
Hyvä Lukijani saa ensimmäiseksi jakaa kanssani universumin keskeisimmän tiedon, nimittäin sen, että
- a) olen monta päivää kärsinyt vaikeasta sanaummetuksesta (sana + ummetus)
- b) pelon sekaisin tunnelmin vilkuilen vasemmasta silmäkulmasta vieressäni olevaa puhelinta, jottei sen kiljaiseva ääni leikkaisi hetkeä, jota olen odottanut.
Nautin vapaaehtoisesta omissa oloissani touhuilusta ja rauhassa kirjoittelusta. Saan tästä vapaaehtoisuudesta olla elämälle kiitollinen. Niin paljon on pakollisessa yksinäisyydessä eläviä. Yksinäisyys murtaa monen sielun ja sydämen, sairastuttaakin. Joskus kyllä piru istahtaa olkapäälleni yksinäisyyden tukemisessa. Ja syyn on lukijani kuullut rasitteeksi asti. Nimittäin sen, että on tahoja, jotka kontaktoivat suuntaani tarvitessaan kuuntelijaa, analysaattoria tai ongelmiensa ratkaisijaa. Leelian Lepotuoli- puhelinpalvelu. Sellainen soitto tämän kirjoitushetken uhkana nyt heiluu.
Mutta carpe diem, nyt on hetkeni, tässä ja nyt: blogiteksti. Jatkan tekstisuollostani vaikka itsekseni, jos kohta tiedänkin tilastotontun listauksesta, että joku tätäkin höpinää toisinaan lukee. Olen kiitollinen!

sisarukseni, joilta ei liiennyt aikaa eikä resurssia tulla äidin muutosta huolehtimaan. En ole katkera, mutta kuitenkin.
@@@
Viimeisin Leelian Lepotuoli-palveluun soittanut oli kollega N.N., joka taistelee tietään julkisessa terveydenhuollossa. Kuvailen henkilöä: erittäin kokenut, erittäin taitava, potilaiden rakastama, asiallinen, viisas, hyväntahtoinen, ystävällinen ihminen, jolla on kaupan päälle mittava elämänkokemus. Epäonnekseen työyhteisöönsä on palkattu terminaattori, joka jossain määrin itsevaltaiselta näyttävin ottein rusikoi organisaatiota haluamaansa muotoon. Näen asian niin, että taustalla on jonkinlainen tiedostamaton ja alitajuinen lääkärit kyykkyyn-asenne. Kun kiltti ystäväni N.N. on liian lähellä ilmiötä, hän kykenee näkemään vain sen, että työyhteisö on alkanut voida pahoin. Nämä on tilanteita, joissa lopputuloksena on irtisanoutumisia ja kallispalkkaisen konsulentin hommaaminen. Yleensä näissä tapauksissa viimeisin lähtijä on terminaattori.
Mikäli paikalle tilataan konsulentti (tahallinen kirjoitusvirhe) tulehtunutta tilannetta selvittämään (hyvä sinänsä!) on lopputulos usein laihanlainen kaikilta muilta osin paitsi laskutuksen suhteen. Konsulentti haastattelee ihmisiä, tutkii tilannetta ja laatii laajan raportin, jonka ydinviestinä on, että työyhteisö voi huonosti ;D Näitä on nähty. Prosessilla voi olla korskea projektinimi tyyppiä ContextualMultiProcessAnalysis, mutta samaa settiä eniveis. Konkluusio: ei näitä terveydenhuollon kryptisiä maailmoja ja umpisolmuja kykene nokkelinkaan konsultti, yleensä kauppatieteilijä tai vastaava, avaamaan sen enempää itselleen kuin kenellekään muullekaan. Vain riittävän laajakatseinen, organisaation sisällä pitempään toiminut henkilö tietää kupletin juonen. Ja senkin, ettei tämmöiseen hommaan ryhdy.

