Muovipussikaruselli

Amerikan kassiruletti. Täällä ei muovia säästellä 😀

Walmartissa, joka on jenkkiläinen sekatavarakauppa, on tuollainen muovikassihyrrä, johon kasööri pakkaa rompetta sitä mukaa kun sille hinnan saa kassaan kilhautettua. Siinä ei muovikasseja säästellä, kun walmarttilainen ostostelija kärryään kassalle kuskaa.

Ostin retkeilyvarusteita ja onnistuin niistä laatimaan sellaisen valepommin, että matkatavaroitani oli vähän kurkisteltukin. Vaan väliäkös tuon: siellä oli vain retkikattila ja kolme muovipurkillista tulitikkuja. Tosin ne paloivat sitten kotieteisessä kokeiltuna kuin pahasti käryävät tähtisadetikut ja niistä lähti jumalaton katku. Piti lyödä ovet ja akkunat auki, ettei palovarottimet alkaneet huutaa. Mikäli lukijani on koittanut aamuyön tunteina nuijia kirkuvaa palovarotinta hiljaiseksi niin tietää, että siinä on oma hommansa siinäkin.

@@@

Pelataanko koronaa, vai? No, tämän kerran. Olen kyllä kovin ahkerasti haastatellut sekä asiantuntijoita että asiaa tuntemattomia ja kaikilla on ollut rutkasti näkemyksiä. Yhteinen näkemys on, että alkusoitto menossa ainakin täälläpäin. Elämme toivossa, että tilanne menee kuten Saksassa: vain jokunen menehtynyt. Olemme varmoja, ettei se mene kuin poskisuudelmien ja tiiviiden perheasumisten Italiassa, jossa on katastrofi, kuten tiedämme. Euroopan tartuntatautikonsortiota kannattaa kuulemma seurata. Siellä tiedot ovat lähimpänä tämänhetkistä. Laitan tähän linkin:

https://www.ecdc.europa.eu/en/novel-coronavirus-china

Eilen kollegaa kuunnellessa ja sivusilmällä seuratessa kävi mielessä, että jotkut on jo epidemian tässä vaiheessa ajaneet ittensä sellaisille kierroksille, ettei mitään rajaa. Saattaapa käydä niinkin kuten 300 km päässä toisessa sairaalassa työskentelevä kaveri totesi, että kollegiaalisuutta voidaan vielä koetella, kun hätäaputyövuorovaiheeseen päästään. Siis silloin, kun päivystäjät alkavat kaatua tautivuoteelle ja apuun tarvitaan kaikki, jolla vielä on tekohampaat suussa, eikä lasissa. Tämmöiset alkumetreillä ittensä loppuun polttavat on kaatuneet ensimmäisinä ja siinä sitä sitten on meikäläinenkin mummoikäinenkin tulilinjalla, kun kaatuneiden päivystysvuoroja jaellaan. Eikä mikään tavanomainen excuse käy selitykseksi. Niin kuin että

  • pitää juuri silloin viedä mummoa kirkkoon, kauppaan, kuppilaan, kuntosalille
  • pitää hoitaa lapsenlasta (toinen vanhemmista etätöissä, toinen kuuluu kriittiseen ammattiryhmään)(mutta on minua merkittävästi nuorempi)
  • pitää lähteä ulkomaille (jumittuu rajalle)
  • on loma (lomat peruttu)
  • pitää lähteä metsämökille, kun siellä on kattoremontti (mökille ei saa mennä)
  • … että mitä sitä vielä keksii? Ei voi jättää koiraa yksin? 😀

Kyllä tässä nyt ollaan uuden edessä. Jälkeläinenkin palautui takaisin sinne hevonjeeraan. Vaan niinpä oli pakko iltasella soittaa toiselle pojalle, jotta mitä kuuluu. ”Hyvää kuuluu, terve oon… mutta hei: nyt tulee uutiset… soitellaan joku päivä!” No, pääasia, että kuulin hänen voivan hyvin.

Sukulaisen naapurimökissä asuu vanha pariskunta, joka nyt laatii testamenttia. He tarvitsevat luotettavan pariskunnan todistajaksi. Kaikella on aikansa ja paikkansa. Sanoiko sen Saarnaaja vai oliko Psalmeissa? Kaikilla asioilla auringon alla, aikansa paikkansa hetkensä on. Aika on syntyä, aika on kuolla, aika on elämää elää.

Juna menee metsän takana. Jotakin pysyvää siis vielä on.

Terveyttä! Ja pysykää pois paniikin ääreltä. Se tarttuu vielä pahemmin kuin koronanappulat.

teidän Klara

Ps. Pitäkää joka toinen päivä kaikki toosat kiinni ja kuunnelkaa vain keväisiä op…(meinasin sanoa: operetteja, mutta se ei käy, viittaa Italiaan)…keväisiä säveliä, sanotaan niin. Maalatkaa kuistia, leipokaa hyvää leipää, lukekaa lukemattomat kirjat ja maatkaa kerrankin sohvalla ihan hyvällä omatunnolla. (Taidan uskaltautua ajamaan metsämökille, laittakoon rautoihin.)

Eipä ollut erikoista tämä jenkkiläisen golfkentän baariravintolan ape.

Jätä kommentti