
Suo on sana, josta minun mielestä on tullut sana Suo-mi, sanokoon lingvistikko mitä haluaa.
Vain suomalainen ymmärtää, mikä on suomalainen suo. Siis miltä se tuoksuu, miltä siellä kuulostaa ja mikä kaikkinensa on suofiilis. Sanalla sanoen: suofiiliksen löytää vain Suomesta.
Olikhan niin, että ne aikanaan vei lapsiaankin suohon, jos sattui käymään niin, että olikin vahinkoraskaus kyseessä. Vahinkoraskauksia ne kyllä tais olla enemmän tai vähemmän kaikkinensa (ja tämä suuntaus lienee edennyt aivan meikäläisen hedelmöittymishetkille saakka), mutta toiset vahingot toisia pahempia. Lehtolapsia ja mitä niitä kaikkia olikaan. Jossain päin Suomea muistan nähneeni jollakin luontopolulla opastauluja, joista yksi koski juuri tätä suomalaiskansallista tapaa kelkkoa suonsilmäkkeeseen osa porukasta.
@@@
Siitä tuli mieleeni toinen virkistävä puheenaihe, nimittäin polttohautaus. Jostakin se näin aikoina tuommoinenkin ajatus kirpoaa mieleen…Hetkinen: aihe aktivoitui eräästä viranomaissivustosta, jossa ohjeistetaan tuhkan ripottelemisesta vesistöihin. Että saattojoukon on hyvä tietää vastaavansa itse turvallisuudestaan vesillä. Ja vain ihmistuhkaa saa käydä ripottelemassa. Ja huom! ilman arkkua kiitos. Ei siis mitään hehtolitrallista hevosentuhkaa, vaan vain homo sapiensin maalliset jäännökset, tuhkattuna siis. Lisäisin tuohon vielä, että tulee välttää tuulisia päiviä, ellei halua, jotta seremonia katoaa kuin tuhka tuuleen. -Sivumennen sanoen: seuraan sivusilmällä, kun orava kantaa fuzal-pallojen näköisiä nyyttejä akkunani ohi. Kierroksella nro 2 havaitsin: ruskean fuzal-pallon kyljessä siipottaa pieni häntä. Mamma on siis päättänyt muuttaa kesäasunnolle lapsineen (toistaiseksi 2 kpl kuljetettuna, liekö enempää.)
Palatakseni iloiseen tuhka-asiaan kerron watsapanneeni asiasta tyttärelle: tuhkat veteen, jos meikästä henki pakenee. Selevä, sanoi tytär ja laittoi käytännön ihmisenä lisäkysymyksen: ”Miten tehdään, jos on talvi? Kairataan reikä? Avantouimareiden harrastepaikalle?” Pohdin tuota hetken ja ohjeistin: talveksi johonkin kellariin odottelemaan jääkansien sulamista. Johon tytär watsappaa: ”No ei hlvetti kenenkään tuhkia aleta säilömään, sitten viedään…johonkin, mutta ei (***).” Lukijalle selvennyksenä, että *** on yksi aivan kammottava virta lähialueilla, josta laitoin heti kärkeen klausuulin, että ei sinne.
Kuten lukija ehkä huomaa, on tytär samalla alalla ja kovin läheinen. Saa sanoa, että henkilö, joka varauksetta ymmärtää mitä päässäni liikkuu ja varauksetta sanoo mielipiteensä asioista, olivatpa ne sitten pro tai con. Toki nuoruus joskus kuorruttaa näkemyksiään, mutta ne kuorrutuksethan me elämää jo enemmän nähneet osataan kuoria päältä ja löytää sieltä sisältä sen viisauden, jonka tuore aivo tuottaa uusina näkökulmina – hyödyllistä meille kalkkiaivoille!
@@@

Kollega on kova lintumies ja informoi, että olipa hyvä, ettei pöllö ollut kotona :0 Mutta tuo oli polun vieressä kalamiesten kovin suosimalla alueella. Joten pöllö lie katunut syvästi paikanvalintaa ja häipynyt. Aattelisin, josko olikin telkkä. Munien lukumäärä ei tosin stemmaa. mutta liekö joku kääntänyt niistä osan.
Asiasta mediselityksiin, niin uusimmassa Duodecim-lehdessä oli dosentti Riitta Luodon kolumni siitä, kuinka ihmiskunta on joutunut pandemiatuulen riepoteltavaksi ja meriselityksiä kaivataan. Ja niitä myös annetaan, vähän joka tuutista. Ilma on sakeana kaikenlaisia selityksiä oli tarkempaa tietoa tai ei. Valeselityksetkin täyttävät tiedonpuutteen aukkoa. Selityksiä jakavat paitsi ammattinsa puolesta medisiinaa selittävät myös mm. filosofit ja kirjailijat. Lääkärit ovat ammattiselittäjiä: hehän selittävät yksittäiselle potilaalle juuri tämän tilanteeseen sopivan selityksen erilaisille oireille, joita -herraparatkoon- riittää joka lähtöön ja osa jää oven ulkopuolellekin. Että mistä johtuu se, kun… entä tämä, jos… kuinka selittyy se, että aina kun… Riitta kysyy kolumnissaan viisaasti: mitä eroa on selittämisellä, argumentoinnilla ja spekulaatiolla. Hän avaa käsitteitä: argumentointi on perustelujen esittämistä ja todisteiden hakemista. Lääketieteen alalla tähän toimeen on lääkärillä paremmat valmiudet (ja tiedot) kuin tavan kansalaisella. Mutta yksi on, johon lääkärinkoulutuksellakaan ei pysty edes lääketieteen alalla. Se on tulevaisuuden selittäminen.
Joten ei kai auta kuin odotella, että tulevaisuus tulee ja ajaa ohi. Niin sitten voikin ryhtyä sitä selittämään.
Voimia sadepäivään lukijalle toivoo Klara
Ps. Orava lie lastinsa nyt vienyt ja paikalle ilmestyi närhi ;D Myös pari sinitiaista…Niillä on jotakin mielessään (Viesti oravalle: …—… …—…)