Siis Kiutaköngäs. (Toinen on Riisitunturi, jonne on nyt tehty lisää parkkiapikkaa ja leveää tietä ihmisten ajella.
Mikäs siinä, kaikki ei ole korpien ja selkosten kulkijoita, vaan kaipaavat sinne missä KAIKKI muutkin ovat.)
Kaunis sunnuntaipäivä, joka suorastaan kirkuu uloslähtöön. Ehkä lukijani kirmaa juuri polkujuoksulenkillään, suksii hiki pipossa polveilevassa hiihtomaastossa, ryntäilee merenrantakallioilla tahi poraa pilkkireikää.
En tee niistä mitään, mutta toinen jalka on jo polkimella: pyöräilemään. Sen kerran on pakkasta, että ei innosta lähteä kitkaa vastaan suksenpohjaa kitisyttämään. Viime vuonna tuli vaihdettua vanhat Peltosen karvapohjasuksiin ja sanottava on, että suksikauppias oli viimeisen päälle ammattitaitoinen ja osasi takuulla valitan oikeat sukset, mutta kas vain: vanhat Peltoset on silti paremmat! Onneksi ovat vielä tallella. Osaan voidella ne juuri sopivin voitein kullekin kelille, kun kokemusta on karttunut. Take home message: Älä koskaan korjaa toimivaa.
@@@
Ehkä lukija on kiinnostunut pyöräilyharrastuksestani? Minäpä avaan sitä hiukan.
Kun Ruskearuuna lastattiin kuljetusautoon ja se viiletti pitkin Suomiäidin maantietä kauas kauas näköpiiristäni, päätin satsata hevoskaupalla saamiani rahoja laadukkaisiin polkupyöriin, joita ostin heti kaksikin kappaletta. Toinen on maastopyörä (nastarenkaat alla nyt) ja toinen nastaton läskipyörä. Molemmilla näyttää olevan paikkansa. Nyt, kun on ollut liukasta, olen kyllä visusti pitänyt molemmat rukit tallissa. Lonkkamurtumaa ei hermot kestäisi ja samaa saa sanoa sääriluun tai värttinäluun (os radius, ranteessa) murtumastakin. Kelithän on olleet ainakin meikäläisen nurkilla niin karseat, jään päällä vesivaippakin, ettei mitään jakoa ole ollut pyörällä liikkumiseen, kun jalkaisinkin ollut vähän sii ja soo. Koiran kanssa on silti pitänyt jääalustalla taiteilla. Kyljellään on sekin useamman kerran käynyt, itse vain kerran liukkaalla polulla. Ja kävi niin pirun kipeää toiseen perskannikkaan.
Mutta vähänkin kun on kitkaa, niin menoksi. Läskipyörä on hyvä lumessa ja sohjoisella tiellä etenkin jos kumit pitää vähän löysinä. Ihan turvallinen olo on sen selässä ratsastaa. Maastopyörä on sohjoisella tiellä nou-nou ja komeat lipat sillä vedinkin viime talvena nimenomaan sohjossa. Muutoinhan se kulkee huomattavasti läskistä toveriaan ketterämmin. Jos jompi kumpi pitäisi valita, niin ottaisin kyllä läskipyörän, jolla on parempi huruutella metsäreiteillä.
@@@
Asiasta toiseen…
Nyt kun on tullut aika paljon kuunnelluksi radiota koiran kanssa kulkiessa, niin suosikkiohjelmani Pyöreä Pöytä on meinannut loppua kesken: väliinkin jääneet jaksot on kuunneltu ainakin kertaalleen ellei kahdesti.
Ilokseni löysinkin sitten täysin minulta piiloon jääneen Rubenin oman radio-ohjelman. Jakso jaksolta olen sitä läpikäynyt. Ruben provosoi ja tuo esiin ”erilaista näkökulmaa”. On hyvin aiheisiinsa etukäteen perehtynyt, joten samalla. voi itsekin voi oppia uutta. Jos on toimittaja mielenkiintoinen, niin sitä ovat aika ajoin haastateltavatkin. Kyllä jokainen itsensä ja luontonsa puheillaan paljastaa ja antaa monensärmäistä ajateltavaa kuulijalleenkin!
