulokset tässä ilahduttavat ikkunakyttääjiä.

Hyvä Lukijani,

terveisiä lintulaudalta ja vaatekomerosta, jossa olen viettänyt tämän päivän likipitäen kokonaan.

Kovan ponnistelun jälkeen on rinkassa noin 15 kiloa kuormaa ja suunta Pohjois-Karjalan metsiin. Koska tunnen jo pikkuhiljaa itseni, tiedän viipyväni noin 1-4 päivää, likipitäen summittain siis. En ole nk. määrämittaisten suunnitelmien ihminen ollut koskaan. Sen vuoksi lukion päättötodistuksessakin poissaolojen määrä oli mittava. Ihme, että olen kyennyt työni kuitenkin tekemään jämäkästi, vaikka itse sanonkin. Ehkä se on ollut yksi niistä asioista, jotka oikeasti ovat kutsuneet luokseen?

Yhtä kaikki elän toivossa, että määränpäässä viihtyisin ainakin pari päivää, sillä nähtäväähän siellä kyllä on. En vielä raota verhoa tuosta salaperäisestä paikasta, olisitte varmasti kaikki siellä, että söp-raiiis! 😀 Voisi toki olla ihan hauskakin tavata muutoinkin kuin tietokoneruudun kautta kurkistellen. 🙂

Lukija jo arvaakin, etten suuntaa kansallispuistoihin. En pidä genreestä, reilusti sanottava. Yritän käydä edes katsomassa joitakuita ja on niissä aikanaan jonkun verran kuljettukin. Mutta aikuisiällä on tulee joku suorittajafiilis pyörätien levyistä baanaa talsiessa ja paeten kymmenen muun kulkijan edestä jonnekin pusikkoon. Vähän kuin liikenteessä: takana roikutaan puskurissa, edessä jonkun perävalot tulee vastaan. Ja aika usein – jos suoraan sanon – puistonuotioiden äärellä lajitovereiden puheet alkavat väsyttää. Heittämällä tulee mieleen kaksi naista kypsissä kymmenissä luettelemassa (minulle?!) juoksukilpailuvoittoja ja marathon-osallistumisia. Joku kliimaksi oli Koillismaalla nuotiotulilla, kun lierillisiin ruskeisiin huopahattuihin ja staileihin retkivermeisiin sonnustautuneet isännät ryhtyivät kilpasille valkoviinilaaduista. Lienevätkö olleet jotakin sommelierihattuja, mene ja tiedä. Mutten tohdi sanoa mihin päin maata mainitsemansa viininannostelupaikat viittasivat, olkoon nyt tämän kerran. Jotenkin väljähtyneen markettiviinin maku puheista jäi nuotiotuleen tuijotellessa.

Epäilen, etten Pohjois-Karjalan metsissä näihin lierihattuihin törmää. Lupaan takuuvarmasti raportoida, jos näin käy.

###

Hah! Rinkkaa pakatessa törmää kaikenlaiseen – kuten vanhaan muistilappuun ennen ratsastuskisoja, jotka olivat todellinen suksee meikäläiselle 😀 Vanha äitimuorikin oli roudattu katsomoon. Siinä missä muu yleisö hymyili lempeän ymmärtäväisesti todennäköisesti silkasta myötähäpeästä puhkesi äitimuori, silloin lähemmäs 90 v, tuon tuosta raivokkaisiin aplodeihin. Hevoskisojen takuuvarma sisäänvetotuote on juuri tuo äkillinen metakointi maneesin seinustalla 🙂 Siitä pollet pitävät, hei hulinaa!

Siivouskomerosta etsiskelin kadonnutta retkikampetta, mutta löytyikin kuntosaliurani viimeinen merkkipaalu, purkamaton vaatekassi. Kuntosaliepisodi päättyi kuvottavan kuntosaliyrittäjän kanssa tappelemiseen. Syy: jäsenyydestä ei niin vain irrottauduttu. Olisi pitänyt tulla paikanpäälle oikein asiasta tehden selvittämään syytä, olisi pitänyt osallistua puhelinhaastatteluunsa ja osallistus siten markkinointiinsa (minun vastaukset olisi diskattu) jne jne. Mikä ihmeen markkinamateriaalin tuottovelvoitettu se kuntosalinkävijä on?! Ei mikään. Kyseinen saliyrittäjä liikkuu poliittisissa piireissä pyrkimässä eteenpäin. Toistaiseksi on epäonnistunut ja valehtelisin, jos sanoisin pahoittelevani epäonneaan. No, närkästyin tuosta episodista niin, että kassikin jäi vuosiksi hyllyn uumeniin. Heitin kassista heidän ovilätkänsä roskiin. Ei puhettakaan, että lähestyisin firmaa enää ikinä pihdeilläkään.

Mutta kuten aiemmin mainitsin, aina jotain (iloa ja naurua) löytyy! Löytyi tuo muistilappu, jossa oli koko kilparata laputettuna. Että väistätyksestä laukalle ja kaarto sinne ja käyntiä tänne! Heh, kaikkeen sitä on sotkeutunut. Eikä tässä vielä kaikki: kyseinen juhlava hevoskilpailusuorite on videolla tallella. Talonmies ei koskaan jätä tämmöistä tilaisuutta väliin, jos meikäläinen pollen kanssa rempattaa pitkin kenttää molemmilla eksyneen ilme naamallaan, sekä pollella että ratsasajalla. 😀 (Väitöstilaisuuden videota en aio katsoa i-ki-nä. Ikuinen häpeä ja kertainen kunnia, niin päin eikä toistepäin kuten jotkut väittää.)

###

Tässä alla vielä parit oravat. Välillä syötiin hanakasti, välillä kisailtiin. Ihan kuin elämässä yleensäkin!

Ja nyt: ”Minä lähden Pohjois-Karjalaan, vaihdan farkut verkkarihousuun!”

terveisin Klara S

Viime vuosien eeppisimpiä retkikuvia ja kesän suunnitelmia

Aiempien retkien tunnelmia suunnitteluvaiheessa. Nykytilanne kutakuinkin sama.

Hyvä Lukijani,

elän suurissa toiveissa: tulevasta kesästä melko varmasti (vino hymy) tulee kaikkien retkikesien äiti – oikea superretkikesä!

Ja heti palaa mieleen useampi räntäsateinen kesäkuu. Suunnitellulla kohdepaikkakunnalla tuli vettä vaakaan ja lämpötila oli +11. Mutta olkaamme uudelleen optimistisia! Aurinkoinen keli, kuiva maa ja hyvä leiripaikka, jossa järvinäkymällä löytyy tasainen telttapaikka. Tyrkkään syrjään muiston eteläisestä suositusta kohteesta. Leiripaikalle saapuessa oli kaikissa tasaisissa paikoissa teltta, joista suurin ja komein mahtaili toisten edessä liki vesirajassa. Kannattaa hyödyntää hyvä näkymä suoraan teltanovesta 😉 No ajattelen positiivisesti: ehkä oli ainut vapaa kohta.

Takana pensaan juuressa on meikäläisen kengät. Polkujuoksukengät + Seal skins-sukat on mun kenkäpolitiikka kesällä. Ja Thermos aina, koska pääasiassa kuivaan itse ruokani ja paiskaan lounaan purkkiin ennallistumaan aamupalalla keittovesillä.

