Olen vähän niin kuin työmatkallakin täällä itärajan tuntumassa. Eilen oli sen verran saumaa, että pakkasin reppuni, hommasin vähän kyytiapua ja menin paikkaan, joka on meikäläiselle vähän semmoinen pyhiinvaelluskohdekin. Laskin eli muistin tosin hieman väärin, jonka seurauksena sain apostolin kyydillä taivaltaa hyvän tovin kapoista metsätietä. Jännän äärellä olisi kyllä autollakin ollut, sen verran kapea väylä ja kinokset molemmin puolin. Nythän ne on vähän kuin piparkakkupintaiset vesisateen ja pakastumisen jäljiltä. Eivät kanna ainakaan meikäläisen ruhoa, ettei nyt mistään hankikeleistä päässyt nauttimaan.
Tämä päivä menikin sitten rangaistukseksi kellon ympäri erinäistä projektia vääntäessä. Kaikella on hintansa, sanoo vanha kansa. Huomenna on sitten kotimatka edessä.
@@@
Metsissä kun samoilee tulee miettineensä kaikenlaista (hyödyllistä). Tulee mietityksi ihmisiä, asiaintiloja ja niiden saamia outojakin käänteitä. Yksin kulkiessa on se hyvä puoli, että voi täysin muurautua omiin ajatuksiinsa. Ehkä lukijanikin nauttii hiljaisuuden retriitistä tässä mölyntäyteisessä maailmassa?
Kun joskus, jos Luoja suo, jään eläkkeelle, muutan enimmäksi aikaa metsiin asumaan ja miettimään. Laitan virttyneen villapipon silmille, polvista ja persukkeesta venähtäneet kasariaikaiset toppahousut jalkaan ja kruunaan sen liian isolla toppatakilla. Näissä vetimissä lähden kaupalle muovikassin kanssa ja vain silloin, kun kaapista on viimeisetkin appeet kaluttu loppuun.
@@@
Yritin laittaa tähän kuvaa, mutta liekö naapurimaan veitikka linjoilla vai mikä mättää, ettei se tähän tarttunut. Lukija voi sen kuvitella mielessään. Siinä oli kapea metsätie, jonka päässä oli taivaanranta ihan tulessa laskevasta auringosta, muutoin ympärillä oli pimeys. Oli aika suloista ja voimaannuttavaa talsia metsätietä kilometri tolkulla ilman valoja kuun valaistessa hankia. Tuli mieleen ajat, jolloin näillä selkosilla on tykit jymähdelleet, puut pirstoutuneet ja kaukaa on kuulunut kuolevan sotilaan vaikerrus. Äitiäkö huusi? Ihan meinasi tulla itku silmään, kun ajattelin niitä nuoria poikia, jotka pakkasyössä ovat verta vuot… Öhh, no niin. Kuten lukija havaitsee, kuutamoreissulla tuli mietityksi kaikenlaista virkistävää. Loppuviimetteeksi kyllä voiton puolelle kääntyi tämäkin Klara Tuuvan yhden muijan sotaretki: kaivelin netistä esiin maanmittauslaitoksen kartan ja tutkin, mitä jokea pitkin ensi kesänä melanlapa liipottaa. Ehkä. Kova hinku olisi myös lähteä rinkkaretkelle ittekseni, mutta vähän nuo vanhat sotaratsun kanssa saadut vammat askarruttaa. Jos kintut menee alta, niin ryömimällä joutuu sitten rinkka selässä etenemään. Ei se sekään oikein kaksinen vaihtoehto ole.
Näihin mieltä ylentäviin ja rentouttaviin mielikuviin jätän armaan lukijani, katselen loput kamppeet kasaan ja varustaudun aikaiseen ylösnousemukseen, jotta illan päälle ilmestyisin kotiportille.
Hyvää viikonloppua toivoo Klara
Klara Saken kirjoittaa 