@@@
Katselin iltasella Krista Kiurun (lienee ministeri) tiedotustilannetta sote:sta. Sain selville, että sote tulee – uutinen! Sotea ei estä mikään. Sotea on nyt valmisteltu ja nyt se tulee. Se on kohta täällä!
Selevä kuin pläkki ja mikäs siinä. Mutta mitä se tarkoittaa käytännössä? Että erikoissairaanhoitoon on nyt satsattu (rivien välistä itte kuultu piiloviesti: liikaa) rahaa ja nyt on perusterveydenhuollon vuoro. Passaa, passaa toki! Mutta edelleenkään ei mitään käryä siitä, mitä se käytännössä on. Jospa joku muu tietää. Yksi asia on kuitenkin varmaa: mistään seinästä ei repäistä sitä määrää tk-lääkäreitä, jotka hourupää-Rinne vetäisi heti vappusatasen vierestä kehiin. Ihan ihme juttu, että tuommoisia fantasioita kukaan tosta-noin-vaan ja (kai?) tosissaan kansalle syöttääkään.
No, ei tilanne lohduton ole. Mulla on tuttava teutaroimassa sote-asian kanssa pääkallonpaikoilla. Luotan häneen: viisas ihminen, järki päässä ja kokemusta terveydenhuollon ruohonjuuritason työläisen arjesta. Älkäämme siis vaipuko synkkyyteen, enkä varsinkaan minä, joka jo pikku hiljaa havahtuu ajatukseen, että joskus tästä siirrytään oloneuvokseksi lätkimään palloa pusikoihin ja tötterehtimään kuntosaleilla tulppana kiireisten työssäkäyvien jaloissa. Semmoinenkin vääryys tuli viime viikolla koetuksi. Sietämätöntä! (huumorin pilke)
…totta puhuen, olin aika kieseissäni tapahtumasarjasta, jonka kuvaan tähän lukijalleni virkistykseksi (heh). Nimittäin rimpuillessani sellaisessa helvetinhärvelissä hiki tukassa ja naama tuskanpunaisena piipersi härvelin viereen herttaisesti hymyilevä eläkeläinen. Jäi seistä tollottamaan noin kahden metrin päähän. Taappasi sitten laitteen ympärillä ees taas, ees taas, seisahtui taas kahden metrin päähän, keinutteli itseään puolelta toiselle, raapi jalkaa, oikoi käsiään kohti taivasta, piipersi viereisen kuntolaitteen luokse sitä hypläämään, käveli taas toiselle puolelleni, hypisteli pyyhettään, katsoi kelloa, raapi jalkaa, sohi tukkaansa ja mitä vielä. Viesti oli selvä: jonotan helvetinhärveliin tässä ja venttailen, että saat rimpuilusi finaaliin. En nähkääs millään tässä välissä kykene piipahtamaan vaikka juoksumatolla kävelemässä, jotta Työssäkäyvä ja Työstään itselleen tauon järjestänyt Veronmaksaja saisi rauhassa tehdä rimpuilunsa loppuun ilman, että vieressä joku naputtaa jalkaa. Mikä helvetintuli nykyeläkeläisillä polttelee persuuksissaan? Sama tuli tapakuolessa kehdosta hautaan. Ja entäpä marketissa! Pusketaan kärryjen kanssa eteen ja pyöritään sinne tänne kuin puolukka, ellei sitten jumiteta keskelle käytävää naapurin Elsan kanssa sairauksia ja kolotuksia laskemaan. Niin se on! (Tulkintaan vinkiksi: sarkastista huumoria)
Jaa, että kuinka helvetinhärveli-gate päättyi? Se päättyi niin, että kolautin helvetinhärvelin tapporaudat nolla-asentoon kuin kuoleman portit -klonks – ja sanoin eläkeläiselle, että pääset tähän. Eläkeläinen siitä siunaamaan, että voi voi, olisit vain jatkanut vielä. Totesin, että jatka sinä nyt vain tästä. – Konkluusio: mielessä kävi, jotta meniköhän viesti yhtään himaan? Jospa seuraavalla kerralla osaa mennä seuraavaan laitteeseen siksi aikaa, kunnes laite vapautuu. (Mutta hei! Joku muuhan saattaakin kiilata eteen, aivan totta. Hautaan ei kiilaa kukaan, se hänelle lohduksi.)
Kuten lukija huomaa – ehkä jo sitä odottikin, kuka tietää – ei puhelin ole vielä soinut. Lisäksi hänelle on käynyt selväksi, että murheet ovat mitä päällekaatuvimpia täälläpäin: kuntosalin helvetinhärveli, rassaavat eläkeläiset ja sitä rataa. Talonmieskin pirulainen reissaa mailapussinsa kanssa ja ehkä juuri sonnustaa kravattiaan illallispöytään, jossa nuoruuttaan uudelleen elävät yläluomi-tekoripsihärpäkkein varustetut, golfauringossa naamanahkansa norsun iholle venyttäneet harppuunat hänelle livertelevät (hoh hoo, että olen ruokoton ihminen ja piru mut vielä perii!) (huom:periköön!). Jotta täällä ei ole sijaiskärsijää, jota voisi pieksää. Tuo koiranpoika on niin suloinen lapsukainen, että se on mitä suurimmassa turvassa kaikelta vihanpidolta.
Näihin puheisiin sulkeudun suosioonne.
Terveisin Klara S

hänen pikkuruisessa buduaarissaan aina kuivakakku, jonka hän tuuppasi mukaamme. ”Mitäs minä vielä teille antaisin?” hän tuumi joka visiitin loppukaneetiksi. R.I.P. rakas äidinäiti.