Retkivarusteet, uutta hankittavaa? Takuuvarma note-to-self: ei mitään. Hyllyllä on läjä telttoja uusimpana sisäteltallinen Durston X-mid 1, kävelysauvoilla pystytettävä kevytteltta, painoa n. 800 g vaarnoineen. Pakatako varasauva myös, jos vaellussauva katkeaa tai häviää kuten kävi UK-puistossa toisen sauvan tipahdettua virtaan taiteillessani pöllien päällä. Metsässä on kepakoita, mutta niissäkin oma hommansa, retkellähän on aina kiire johonkin…Ehkä teen koereissun ja olen tyytyväinen kaluston säilymiseen ja vasta varsinaisella reissulla tuhoan tavaroitani?

Konkluusio teltoista: useimmiten mukaan lähtee kuitenkin yli 20 vuotta vanha Hilleberg. Ja yksi teltta joutaa jo myyntiinkin. Tuli ostettua vaelluskaverin suosituksista. Tietosuojasyistä, heh, en mainitse teltan(kaan) nimeä, mutta painoa on 1,6 kg ja pyykkinarujen tottuneelta virittäjältä pystytys käy käden käänteessä. Jos taasen ei ole sokeristakaan, niin teltta on nappiostos, sillä sateessa pystyttäessä saa palkinnoksi märän sisäteltan, joka pystytetään ensin. No, kaveri oli tyytyväinen, lainateltta tosin hällekin. Mutta näytti munkin mielestä kotoisalta, kun teltassaan opiskeli kieliä digiohjelmalla ja lueskeli dekkaria 😉 Opetus itselleni taas kerran: kulje aina yksin, niin et saa tartuntoja!

Muotkalta. Vinkki: Peltojärven suunta on muita lähtöpaikkoja suositumpi, kuten Lukijani varmaan tietää. Moni havittelee järveä ja Kuarvikozzaa, jonka huiputus on niitä ”miksi käydä Saanan päällä”-juttuja, viittaan edelliseen kirjoitukseeni. Moni haluaa käydä huipuilla, mikäs siinä.

Reissusuunnitelmia. Muotka on tullut kovasti kansan suosioon ja sinne vie kaverin kanssa meidänkin tiemme, ellei ihmeitä satu, ts. kelivaraus. Ajattelen hänelle sopivaksi: maasto selkeää, ei kivikkoista ja yhden kokemuksen perusteella helppo ja hieno erämaa. Ihmisiä tosin oli edelliskerralla oletettua enemmän, juttuetäisyydellä useampi, vaikka Peltojärvestä oltiinkin kaukana. Yksi porukan jäsen tuli kauempaa, joten ensin majoituttiin ulkomaalaistaustaisen yrittäjäpariskunnan vetämälle ex-Hans-paikalle. Siellä oli saksalaisryhmä toiminnan keskiössä, jäätiin mopen osille. Vastikään tapaamieni vaeltajien kokemus oli samansuuntainen. Lappiin on tullut paljon yrittäjiä Suomen ulkopuolelta ajatuksella, että keskieurooppalaisia ryhmiä saataisi Suomen Lappiin, kun yrittäjäkin on vaikkapa ranskalainen. Tiedä sitten, tilastoja en ole tutkinut.

Itärajan seuduilla pääteiltä sorateille poikkeamalla löytyy tilaa ainakin Lieksasta ylöspäin ties minne asti. Vinkki viitonen: selvitä ensin puskaparkkeeraajien suosikkikohteet vakoilemalla fb-ryhmiään. ;D Itärajan tie on kesällä asuntoautoilijoiden suosiossa etelästä Posion kautta Rovaniemelle, jossa sitten mukaan liittyy nelostien tuoma liikennevirta. Tiedän summittain itärajaseuduilta puskaparkkipaikat, josta ei kannata melojan vesille yrittää, kun parkkitila on asuntoautojen valtaama. Suon sen, sillä asuntoautoiljat ovat usein ikäihmisiä, joille lie helpompaa elellä omissa ympyröissä asuntoautossaan kuin vaikkapa teltassa. Kuusamo-aikoina tutustuin turkulaispariskuntaan, joka vielä korkealla iällä ajeli joka kesä sinne pitemmäksi aikaa. Sitten loppui virta.

Mihin tämä kuva liittyy? Kuusamoon. Löytyi Pyhäjärveltä siellä meloessa.

No mutta, miksi tuo raakku-tms.kuva on tässä? Äkkinäinen ei ymmärrettävästikään tiedä logiikkaa, siis selvitän. Nääs tämä joskus kovasti etsimäni kuva löytyi nyt. Perkaan vanhan kännykän kuvakirjastoa, kun etsin kadonnutta majavavideota. Ei löytynyt vieläkään, mutta tämä kuva kompensoi ja todistaa vanhan viisauden: aina sentään jotakin löytyy!

Ja mikäli killut vesipelillä Kuusamon Pyhäjärvessä, niin nämä joki-mitkäovatkaan olivat lähellä valtavaa rakennusta, joka on Pyhävaaran vastapäisellä rannalla eteläpuolella. Viereen laskee puro. Tuo valtava rakennus näytti yleensä tyhjältä ja mysteeri jäi selvittämättä. Kuka siellä asustaa tai edes yöpyy joskus? Jotakin jääveistoksia ranschin edessä joskus oli, kun hiihtelin, mutta elämää en havainnut. Ehkä väijyivät sisätiloissa? Jos tiedät keitä rakennuksessa piileksii tai kenen käytössä se on, niin kerro!

###

Nyt Lukijani ihmettelee, että no mikä se tuon allaolevan kuva idea on. Se on tottakai (nykyään aina tottakai tuossa kohtaa, ei esim. ”ilman muuta” tai ”tietysti”) myöhästynyt äitienpäiväruusu Lukijalleni. Ja kun ystävänpäiväruusu ja isänpäiväruusukin unohtui ojentaa, niin on tuossa pari terälehteä kaikille! Ilahduttiin meidän parhaasta äitienpäivälahjasta, kun nokkelin äitienpäiväkahville osallistuja bongasi kolmivuotiaan t-paidan selkämyksestä tekstin. Paidassa luki: ”Isoveli 26”. Heh! Sukuun on saatu huumorintajuinen ja ovela lappilainen pukemaan lastansa. Uutta polvea siis tulossa, kyllä vain! Mutta pitää kuulemma olla vielä varppeillaan, että kaikki menee kuin Strömsössä. Joten Lukijanikin vaiennee asiasta vielä toistaiseksi mediaan tai vastaavaan ilmoittaakseen 😀

Iloisiin kuulumisiin, Klara S

Kilpisjärven reissun tunnelmia

Hyvä Lukijani,

terveisiä Suomen äärirajoilta, josta palauduin vastikään. Vanha viisaus tietää, ettei reissuiltaan koskaan palaa ihan samana ihmisenä takaisin. Senpä vuoksi reissu aina kannattaa, vaikka lähteminen onkin työlästä, ainakin mulle.

Käsivarteen ajellessa alkoi jokin rassata mieltä. Piti pysähtyä P-paikalle raitistelemaan ja miettimään, mikä ahdistaa. Ei tarvinut aivojen kerroksia pelmuuttaa kun vastaus oli selvä: tuore kuolemantapaus hiipi mieleen ja ajatus siitä, että edesmennyt ajeli samaa tietä arvaamatta, ettei enää koskaan palaa. Tunturiin myöhemmin tuijotellessa päädyin konkluusioon: tietääkö sitä ylipäätään edes olohuoneesta keittiöön siirtyessä? Ei. Ehdottomasti ei tiedä.

###

Menomatkalla piipahdin yön yli Muoniossa tähdellistä asiaa toimittamassa ja sitten keula kohti Kilpisjärveä kelin parantuessa aurinkoiseksi. Ajelin ohi tienristeyksen, josta loppukesästä on suunnitelmissa edetä erämaahan. Jos tulee kaatamalla vettä, muutan kohdetta, koska tuolla ei ole autiotupaa, jossa kamppeita kuivata.

