Valoja pimeydessä – talvipäivän pysäkki

Ainut lukijani ehkä torkkuu ruutunsa ääressä omissa mietteissään odotellen vuorokauden vaihtumista kevään puolelle. Kevät nimittäin alkaa huomenna eli varttitunnin päästä. Saadaan taas haistattaa pitkät pimeyden hengille. Olikin niissä taas kestämistä, mutta nyt alons y ja kevättä kohti! (Talonmies kulkee juuri koiran kanssa takapihalla työhuoneeni ikkunan ohi ja huiskuttaa. Järjenvalo loistaa pimeydessä.)

@@@

Lukijani lie rientänyt koo-kaupan, ässäkaupan ja rautakaupan väliä jouluamokissaan, arvaanko oikein? Vai liekö toheltanut multitasking-tyyppisesti ees kahtaalle noin sataakuuttatoista huttua yhtä aikaa keitellen, kuten eräät? Mikäli lukijani kaipaa selvennystä kerron viimemainitulla hutunkeittäjällä osoittaneeni itseeni.

Voi Luoja paratkoon ja sata jänistä kaupan päälle, että on ollut tiukkaa settiä viimeiset viikot. Töissä toki tietysti omat riemunsa, mutta siinä sivussa olen pyörittänyt prosessia, jotta saadaan mummolle jatkohoitopaikka. Voi estä ja varjele, että yksi omaisista saisi kyllä olla ihan näillä töin tuota shouvvia hoitamassa. Omien duunien ohella viestinvienti ja monitahoinen virkamiesviestintä on ollut todella kuormittavaa. Kun vanhustyön virkamies soittaa kesken vastaanotonpidon tilanteeseen, jossa edessäni istuu koko tämän vuoden – ja ehkä viime vuodenkin – ehdottomasti vaikein potilas, niin ei tiedä itkisikö vaiko räjähtäisikö hysteeriseen nauruun.

Meinaan: vanhustyön virkamiehellä on toki kiireinen ja monitahoinen työpäivänsä ja aikataulunsa. Siinä tohinassa yhden mummon asioille on minimaalinen aikaresurssi ja homman nimi on ”ota tai jätä”, puhelu siis. Sillä virkamiehellä ei tokikaan ole aikaa soitella moneen kertaan saman mummon asioista, jos omainen jättää puheluun vastaamatta (pitäessään potilasvastaanottoa). Miten K-kaupan kassat ja R-kioskin myyntitiskistä yksin vastuussa olevat ihmiset pystyvät äitinsä asioita kesken työpäivän puhelimessa hoitelemaan? (Potilas ei ollut mielissään, kun vastaanottonsa aikana tohtori vaan omia asioitaan puhelimessa hoitelee. Sekin vielä, kun muutenkin oli hänen nähdäkseen asiat huonosti hoidettu noin ylipäätään pitkin matkaa.) – No tämä tästä, kullakin ristinsä.

@@@

Wanharouva pääsee nyt uuteen kotiin, josta hän ei pääse kadulle ryöstettäväksi (kuten joku viikko taapäin tapahtui) ja jossa hänen peräänsä katsotaan. Meillä onkin Talonmiehen kanssa tässä pikku muuttoruljanssi edessä. Saatiin mummolle tilapäinen hoitopaikka pariksi päiväksi, että saadaan kamppeitaan siirretyksi. Ilman sitä tehtävä olisi ollut mahdoton. Sen verran äkäinen ja komenteleva tämä dementikko on.

@@@

…mutta hänen kunniakseen kumminkin sanottakoon, että on opettanut mulle lohturuokalajin, joka on yksi suurimmista favoriiteistani. Ehkä olen sen jo aiemmin markkinoinut, mutta laitan vielä vaikkapa joululahjaksi sen tähän oikein kuvan kera. Painotan vakavin sanakääntein, jotta tämä ruokalaji tulee ehdottomasti nauttia runsaan ketshupin ja suolan kera. Sil vu plee:

Kalarisotto a la WanhaEmäntä

Tarveaineet: 1 paketti seitä, pari kourallista riisiä, kalaliemikuutio (tai kasviskuutio), sipulia if you like, vettä, öljyä ja tuossa on lisäksi vanhan paprikan jämät.

Valmistus: öljy tiristetään, siihen riisit, jotka saavat vähän ottaa väriä. Sipulin jos lykkää mukaan, niin sekin saa vähän riisin kanssa ensin painia. Sitten joku desi kala/kasvislientä (kuumaa) ja seipaketti jäisenäkin istahtaa kiltisti kyllä tähän, jos ei ole ehtinyt sulattaa. Kansi päälle, tulta pienemmälle ja kun neste on hävinnyt, riisit ja kala kypsyneet, niin se on siinä. Suolaus, lautaselle siitä vaan ja ketshuppiruiskutus hunnuksi.

Pystyn kylmän viileästi syömään tätä koko pannullisen. Tästä ei tule ähkykään.

@@@

Näihin tomattisoseen tahrimiin puheisiin jätän lukijani tuijottamaan ruutua ja joko huomenna tuijottaa uuninruutuakin, mene ja tiedä.

Jouluiloa toivottaa melko puhki oleva Klara von den Helgazon, joka saa niin paljon voimia tätä kirjallisesta yksinpuhelemisestaan (kuten koko elämänsä on tehnyt)