Täällä sitä ollaan Trumppilassa edelleen.
Virus jyllää maailmalla, hallitukset esittävät pseudo-asiantuntijamaisia lausuntoja. Suomessa tautitapauksia nyt siis 19. Kollegat kommentoivat paikallislehdissä, kaverit päivystävät joukkosidontapaikoilla… ja minä ajattelen: onneksi sain vapautuksen päivystämisestä. Jos lukija miettii syytä, niin se on yksinkertainen: vetosin ikääni. Kun liki kolmekymmentä vuotta nuoremmat kitisi jaksamistaan, niin korotin ääntäni. Ja jos oikein rehellinen olen, niin toki vilautin vanhaa jokerikorttia: ellei käy, niin nostan kytkintä. Työskentelen alalla, jossa yksityispuolella on tosi hyvät työllisyysnäkymät ja ansiotaso parempi (… eikä heilläö ole päivystysvelvoitetta, btw). Jos kohta työnkuva sitten onkin ammatillisesti köyhempää, kun haastavimmat tapaukset lähetetään erikoissairaanhoitoon. Siellä niistä on tatsi ja paremmat tutkimusmahdollisuudet, jotka eivät ryöstä potilaan kukkaroa. Hyvä niin.
@@@
Pääni on fyysisesti tässä maassa, mutta sielu kulkee kotimaan metsissä ja kansallispuistojen poluilla. Olen tutkaillut tulevan kevätkesän ja kesän reittejä, mielikuvissani pakannut rinkkaa ja kajakkia ja lueskellut retkeilyblogeja. Pieni huolenpoikanen iski takaraivoon, kun toinen polvi alkoi täällä turpoilla kovasta kolopallon pelaamisesta. Siinä on vanha vamma, oikeastaan kaksikin. Toinen tuli rinteessä, kun eteeni ajautui jyrkässä kohdassa sivusuunnasta henkilö, jolla sukset olivat karanneet hallinnasta. Suksiani oli juuri huollettu ja siteet laitettu niin tiukalle, ettei mono irronnut. Polvi vääntyi. Second hit tuli kaatuessani murtsikkasuksilla. Että on näitä vammoja siunaantunut. Lopputulos: kinttu kestää huonosti golflyönnin kiertoliikettä. Murheensa kullakin ;D mutta jos jotakin lajia harrastaa, niin lienee hyväksyttävää. (Vaikka asiaa tuntemattomammat pitävätkin kolopallopeliä naurettavana pelleilynä, mitä se ei ole. On vanhuuden lajiksikin sopiva ja lapsenlasten kanssa voi pelata.)
Polvivammaan tiedän ensimmäisen hoitokeinonkin: pitää treenata reisilihaksia kuntosalilla, että saa polvikorsetin tiukemmalle. Tämän olen laiminlyönyt ja kun ratsastus jäi, on reidet päässeet lösähtämään. Take home message: aina ei tarvita ortopediä, puukkoa eikä ihmetemppuja. Tarvitaan omaa panostusta. Pieni painonlaskukaan ei olisi pahitteeksi, mutta… mutta mutta.
Palaan vielä tuohon retkeilyasiaan.
Ostin taannoin pitkän harkinnan jälkeen kevytrinkan. Sieluani hivelee ajatus pakata makuukset, teltan, keittovehkeet, vaatteet, suunnistusvermeet (lue: gps, kartta + kompassi vain varalle) ja häipyä takavasemmalle. Yksin. Vaikka kintut turpoilee, niin yksin on leppoisin kulkea. Kukaan ei istu aamusta laavun reunalla rinkka pakattuna naputtamassa jalkaa, kun itse vasta ryömii teltanovesta. Mulla on huippukevyt yhden hengen teltta, joka maksoi mansikoita, mutta on palvellut jo 15 vuotta ja hintansa haukkunut. Makuupussin ja makuualustan uusin vastikään saatuani lahjakortin retkeilyliikkeeseen.
Minähän olen ollut huono kulkemaan rinkan kanssa, kun tuo paatti antaa niin paljon paremmat lähtökohdat sekä tavaroille että myös sen suhteen minne sillä pääsee. Ei tarvitse kökkiä samoilla paikoilla ventovieraiden kanssa small talkkaamassa. Voi rantautua rauhassa vaikka ison kiven viereen keskelle järveä. Nuotiotakaan en paljon harrasta, sillä kajakissa kulkee keittovehkeet kepeästi. Olen ostanut risukeittimen sillä ajatuksella, että lapsenlapsi voisi siitä viehättyä jahka kiireiltään ehtii kanssani retkille. (Kiireinen tyyppi, vaikka lähes vasta syntyi. :D)
Tälle kesälle on suunnitteilla se yksinäinen reissu, mikä viime kesänä jäi suurista suunnitelmista huolimatta tekemättä. Tarkoitus oli kiertää Karhunkierros (polvelle huippupaikka ;D, totta vie!), mutta Kuusamossa vihmoi räntää ja ulkolämpötila oli +11 astetta päivätolkulla, joten kökin vain kortteeripaikassa ja aattelin: next time. Olisiko se tulevana kesänä? Kohde on kyllä vaihtunut. Valmiita polkuja olen aatellut mennä ihan sen varalta, että jotakin sattuisi. Riippumattokin mulla on lahjaksi saatuna ja pitäisi päästä kokeilemaan. Viisain kumminmin on asemoida kokeilu jonnekin lähialueelle ja ottaa varalta teltta mukaan. Tai kenties maton voisi virittää lähimetsiin, että pääsee yösydännä pois, jos nukkuminen matossa ei onnistuisikaan.
Tämmöisiä sitä miettii kaukana kotimaan metsistä 😀 Jospa sitä lähipäivinä olisi jo kotomaan kamaralla, jos ei jouduta johonkin karanteeniin (heh heh, vielä tässä vaiheessa voi rauhassa hekotella). Amerikka on ehdoton suosikkikohde ja tänne palaan aina uudelleen. Helppo maa matkailijalle.
Toivotan lukijalle kauniita alkukevään päiviä ja kuulumisiin!
Klara, jonka päivitykset on nyt loman siivittäminä tulleen tiheästi (toivottavasti lukija ei ole rasittunut)
Klara Saken kirjoittaa 