Mutta palatkaamme takaisin baanalle lähestymään Kilpisjärveä. Siinä piti pysähtyä ottamaan videonpätkä tervehdykseksi Ruotsiin. Siis, että on sitä meilläkin maisemaa, tunturia ja aurinkoa ;D Nääs svedukavereilla on hytta på fjällen Norjan rajaseudulla ja ovat siellä pirun leuhkoja poseeraamassa likipitäen polkagrisit kourassa miten fint väder o. vi ska ha lite räkor o. fika här också, o. helan går! Suoralla suomenkielellä: svedupellet marmeladimaastaan ihan kuvallisin tervehdyksin diivailee sotakorvausten runtelemalle pettuleipäpuolelle, että hyvin menee! Ei vaiteskaan, ovat hauskoja tyyppejä, pitkäaikaisia ystäviä ja suomenruotsalaisia lähtöjään, mitä seikkaa eivät ikinä karkuun pääse – multa ainakaan! (Nooo, videon otin kumminkin, kiero hymy ja hähä).

###

Kilpisjärven jäällä hiihtelijöitä, taustalla Ruotsin puolen Duoibal.

Kilpisjärvellä oli alkuun hyvä hiihtokeli. Tunturisuksille ja uusille monoille tuli käyttöä. Iloitsin: hyvät kuin mitkä siihen tarkoitukseen. Ilma kuitenkin uhkaavasti lämpeni, vettäkin satoi, joten lumikenkiin oli siirtyminen. Kiittelin itseäni älyttyäni survoa nekin kyytiin! Niillä lompostelin Saanan takana ja Mallan seudussa sinne tänne tutkailemassa ja ihailemassa maisemia. Retkiseurue kulki omilla teillään. Iltaisin saunottiin, syötiin ja jaettiin päivän kokemuksia ja yleisiä ajatuksia majoituspaikassa. Olen semmoinen retkeillessä parhaiten yksinviihtyjä, jonka soivat mulle kaikin mokomin – kiitos ja ylistys! Seurue on kuitenkin hyvä takuri sen suhteen, että osaavat reagoida, jos en olisi ilmestynytkään iltapuhteille.

Yläkuva ja alakuva samaan suuntaan Norjaan. Tuosta sokeritopasta oli pakko tsuumata lähempi kuva.

Saanan huiputtamisesta retkiseurue intoili: sinne sinne! Taisi kuitenkin jäädä tekemättä. Puheita kuunnellessa mietin tärvätäkö tosiaan voimansa kömyämiseen vai kruisaillako ”se-ku-vaan” imuroimassa tunturituulesta aivovirkistystä. Maailmaahan voi katsella pelkästään ihmisperspektiivistäkin – ja kunnioituksella ylöspäin. Palasin mietintään Saanan alapuolella. Tuli mieleen somekuvilla diivailija (anteeksi): ”X / Y / Z valloitettu – taas kerran! Ja taas mennään!” Valloitettu?! Ihminen, maailman valtias ja konkvistadori, vai? Ei, vaan yksi laji muiden joukossa, jos multa kysytään. No, en keksinyt yhtään järjellistä syytä miksi nousta Saanalle, joten jatkoin rompostelua. Ja kun nyt oikein mietin, en keksi vieläkään. Maisemat olivat riittävän mykistäviä muutoinkin. Ehtipä katsella laajemmin ympärilleen.

Tunturikoivikossa toisena päivänä oli hauska tavata herra Riekko, ä-ä-ä-ädrrrrrrr kopeuk kopeuk kopeuk. Seisoskeltiin siinä pitkät tovit kahteen pekkaan. Petolintupariskunta huuteli varoituksia Mallan kupeella, retkiseurue tiesi myöhemmin piekanoiksi. Mallan rinteillä join kahvit, jonka jälkeen tuli kiire palata alamäkeen lumen muuttuessa nopeasti hötöiseksi mössöksi lumikenkien alla. Olin kivunnut rinteelle vanhaa suksenjälkeä, josta alaspäin tullessa oli jäljellä enää haamu vain. Seurauksesta kärsi koko ruho, kun osa laskeutumisesta oli mahallaan mönkimistä alaraajan upottua apout joka toisella askeleella nivusta myöten hankeen. Kivikkoisessa rinteessä oli vähän kintutkin vaarassa, kun yritti kiskoa upoksiin jumittunutta lumikenkää takaisin näkökenttään.

Summa summarum.

Hyvä reissu, kannatti tehdä. Autoahan saa polkea sinne päästäkseen, jos kohta Eskelinenkin kulkee. Mutta autottomana pyörii sitten vain kylällä, ellei roikaise Kalottireitille, kuten vuonna kuokka ja jussi tehtiin. Kaivelin vanhoja Haltinvaelluksen kuvia esille, mutten tähän viitsi enää tyrkätä, lienen jo oleelliset laitellut joskus. Mitäs noilla omilla vanhoilla ”valloituksilla” enää brassailemaan. Käytiin silloin bongaamassa keskeiset nähtävyydet, Pihtsusköngästä, Saivaaraa, Meekonpahtaa ja sitä Haltia, jonne turisteja jo silloin kuskattiin moottorikelkoilla raapustamaan nimensä vihkoon ja saamaan jonkun numeron se-ja-se. Omaani en painanut mieleen. Nope: uusia pitää kehittää, niin kauan kuin jalka jaksaa nousta ja henki pihistä 😉 Mutta mikään ei estä rompostelemasta… äsh, estääpä. En enää toistamiseen lähde Kalottireittiä ainakaan Haltin suuntaan. Yksi kerta riitti.

Kaikkinensa avotunturin puuton maisema jaksaa ihastuttaa muutaman päivän. Sitten turtuu ja huomaa: olen metsien ja vesistöjen äärellä syntynyt ja elänyt, borta bra, hemma bäst. Puuttoman tunturin alkuperäisväestö on ylipäätään kovin vähäinen ainakin Suomessa. Ja vähän alempana elävien lappilaisten tuttavana kerron, ettei ainakaan heitä vois vähempää kiinnostaa jonnekin avotunturiin kapuaminen. Jos on lomaan varaa ja mahdollisuutta, menevät mieluiten kalalle tai hotelliin 😀

###

Näihin puheisiin toivotan hyvää viikkoa ja työpöydän takaa peippopariskunnat + punakylkirastas + keltasirkku + harakat ja (ilokseni!) kyyhkypariskunta vinkkaavat sinnepäin siivenkärjellään, että morjens!

Kuulumisiin, Klara

Pakkaamista, surua ja kolari ilmailuliikenteessä

Hyvä Lukijani,

parhainta pyhäpäivää! Käsittelen tänään ”Yksin kotona”-teemaa, elämän synkeitä välttämättömyyksiä ja parannuskonstia pakkausstressiin. Lisäksi tulee yllätysmomentti. Aloitan ensimmäisestä.

”Yksin kotona”

Talonmies pakkasi autonsa, koira singahti kyytiin ja keula kohti mökkiä. Ohjelmassa oli laiturin tarkistus jäidenlähdön jälkeen (paikallaan oli). Mutta oli toinenkin motiivi: minulle pakkausrauha huomenna alkavalle reissulle. JuuriKIN näin ja hienoa! Koira kun on pistoksissaan, jos joku alkaa pakata ja liikehtiä levottomasti. Edeltäjänsä livahti kerran kaikessa hiljaisuudessa avoimeen matkalaukkuun silitettyjen vaatteiden päälle. Ei päässyt emäntä salaa karkaamaan!

