Hyvä Lukijani,
kurkistapa ruudusta tännepäin, niin huomaat nojatuolin vieressä jakkaran päällä keittiövaa´an, jonka päällä on kirkkaankeltainen muovilevy. Levy on hankittu aikanaan lapsenlapselle leivonta-alustaksi. Oli kova poika kaulitsemaan ja pyörittelemään pikkupullia.
Leivonta-alustalle on keksitty muuta käyttöä siihen saakka kunnes seuraava sänikkä tarttuu kaulimeen. Tuohon ei enää kauaa mene. Siihen asti aluselle on muuta käyttöä, sillä se toimii keittiövaa´an laajentimena, so to speak. 😀 Siihen voi leipoa vaikka pussiin survotun untuvatakkinsa ja katsoa montako grammaa: 320 g. Täällä on nimittäin laajat mittaustyöt juuri saatettu päätökseen. Rapiat 9 kiloa tavaraa ilman ruokaa ja vesiä.
Lopputulos ei yllätä: likipitäen gramman tarkkuudella sama kuin viime vuonna. Tavarat eivät olekaan vuoden aikana turvonneet. Ja kun tarkkaan ajattelee, niin ei ole ihmekään, ovathan ne lähes prikulleen samat kuin viime vuonna. O´sankta simplicitas! No, joka gramma on nyt eteisessä odottamassa starttia. Mutta eipä nuolaista ennen kuin tipahtaa, sillä ruoka on tunnetusti painavin yksittäinen ainesosa rinkkakeitoksessa. Tarkoittaa yleensä viittätoista kiloa yhteensä. No, ei se paha ole. Olen nähnyt merkittävästi pahempiakin tapauksia.
###
Hermosto käy kuumana Ilmatieteen laitoksen sääennustetta seuratessa, enkä taida tässä(kään) maassa olla ainut tätä lajia. Olen kehittynyt ammattilaistasolle säiden säätämisessä. Kas, mikäli kohdepaikkakunnan ennuste täplittyy vesipisaroilla kannattaa oitis vaihtaa hakukenttään kohdepaikan lähialue. Joka puolestaan on venyvä käsite. Ennusteen saa kätevästi muutamalla yrityksellä kohentumaan. Ja taas on optimistinen mieli.
Joka vuosi retkihommissa oppii uutta. Tänä kesänä on toistamiseen tilanne, että olisin jo polulla, jos menisin yksin. Molemmilla kesän retkikavereillani on oikea ja rehellinen force majeur. Molempien tilanne liittyy tavalla tai toisella iäkkääseen omaiseen ja molempia harmittaa. Ymmärrän tuon saman kokeneena, mitä on, kun kotisairaanhoito soittaa. No, kerran oli hyvä alibi. Kelluin Valamanjoessa autiotuvan edessä. Äiti ei päästänyt kotisairaanhoitoa sisään ja soittivat, että pitäisi tulla paikalle. Oli heleppo sanoa, että enpä pääse.
Retkiin palatakseni, niin ensi kesänä toimin toisin. Päätän lähtöpäivän ja kutsun kaverin mukaan, tulee jos pääsee. Nytkin voi käydä niin, että kuljen joka tapauksessa yksin, mikä ei haittaa minua. Katsotaan miten käy.
###
Nyt on laulut laulettu ja lährettävä on – maate siis, jotta huomenissa kone jaksaa kaasujalka oikosenaan niellä kotomaan maantietä.
Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä! Voimaa ja iloa! Klara
Ps. Etelä-Pohojammaalle salakirjoitusviesti: kyllä se siitä! Käyt valakotakkisen luona. Kyllä se jotaki keksii!
Klara Saken kirjoittaa 