Otan esimerkiksi vaikkapa ohjelman, jossa puhuttiin 60-lukulaisuudesta. Se linkkautuu hyvin yläpuolella olevan, uusimman Stiller-ohjelman aiheeseen. Nimittäin nuoruuden ja kokemuksen väliseen diskrepanssiin, näkemys- ja kokemuseroihin. 60-lukua käsittelevä ohjelma on nauhoitettu vuonna 2018, jolloin Claes Anderson vielä eli. Ohjelmassa 60-luvusta puhuu kolme henkilöä, Anderson, Anna Kontula ja kolmas, jonka nimeä en nyt muista. Keskustelu tiivistyy Andersonin ja Kontula väliseksi ajatustenvaihdoksi. Mielenkiintoista, kuinka 60-luvusta puhui ja esitti omasta mielestään täysvaltaisia näkemyksiä ja mielipiteitä henkilö (Kontula), joka silloin ei ollut vielä syntynytkään, mutta oli sentään lukenut aiheesta, kun taas Claes Anderson oli 60-luvun kuohunnoissa ollut näkijä, kokija ja toimijakin. Itselläni ei toki 60-luvusta ole muuta muistikuvaa kuin, että merkittävästi minua vanhempi sisarukseni kiusasi minua jatkuvasti.
Jos kohta itse 60-luvusta ei näkemystä olekaan, niin yo. henkilöiden keskustelusta on. Siinä tiivistyi omakohtainen tilanne, kun ura alkaa olla (onneksi?) jo ehtoopuolella ja toimin nyt ”senioriryhmässä” hyvin tarkkaan kirjansa lukeneen nuoriso-osaston keskellä. Fiilikset puki sanalliseen asuun ystäväni, ikätoverini ja kollegani eilisessä watsapp-viestissään. On viettämässä oman alansa koulutusviikonloppua merkittävästi nuorempien (ja huom: merkittävästi kokemattomampien) kollegoiden keskuudessa. Watsappasi näin:
”Milleniaalit kympin tytöt näköjään valloittavat erikoisalani. Kuka hoitaa potilaat?”
Hän oli selvästikin kuuntelemassa, kuinka nuoruus ohjeistaa vanhuutta 😀 Aina vähän nieltävää, eikö totta? Vaikkemme toki nuoriso-osaston kirjoista saatua tietämystä halua mitätöidäkään. Ja toisinaan on niinkin, jotta se mitä kirjassa lukee ei -kas vain- olekaan suoraan käytäntöön siirrettävissä. Elämä pirulainen kun on niin kovin monimuotoista, mikä taitaa päteä lähinnä kaikkeen alalla kuin alalla ja arkielämässä. Käytännön kokemus, elämänkokemus, viisaus ja laajempi näkemys syntyy vasta vuosien tuomana. Liekö lukijanikin törmännyt tähän? Sitä ei alkumetreillä havaitse mitä takasuora tuo tullessaan ja mitä matkan varrella tien poskessa on nähnyt ja havainnut.
Muistamme erään ystäväni kanssa hyvin tapauksen, kun pikkulasten äiteinä kitistiin penskojen aiheuttamaa rasitusta ja häslinkiä. Eräs läsnäollut, meitä merkittävästi iäkkäämpi, silmissämme suorastaan ikäloppu (eli lähellä eläkeikää, heh) ollut nainen sanoi: ”Pienet lapset ja pienet murheet – isot lapset ja isot murheet.” Meistä kommentti oli paitsi ymmärtämätön – meillähän se raskasta oli! – että naurettava. Muttei ole enää, totesi taannoin em. ystäväni, jonka aikuisista lapsista kaksi kamppailee merkittävissä vaikeuksissa.
@@@
Näin on kirjoitusummetusta saatu hieman puretuksi ja voidaan siirtyä käynnistelemään polkupyörää ennen kuin aurinko taas painuu mailleen. Mutta lukijanikin varmaan on mitä suurimmassa määrin pannut merkille, että yhä pitempään se päiväsaikaan kanssamme viihtyy!
Parhain terveisin, Klara
Sanakirja: velosipeedi = polkupyörä
Klara Saken kirjoittaa 