Tosiasiassa Talonmies kyllä kaipailikin mökille. Ymmärrän! Ypöyksin siellä on terapeuttisinta. Yhdessäkin toki pärjäillään, mutta ittekseen siellä on kuin retriitissä. Mietin taannoin, kuinka onnellinen saa olla tietäen, että vaikka onkin yksin, niin siippa odottaa saapumista yhtä iloisena kuin odotti lähtemistäkin, heh! 😀 Lähipiirissä on eronneita ja karanneita, joiden tilanne on toinen. Mutta säästyvät puolison kuoleman surulta. Aviopuolisoiden yhteiskuolema kun on harvinaista. Joten hyvä on osata olla yksin. Se taito tulee tarpeeseen joskus, jommalla kummalla. Kipeä realiteetti.

Kävin tällä purolla viime viikolla. Hieno paikka! Karhu lie käynyt purolla juomassa. Sen tyylin jäljet oli lumessa. Voin olla väärässä.
Ihmisiä tuolla ei käytännössä kulje. On pystymetsässä vaikeassa paikassa keskellä ei mitään.

2. Elämän syvällisiä väistämättömyyksiä

Etenen aihelistassa suunnitellusti.

Kahdeksan vuotta sitten aloin seurata YouTube-kanavaa. Liityin kanavan kannattajajäseneksi ja tekijän fb-kaveriksi. Viimeisin videonsa on kolmen viikon takaa. Sitten hän kuoli hiihtovaellukselle 49-vuotiaana. Kova järkytys tietysti omaisille, mutta myös seuraajilleen. Viimeisin video jäi nyt pyörimään tähän sivuun tarkastettuani siitä julkaisuajankohdan. Juttelee, kulkee ja manaa hengästymistään. Kiittää katsomisesta ja huikkaa, että seuraavassa videossa jatketaan. Viimeinen kädenheilautuskuva on mustavalkoinen.

Mitä ajattelen? Nousee kukkulalle ja pysähdyn miettimään kommenttiaan nousun jälkeen. ”Kyllä se tästä, kyllä se tästä”, sanoo ja puuskuttaa. Kuolinsyyn kuitenkin tietävät aikanaan vain omaiset, oikeuslääkäri ja poliisi, kun kovin kuormitetun oikeuslääketieteellisen puolen tutkimukset valmistuvat. Omaiseni Veen kohdalla siihen meni kolme kuukautta. Mihinkäpä kiire enää onkaan. Poliisi soitti lyhyen puhelun, luki oikeuslääkärin kirjaamista tiedoista kuolinsyyt ja sanoi ”ymmärrät oikeuslääkärin tekstistä minua enemmän”. Se oli totta. Verenpainetauti oli paksuntanut (paksuunnuttanut?) vasemman kammion. Se on tunnettu rytmihäiriön laukaisija etenkin kuormitustilassa, joka Veen tapauksessa oli keuhkokuume. Ettei sairastuttuaan ottanut yhteyttä! Kärvisteli vain kotonaan.

3. Kärsitkö pakkaamisstressistä? Tässä apua ahdistukseen!

Heräsin kello 6 ahdistukseen: pakattava, inholuokka A1. Ryhdyin välittömiin toimiin jo ennen kahvinkeittoa. Iltamassa toin sukset eteiseen ja kokeilin nyt kiinnittää nousukarvat. Outo viritys! Jää nähtäväksi kuoriutuvatko ensimmäisessä nousussa.

PAM! Ja MayDay! …—…, …—…! Nyt taisi takapihan kyyhkyläisistä toinen menettää henkensä. Lensi suoraan naamaani kohti ja törmäsi katsekorkeudella akkunaan, joka piti pintansa vaikka melko möllejä nuo kanaset ovat. Voi pihkura, etten älynnyt laittaa STOP-merkkiä ikkunaruutuun, kun tykkään seurata lintulautaa. Tähän mennessä ovat laskeutuneet älykkäästi kauemmas ja hiippailleet lintulaudan alle nokkimaan. Toivottavasti jäi henkiin! Ainakaan pihanurmella ei makaa kukaan tällä hetkellä ja näyttikin lentävän suuntaan B. Puoliso sen sijaan lensi oksalle seuraamaan tilannetta. Tilanne elää: toinen palasi syömään, mutta poistui nopeasti paikalta suuntaan C. Ehkä havaitsi ensivasteen saapuvan ja suoniyhteyttä juuri laitetaan puolison siipeen? (Ryhdistäydyn.)

No, menee nyt ihan raportiksi lintutarhalta, joten kiteytän kohdan numero 3. Että: pakkaamisstressin yllättäessä tartu toimeen heti kello 6 ja laita systeemit valmiiksi. Minulla ne ovat vieläkin kesken.

… josta tulikin mieleeni, että takaisin pakkaamaan. Huomenna käväisen Muoniossa ja jatkan siitä ”Kilpparille”. Laitan jonkun Saana-kuvan tulemaan, varmaankin 😀

Teidän, Klara

Ps. Nyt on 2 kyyhkyä näköpiirissä. Jeshhhh! Lievä aivotärräys ehkä vaan ja taas mennään 😀 Siperianruutu opetti! Isänsä ei ollut lasinkorjausmestari 😀

Ystäväni, joka alkoi kulkea mukanani (edeltäjänsä edeltäjä tarkkaan ottaen) laskujeni mukaan 56 vuotta sitten. Läppien alla olevat tyynyt pyrkivät kuivumaan, kun pilli viruu laatikossa. Nyt kun koira on matkoilla, on tilaisuus soittaa se kuosiin ja huoltaa samoin tein. Tuo puhdistusliina on isäni vanha nenäliina, 50 vuotta ikää liinalla.

Kotkankatsetta ja naurettavia radiopuheita

Majavan uintipaikka talvella (vanha jälki, oletan)

Hyvä Lukijani,

aamupala on syöty, teetä juotu ja kahvikin tulollaan. Aamupalameny: vuonna 2025 vanhentunutta reinbou-tomaatti-mozarellapastaa ynnä laatikonpohjalle unohtunut Fazerin kaakaojuomapussi. Ei valittamista, mutta Lukija huomannee signaalin: kotiinlähtöpäivä. Lähimpään kauppaan on rutkasti ajomatkaa, enkä kuitenkaan ennättäisi täällä enää kauaa olla.

###

Viikon retriitti yksinäisyydessä tekee ihmisen päälle, sielulle ja kaikkinaiselle olemiselle hyvää.

Ai saateri miten kuulostaakin kaupunkilaisen himmailupuheelta, tiätsä. Ja sitähän se onkin. Ja aatellaanpa out-of-the-box: tälläkin alueella on yksinasuva henkilö, enkä usko hänen hypettävän vuosien retriittejään. Ikänsä täällä asunut, leskenä vuoskymmenet, siis ”retriitissä” kesät ja talvet takkusten takana. Haluaa olla täällä ja miksipä ihminen kotoaan lähtisi. Ja minne?

Jotostelin vastikään tylsää metsätien siirtymäreittiä kuunnellen joutessani radion keskusteluohjelmaa. Siinä nuori naisenpuoli nosti esiin urbaani-ihmisen jollotuksen maaseudun ”turhanasujista”. Että kasvukeskuksiin pitäisi porukka hinata. Perusteli asiaa: ”Tiedän mitä se on. Minutkin turkulaisena pakkosiirrettiin työn vuoksi Helsinkiin”. Hauska vitsi vai typerää lapsellisuutta? Vain rinkalla haarniskoitu ruhoni esti sitä repeämästä suikaleiksi. – Ai minäkö kepulainen? Olen trumppityylin etenijä eli teen päätöksiä miten sattuu, en kuitenkaan erehdy persuilemaan.

Mistä tulikin mieleeni, että pakkosiirretty turkulainen esitti syyn äänestystulosten vääristymiseen. Tiedättekö mikä se on? Katsopa peiliin, jos olet yli 60: se olet sinä. Kas, ettet vain kipaissut äänestyspöntölle sinäkin? Etkö tiedä, että vanhemmat ihmiset äänestävät nuorisoa enemmän ja tulos vääristyy. Lopputulos: nuoriso voi huonosti. Eivät saa ääntään kuuluviin köpöjen kansanvallan alta, mikä onkin vaikeaa, koska eivät käy äänestämässä. Mutta köpöt käy. Joten Laki lukulasitakavarikosta ja rollaattorien lukitsemisesta mattotelineisiin tulisi ottaa käyttöön. Äänestyspäiviksi siis.

Hyvä Lukijani, luepa tämän kappaleen ylin lause uudelleen ja räjähdä kunnon nauruun! 😀 Heh! Nauru pidentää ikää, sanotaan! Naurulla pitkität demokratiaa romuttavaa vanhuusaikaasi. Sinä se vaan yhteiskunnan etua ymmärtämättä könkkäset koppiin vetelemään lyijykynällä numeroa lappuun. Eläköön vanhojen rupinaamojen radikalisoitunut kansanosa, vallankumous ja häirikkövanhukset! Eläköön könkkäpolvet Metusalemin ikävuosille!

###

Viisain on nyt palata rauhoittaviin luontoaiheisiin ja kertoa kauhutarina. Kas, lähiseudun lammella oli sorsapariskunta. Se, jonka isännällä on valkoinen pyörylä poskessa. ”Kotka ja sotka ja pöllö ja pulu, kamaritsikerttunen, motazilla alba?” (Tuo on yksi lastenlaulu) Alliko se on? No yhtä kaikki, kyttäilin hyvän tovin niitä ja lammen rantahaukia toisella silmällä. Läksin sitten kulkemaan suolammen rantaa, josta sorsat hätkähtivät lentoon. Katsoin niiden perään ja parahdin näkymää kauhuissani. Se on tässä:

Jumankekka, alueella usein näkyvä suurlintu oli päivittäisellä skriinausreissullaan ja sorsat pakenivat suoraan sitä kohti! Onneksi kotka jatkoi rauhallista liitelyään. Ja tiedoksi: päivän mediauutiseen liittyen totean diskreetisti, että kuvan kaksi pienempää lentäjää eivät ole Tikkakosken lennostosta, se vain tarkennuksena. Tarjoan alla pätkän videostani, jonka alkusekunneilta otin ylläolevan kuvakaappauksen. Video ja kuvakaappaus on mun ja copywright siis mulla, mikä tiedoksi satunnaiselle lukijalleni, jolla oli jo kopiointisormi oikosenaan.

Videolaadusta kerron: WordPress muokkaa videot ennen videokirjastoon siirtoa ja kuvan laatu on heidän peukaloimaansa. Voisi tehdä videoihin vain linkit tänne ja säilyttää ne vaikka Vimeo-sovelluksen alustalla. Mutten viitsi erillistä videosäilöä näille tehdä, Lukijani ymmärtänee.

Petolinnusta kerron vielä, että toissapäivänä olin kyttäilemässä yhtä tuttua majavaa sen kotinurkilla. Seisoskelin hiljaa majavajoen äärellä. Yhtäkkiä petolintu ilmestyi männynlatvojen yläpuolelta matalalla lentäen. Epäilen sen kytänneen joko majavia tai pikkujoen muita asukkeja. Säikähti persoonaani (viisas lintu) ja teki lentokonemaisen ylösvedon 😀 Temppu oli paitsi upea myös koominen. On se sen verran laajarunkokone, että sai sompailla ruhoaan. Mutta toki se kuuluu ilmojen haltijoihin ja saavutti lentotaitokokeen ylimmän arvosanan jo nuorena vanhempiensa rakastavan kotkankatseen alla.

Aivan loppukaneettina kerrottakoon eilisestä luonnonnäkymästä järvellä, komea ja sykähdyttävä. Kova tuuli painoi jo auki olevaa avovettä kohti laajan järvenselän kattavaa jääkerrosta. Pikkuhiljaa valtava jääpeitto alkoi ratketa keskeltä, kun hakkaava aallonkeihäs halkoi sen kahdeksi valtavaksi levyksi. Hitaasti ne peittyivät puskuveden alle ja hävisivät. Alla kuva veden keihäänkärjestä. Alkuviikosta jääkansi oli vielä voimissaan, mutta valitti ja huokaili, pulpautteli ja kriikaisi ja mölähteli: ”Tilanne seis! Taistelen talvensäilytyksen puolesta!” Vaan eipä auttanut: hävisi voimainmittelyn!

Nyt RUS heittää tänne jonkun räntäsadekuuron viattomien natolaisten niskaan, joten on aika ryhtyä pakkaamaan kamppeita ja siirtyä tienpäälle.

Muistakaa äänestää – jotakin tyyppiä jossakin vaalissa, aina! terveisin Klara

Tuo alempi vaalea keihäänkärki on vettä. Tumma on jäätä.

Aamuvarhain oopperaan, saluti con la musica!

Klo 4.30 tänään

Hyvä Lukijani,

ei auta kuin toivoa, että ylläoleva video toimii. Ellei toimi, koitan jatkossa keksiä lisää ratkaisuja videonlataukseen.

Kirjaan tähän muutaman sanan täältä jostakin, sotilassanastoa lainatakseni. Koska päihitin tänä aamuna ylösnousukisassa suuren osan maamme kukoista, jäänee teksti kerrankin hyvin rajoittuneeksi. Mikä meikäläisen mittakaavalla tarkoittaa noin kahta A-nelosta, molemmin puolin kirjoitettuna tiheällä käsialalla.

Tuossa kohtaa, kun aurinko nousi, oli aatos käydä vain nappaamassa akusta pois piuhat, mustan ja punaisen ja painua takaisin pehkuihin. Mutta ovesta kurkistamisella on hintansa. Kävi kuin käkikellolle: oli paineltava kukkumaan pää kolmantena jalkana untuvahousissa ja naulakosta repaistussa ikivanhassa Joutsenen untuvatakissa kamera kaulassa pitkin rantajäätikköä.

Oli nimittäin menossa Rajaseudun kaikkein kalleimman ja hienoimman kansallisoopperan näytös I galli cedroni sono nel periodo degli amori, tiedättehän!? Siis kyseessä on säveltäjä, joka on laittanut valtavan massan laulamaan, toiset korkeaa sopraanoa, jykevimmät matalaa tenoria (bassoääniä ei liene?).

Hulluimmat homosapiensitkin yrittävät jossakin kivilinnassa kirkua oopperaa parfymoidun kermahäntäjoukkion istuessa samettisilla istuimilla vastapäätä laulajaa odottamassa ensimmäistä parkaisua. (Pahoittelen, moponi karkasi. Olen vieläkin katkera menetetystä Savonlinna-mahdollisuudesta. Se tyssäsi työnantajan edellyttämään pakottavaan ja kivuliaaseen vuorokauden päivystysnakkiin varsinaisen päivystäjän sairastuttua. Talonmies meni sitten porukkansa kanssa ilman vaimoa, mikä oli herättänyt kulmain kohottelua: ai päivystää vai…vinoja hymyjä: eroamassa ovat varmaan!)

Mutta palataan ooppera-areenalle. Laulajat ovat jakautuneena noin tiun kokoisiin osastoihin sinne tänne pitkin jäätä. Toisilla on persuuksissaan röyhelökoriste, toiset ovat pukeutuneet vaatimattomammin. Röyhelöpyrstöt roikottavat smokkinsa hihoja kahden puolen ruhoa ja riiputtavat kravatin kuristamaa kaulaansa hartiain välissä. Ryntäilevät epämääräisesti sinne tänne, jotkut jopa lennähtävät loitommas kantaporukasta pyörimään kehää röyhelönsä ympärillä. Päästelevät siellä pihahtavia ääniä kuin yliturvonnut pullataikina. Semmoista se on Rajaseudun oopperanäyttämöllä, osa pysyy stemmoissa, osa risteilee kuin järkensä menettäneenä. Tiedättehän? Hyvässä lykyssä olette kokeneet sen joskus itsekin. Voi niitä aikoja! ;D

###

Tällä laulajalla meni nuotit sekaisin ja pyyhälsi kuumissaan omille teilleen.

Koska Lukijani nähtävästi opiskeli pitkän italian, osaa hän kääntää oopperan nimen suomeksi. Mikäli näin ei ollut, autan sen verran, että tekoälyn mielestä kyse on oopperasta ”Tere soittimella”, koska kuuli ensin väärin. Käänsi sen muotoon Saluti con gli strumenti. Saluti kuulemma vastaa suomen puhekielen tervehdystä ”tere!”. Tere soittimilla, mikäs siinä. Uuden huomautuksen jäljiltä on tuo lopullinen oopperannimi. Mutta kyllä nuo pulputukset ja suhahtelut upeimmista soittimista käyvät nyt kun kausi on kuumimmillaan. Ja seisomapaikkoja vielä riittää kosolti, jos on kulkua suoseuduillepäin tai jäisille järville. Siellä on koko oopperakuoro hienoimmassa vireessään.

###

Kuulostaako Lukijastani siltä, että olisi aika mennä maate? Olen samaa mieltä. 😀

Menossa on neljäs päivä mökillä ja tunnelma on näin auringonlaskun jälkeenkin luksusta. Ei löydy mistään Ritziztä tai Kämpistä verrokkia. Jos Lukijani sattuu kiikaroimaan tännepäin, hän näkee saunasta tulleen hapsuisen eukon istumassa umpipimeässä pirtissä pöydän äärellä. Vain tietokoneen näyttö hohtaa pimeyteen ja valaisee eukon naamaa. Vasemmalla puolella on valtava ikkuna, josta näkyy pimeälle järvelle. Järven toisella puolella on umpimetsää.

Mökissä on nyt +20, joten en laittanut tulia kiviuuniin enkä kamiinaan. Nousen yläpritsille makuupussiin, jossa kyllä tarkenee. Mukana on kyllä riippumattokin ja talvimakuupussi sekä underquiltti eli untuvainen aluspeitto, joka viritetään riippumaton alapuolelle. Jää nähtäväksi tuleeko ulkona yövyttyä. Sen verran äänekäs ooppera oli aamusella, että saattaa olla viisain nukkua torpassa.

Jatkan taas huomenna umpimetsien harhailua tämän päivän huoltotauon eli puuhapirkkopäivän jälkeen. Oli aggregaatin kiskomista käyntiin, akun lataamista, pikkupuiden pilkkomista ja puunkantoa, vedenkantoa rinnettä ylös ja juoksemista pitkin pihaa tikapuiden kanssa rännejä puhdistamassa. Ja mitä kaikkea touhua tämmöisen valtavan lukaalin ylläpidossa onkaan, parikymmentä neliötä, niin riittäähän siinä. Talonmiehellekin tuli soiteltua huoltoneuvon takia, niin kas vain: sanoi, että nyt häiritset ikkunanpesijää työssään! 😀 Olipa oivallisen puuhan keksinyt hänkin itselleen.

###

Luonto on oopperaa lukuunottamatta vielä vaisu. Eilen näin paikallisen kotkan liitelemässä ja muurahaisten tunnustelevan etujaloilla toisiaan pakurikäävän alapuolella. Joitakin kurkipariskuntia lentää kohti itää, jokunen joutsenentörähdys, peippo ja kulorastas sentään on tervehtinyt. Pärjää sitä silläkin vähän aikaa!

Tuliko tästä nyt kaksi A-nelosta? 🙂

Iloa ja eloa sinnepäin! terveisin Klara

”Miks naiset rakastuvat renttuihin!” (Pahoittelen kuvan laitoja, meni mielestä pari teknistä seikkaa viime metreillä.)

Ei savua ilman tulta, eikä tähtien välkettä ilman jaxuhaleja

Hyvä Lukijani,

tulin itärajalle tarkistamaan, että kelirikko varmasti vielä on vallitseva asiaintila. Näin näyttää olevan, jos kohta parempaan päin mennään – ennen takatal…öh. Mitäs minä nyt.

Löin kamiinaan tulet heti tultuani niin, että savu tuprusi ja laskeutui petäikköön. Voimassa on maastopalovaroitus. Ainuttakaan palopäällikköä ei ilmestynyt savun perään kyselemään. Tarkemmin sanottuna tänne ei ilmestynyt, eikä ilmesty ketään muutakaan.

Tullessani oli kämpässä +2, ulkona +12. Kalikkaa sai lappaa luukusta kahteenkin palopesään ennen sisälämmön nousua kelvollisiin lukemiin. Kamiinan lisäksi on kämpässä kivinen tulisija. Sen virittäminen on kellosepän hommaa, ellei erityisesti kaipaa savusaunafiiliksiä.

###

Paahtelin kaasukeittimellä leipäpalan, kanamakkara kyytipojaksi. Vihannekset eivät ole rekvisiittaa, söin nekin. Mökissä ei ollut mitään jakoa istua jääkaappiolosuhteissa, mutta terassilla sitäkin lokoisampaa. Ateria vaan meinaa aina jäähtyä kaikenlaisten impulssien perään laukatessa.

Nyt oli kaksi huomionkerääjää. Toinen lenteli pään yläpuolella oksistoissa vimmatusti laulaen, kaverinsa veti samaa virttä etäämpänä. Koska en käytännössä koskaan saavuta lintuja katseellani puhumattakaan kameranlinssistä (miten ne lintubongarit sen tekee!?), niin oli turvautuminen Jyväskylän yliopiston Muuttolintujen kevät-sovellukseen. Laulelijat olivat järripeippoja, Fringilla montifringilla. Latina tekee aina oppineen ja sofistikoituneen vaikutelman eikö totta! ”Se ornitologi ei puhunut muuta kuin latinaa!” tai ”Kasvitieteilijän puhetta ei ymmärtänyt – puhui pelkkää latinaa.” Tuota moitteensävyistä kommenttia käytetään myös eräästä muustakin ammattikunnasta. En mainitse sitä nyt tässä 😉

###

Terassilla istuskellessa ja korkeisiin petäjiin kaula kenossa tsuumaillessa osui silmään omituinen, korkealla liputtava ja tuulenvireessä kiemurteleva silkkisuikale. Mitä ihmettä! huudahdin itselleni ja aloin tähtäillä sitä kameralla (ruoka jatkoi jäähtymistään). Männyt tässä ovat korkeita, arviolta 25 metriä ja siimaliputtaja oli vielä korkeammalla. Siitä näytti lähtevän siima pohjoisen suuntaan, heh. Oliko vanjan virityksiä tämäkin (vino hymy). Kaivelin tekoälyn esiin. Se kertoi liputtimen olevan hämähäkin hommia. Melko paksun piuhan oli saanut kudotuksi.

Ei nyt sattunut tuossa kohtaa auringonkilo siimalippuun, mutta puiden korkeudesta saa jotakin käsitystä.

###

Tässä välissä tyhjensin kamiinasta kekäleet kiviuunin teräslaatikkoon ja vein ulos. Kottikärry sattui olemaan juuri sopivasti hollilla, joten siihen oli turvallista tulikuuma teräsloota laskea. Tuhkasankokin on, mutta jospa tuossa loota viilentelee tunteitaan.

Tuhkia tuumaillessa kuului melko läheltä ”hau-au…. hau-au”. Jäin kuulostelemaan äänilähteen laatua: nisäkäs vai siivekäs. Päädyin viimemainittuun, sillä hau-auttelija vaikutti lentävän jäisen järven yli. Veikkaan hanheksi, kuikkakin käy, vaikkei kuikkamaiseksi haukuksi ihan sovikaan. Kuikalla on sitten moninainen repertuaari äänilajela!

Sulapaikkoja on jo tarjolla lähivesillä, jonne epäilen hau-auttelijan suunnanneen, ellei pistellyt rajan toiselle puolelle. Voihan siellä olla -heh- kuumemmat vedet tällä haavaa. Kuikan ja hanhia olen täällä jo pääsiäisenä kuullut, satunnaisen kurjenkin. Ehdottomasti olivat vielä tunnustelemassa. Jospa pääjoukkoa alkaisi tulla nyt täällä ollessani, olisipa hienoa!

###

Huomenna on tarkoitus mennä isolle salolle, jos lähelle vielä autolla pääsee. Yritän päästä. Siinä on alue, jossa on paikallishenkilöltä saamani tiedon mukaan liito-oravia. Saatan suunnata siihen tai edetä pidemmälle, jää nähtäväksi. Oravat liitelevät melko takkuisen puulabyrintin seassa. Jossain määrin lienee helpompaa ryteikköpuskemista, kun maa on vielä jäässä, eikä puissa lehtiä. Karhut ovat jo heräilleet, joten lähitienoon näkee jossain määrin paremmin, kun puut ovat lehdettömät. No, kuusia siellä on paljon, eikä siihen tuuheikkoon ei niin hyvin näe. Silloin yleensä laulelen tai viheltelen. Enkä pelkää uroskarhun luulevan viheltävää naikkosta toiseksi karhuksi. Sitäkin on joskus kyselty. Hoipati hoi, urbaanisuuden riemuvoitto.

Pääsiäisenä suolla oli kyllä karhun jälkipainaumat satavarmasti. Sovitin saapastani painaumiin. Se mahtui siihen puolitoista kertaa. Kulkijalle tarvittaisi siis noin 62:n numeron saappaat 😀 Ketään ei kuitenkaan näkynyt tai kuulunut, vaikka istuin suon reunalla hipihiljaa lounastelemassa hyvän tovin ja kuuntelin kaukaisia hanhitörähdyksiä.

Ensin oli jää. Sitten oli jääjää. Nuorisojargonia noin 70-luvulta.
Vanhempi sisareni tätä aikansa jauhoi niin, että oli mennä hermot 😀

Käväisin äsken häthätää laiturilla kuulostelemassa oliko hau-au:kkujia enemmän liikkeellä vai yksinäisyyttäänkö huuteli. Mitään ei kuulunut. Auringonlasku vain liipaisi sydänalaa ja nostatti katseen taivaalle, jonne oli syttynyt tähtösiä. Aattelin sitä korkeimmalla olevaa, että samaa tähteä lajitoverit katselevat tuossa niin lähellä, mutta niin kaukana omissa aatoksissaan. Raja railona aukeaa. Mutta hiljaisia ajatuksia heillä on päätellen BBC:n kirjeenvaihtajan raporteista.

Vastikään venäläisessä sanomalehdessä oli pähkinä purtavaksi. Se oli piilosanatehtävä. Kun venäjänkielentaitoinen kirjeenvaihtaja purki sen sanoiksi, syntyi lause: ”Crazy. When will this all be over.” Uskon, ettei venäläisillä ole helppoa syvällä ajatuksissaan, ääneenhän ei tohtine paljon lausuakaan. Lähetän tuon tähden kautta rajan taakse tavan kansalaiselle voimia ja jaksamista.

… ja samaa sinnepäin! Kuulumisiin, Klara

Metsässä saapastelua, kuvia ja kärtettyjä lapsia

Hyvä Lukijani,

mitä parhainta pääsiäisen viimeistä päivää sinnepäin! Ja osoitan suosioni pääsiäisjänöselle, jos vaivihkaa kävi munimassa pari Mignon-munaa Lukijani petin viereen. Ystävä Riikinmaalla watsappasi ostavansa Mignon-munia joka vuosi ”hela kartongen”. Lisäsi vielä, että siis Fazerin tuotetta. Tirskahdin itsekseni: kyllähän me hyvän tähden täällä tiedetään kuka ja vain kuka ne tekee ja missä maassa.

Omalta osaltani kannoin korttani kekoon pääsiäismunien ja mämmin suhteen siellä, missä lieju valtaa alaa. Olisin ollut pitempäänkin, mutta Talonmiehellä oli toimia kotinurkilla.

Energiankulutus ja puuhasteluvelvoite on mökkiolosuhteissa merkittävä kaikkine vedenkantoineen ja halkoliiterihommineen. Nyt oli kuitenkin Talonmiehen Kattila&Kamina-palvelu paikalla. Sauna lämpesi, lohi savustui ja lensi pöytään – mitä luksusta. Täyden palvelun päivinä meikäläinen lyö repun selkään ja häipyy metsähorisonttiin palatakseen työpäivän pituisen rupeaman jälkeen, siis sellaisen ylitöiksi venähtäneen.

Hiljainen järvi vähän kallellaan, mutta maapallohan on pyöreä.

Itsekseen sai joka päivä metsissä saapastella: ei ketään edes äänilähteeksi. Sen sijaan teerien pulinaa, hanhien kaakotuksia, palokärki rummutti reviiritiedotetta, toinen vastasi omalta tontiltaan. Petolintukin taisi kiljahdella. Kävin katselemassa myrskytuhopaikkaa, istuskelin suonreunassa ja keittelin suovedestä saikkaa, tuijottelin järvenpohjia sulapaikoista ja kuulostelin kuusikon risahtelevaa kulkijaa. Arvoitukseksi jäi kuka oli. Kauris tai metsäpeura, kuka tietää. Suolla näin mielestäni karhun jäljet, saattoi olla ahmakin, parikäyntiä kun näytti menneen. Karhut lie jo heränneet.

Päivä oli jo kiirastorstaina painumassa iltaan, kun tässä kohtaa paarustelin. Tämä on kallellaan toiseen suuntaan kuin edellinen, kaarevahan pallon pinta on. Vesi kumminkin pysyy altaassaan.

Lankalauantaina sai ihailla revontulia varmaan vähän joka puolella maata. Pimeässä kun istuu ja kuuntelee hiirenhiljaa, on aidoimman sielunhoidon äärellä sanoisin. Ja kuuluuhan sieltä: pöllön huhuilua ja puputusta, ketun rääkäisyjä. Jotain sain videollekin, laatu ei ollut kaksinen. Laittelen videonpätkiä tähänkin kunhan taas uudelleen keksin, kuinka ne laadukkaimmin ominaisuuksin tälle alustalle saa. On jo mennyt mielestä. (Tekoäly neuvomaan?)

Olen mestarikuvaaja-Heikin valoanalyyseistä oppinut paljon valon ja varjon merkityksestä kuvan laadulle. Tempaisin oitis ”järjestelmäisen kännykkäkamerani” esiin, kun valonpäilähdys iski turppaaseen. Tulokset eivät päätä huimaa, mutta esittelen kuitenkin, kas olkaapatten hyvät 😀 Tulee tutkailtua kunnaita ja kumpareita tarkemmin ja toisesta näkövinkkelistä, joku ahaa-elämyskin iskee ajoittain. Kiitos Heikille hienoista valoanalyyseistä blogissaan!

Tästä tulee nyt kuvakirjastotyyppinen päivitys, mutta ylläolevan kuvan kohdalla piti seisahtua pitkäksi aikaa kuuntelemaan pienen sulavesipuron iloista pulpattelua. Tai oikeammin sopraanotyyppistä lirinää loppukadensseineen. Omat kadenssit on jääneet vähiin. Kun taannoin puhaltelin kokeeksi pilliin pari akordia, niin puolet äänistä kuulosti kuin savikukolla soittelisi. Instrumentti ei tykkää makuutuksesta, ei tosin ansatsikaan. Puolustuksen puheenvuoro: talossa asuu koiranruokaa syövä palotorvi, joka pistää koko arsenaalin kehiin pillinsoittoa kuullessaan. Virittää huulensa tötterölle ja lyöttäytyy taustakuoroon ulvomaan. Siinä jää toiseksi, sekä fysiikassa että hermoromahduspuolella.

###

Päätän kirjaukseni tähän, sillä pieni pääsiäispupu kuulostaa heräilevän päiväuniltaan. Sain kovat vieroitusoireet jo mökillä. Maalikylille toissapäivänä palattuamme piti pariinkin kertaan pyyhkiä miniälle suunnattu watsapp-viesti yli, etten häiritsisi. Viesti: ”Ei mulla mitään asiaa ole. Mutta, öh, semmosta vaan, että pääsisikö poika…” (poispyyhintää ennen lähettämistä).

Sauvakävelin kilometrin eteenpäin. Taas hakeutui luuri kouraan: ”Mitenkä on, voisiko…” (poispyyhintää). Jossa vaiheessa oli jo siirryttävä soittamaan. Ei vastannut, ennakoiko ja pisti estoon 😀 Soitin pojalle, jonka arvasin olevan töissä puolisotilaallisessa työtehtävässään, kun ei vastannut. Sitten soitti: ”Olit soittanut?”. Tunnustin, millä asialla liikun ja heti perään soitti miniä. Oli tunnustettava: soitin, koska kärtin lasta. 😀 Loppu hyvin, kaikki hyvin, lapsi on täällä! Vetäytyi välillä päiväunille ja tuntuu nyt heräilevän.

Hyviä kevätpäiviä sinnepäin! Klara

Teeriä ja tajunnan räjäyttäviä taivaankappaleita

Hyvä Lukijani,

viitaten edelliseen mutavellipäivitykseen kerron nousseeni kämpän yläpritsiltä aamutuimaan. Lennähdin siitä suoraan lämpömittarille toiveena pakkaslukema ja tien jäätyminen auton kantavaksi. Höh: ulkona 0, sisällä 12 astetta.

Teeret olivat heränneet kevääseen ja kuistille kantautui innokas pulina ja suihkiminen. Aamukahvit kiehumaan, mökin lähtökuntoon laittoa eli puolijuoksua tuhkaämpärin kanssa suuntaan A, biojäteastian kanssa suuntaan B, vesien tyhjennys ja talitintin tervehtiminen. Puut olin onneksi hakenut liiteristä jo edellisiltana valmiiksi seuraavaa käyntiä varten. Joten ei kun tavarat heittämällä autonperälle, ristinmerkki rintahan ja ratin taa. Vielä muutamat auton säädöt ralliasentoon ja baanalle.

Aamukoleus hyödytti autoilijaa. Savilillu oli vielä jähmeää ja tie tulomatkaan nähden helpompi ajettava. Takaraivoon nousi ajatus palaamisesta mökille. Oli pysähdyttävä sillalle miettimään. Mutta tiesin paikallisen traktorimiehen häipyvän vetopelinsä ääreltä viimeistään maanantaina ja koira oli päästävä hakemaan hoitolasta, niin jatkoin päättäväisesti ajamista – peräti parisataa metriä. Sen jälkeen olikin jo noustava autosta ja palattava jalkapelissä takaisin sillalle ottamaan tuota kuvaa. Mikä upean kuulas ja raikas aamutunnelma! Joelta nousi kaksi vesilintua, takana kohisi jokakesäinen vesilintuperheen majapaikka, pieni koski. Katselin ja kuulostelin ja odotin pääsiäistrullin lentävän luudalla tuomaan jatkotoimien osalta kirjallista päätöstä mustan hameen sivutaskussa. Oli ihan pääsiäisfiiliskin.

Kun ketään ei kahvipannun kanssa ilmaantunut, palailin autolle. Korppipariskunta saatteli lentelemällä kahden puolen tietä ja otti tilanteeseen kantaa. En kuitenkaan saanut kielestä selvää. Toisen koppanokan intonaatio oli niin hupaisa ja erikoinen, että kotona piti tutkailla netistä korpin äänivariaatioita. Samantyyppinen haukuntaääni löytyi Facebookin Yle Luonto-sivustolta, täältä: Facebook > Yle Luonto, viikon luontoääni 4.3.2024, kesto 39 sek.

Auton vieressä savisia saappaita putsaillessa kuului siipien kohinaa. Valtava teeriporukka lehahti hakkuuaukion leveydeltä latvuksiin ja raiskiolle jätettyihin, pystyyn kuolemassa oleviin petäjiin.

Siellä ne patsaan lailla aikansa poseerasivat ja yhteisellä sopimuksella lähtivät parvena jatkamaan matkaa. Arvioin niitä olleen yhteensä ainakin parikymmentä.

###

Laitan tähän vielä muutaman kuvan mökin varhaisaamusta noin kello viisi. Laiturille on aina aamulla kiiruhdettava tutkailemaan maailman ja taivaan tilannetta ja kuulostelemaan äänimaisemaa.

Nyt huomioi kiinnittyi taivaanrannassa punaoranssina säkenöivään valoilmiöön, joka välillä sirottui oranssinpunaiseksi rykelmäksi. Hätkähdin, sillä muita valoja ei taivaalla näkynyt. Äkkiarviolla lokalisoin rykelmän rajavyöhykkeelle, niukasti itänaapurin puolelle. Alla oleva kuva on surkea esitys, mutta olkoon taivaankappaleen todistuskappale. Kiiruhdin kämpälle hakemaan kompassin, annoin tekoälylle (AI) tarkan suunnan välkkeestä ja kuvailin näkymää. AI kalkuloi hetken tähtikarttaa suhteessa positioon ja poissulki planeetat Marsin ja Merkuriuksen. Värin ja position perusteella arveli Capellaksi. Nyt kun tutkailen Wikipediaa, Capellan kerrotaan muodostuvan kahden jättiläistähden ja kahden punaisen kääpiötähden parikaksikosta. Mitä-minä-sanoin: sirottuma suorastaan näkyi paljaalla silmällä. Sirottuman takia olin ehtinyt läpikäydä droonilaivueen mahdollisuuden. Tuosta naapuristahan ei koskaan tiedä. Nimittäin todennäköisyys, että tähtää droonilaivueen summanmutikassa keskelle asumatonta umpimettää on ilmeinen. Niin kiero se on.

Ja koska olen kiero itsekin, esitän Lukijalleni kysymyksen: mikä on atsimuutti? (kiero hymy) Sekin selvisi tähtiasiaa tutkaillessa, kun AI heitti kapulaksi rattaisiin. Vaan minäpä löin sille jauhot kurkkuun. ;D Atsimuutin mysteeri selviää seuraavassa postauksessa – kai. 😉

Terveisin Klara S

…tähtifriikki, jonka pienelle sopulinaivolle tähtitiede on aivan liikaa