Kello raksuttaa mennyttä aikaa, koiranpoika on vetäytynyt kuljetushäkkiinsä yöpuulle ja kämppä on kuin neutronipommin jäljiltä. Tavarat on lennähtäneet kukin omalle oksalleen kuin levoton lintuparvi. Ollaan hurtan kanssa metsämökillä, mutta pikku hiljaa kasailemassa kamppeita. Ja niitähän sitä riittää, omia ja koiran. Josko huomenna saisi ne puskettua autoon ja kaasutettua kotia kohti. Ensi viikolla alkaa kahden viikon työhuki, josta osa tapahtuu etäpaikkakunnalla.
Talonmies lähti pekkaspäivilleen ja siinä sivussa taisi tehdä mökkikaupat. Raha ei kylläkään ole vielä liikkunut, eikä sitä vielä olekaan 😀 Mutta kauppaa voi toki aina tehdä, eikö totta. Pankissa niillä on rahaa ja setelipaino painaa lisää. Eikä kirstussa taskuja. Perillisille ei by-the-way kannata jättää mitään, vaan hassata kaikki menemään omaksi ilokseen. Tehkööt hyö samoin, omilla rahoillaan. (Hyväthän nuo on perilliset, kunnon sakkia.)
@@@
Tuosta mökkijutusta on pakko vähän avautua. Sen kanssa on taas ollut nk. elämän erikoisia käänteitä. Tiedäthän tilanteen, jota ikään kuin ohjailisi joku. Tai ehkä asiat vain menevät omia ratojaan, tähtien asennot luovat voimakenttiä ja Saturnuksen ollessa Venuksessa asia A johtaa asiaan B ja siitä C:hen. Kuka tietää. Tässä tapauksessa tarina meni seuraavaan tapaan.
Siirto numero 1. Entisen työkaverin jälkeläinen ZZ sanoi syksynä muutamana muuttavansa perheineen Taka-Takkulaan, Perukan Laitaman kylään. Minä siihen, että öhhh, no jopas! Tosiasiassa aattelin: sehän on ihan hemmetin moisessa paikassa Jumalan selän takana, mutta tyttö ei ymmärrä.
Siirto numero 2. Kuluu joitakin vuosia. Tutkin karttaa ja havaitsen mielenkiintoiset erämaat aivan Perukan Laitaman takamaastoissa, siis noin 50 km päässä. Välimatkathan on niillä selkosilla eri mittakaavassa kuin maalikylillä. Ollaan ZZn kanssa email-yhteyksissä ja kyselen alueesta. ZZ kertoo käyneensä siellä, muttei aivan takaseuduilla. Pyytää tulemaan sinne retkeilemään ja tutkimaan aluetta itse. Näin tehdään. Mökin osto ei tuossa vaiheessa ole mitenkään mielessä. Ihastun alueeseen.
Siirto numero 3. Jossain vaiheessa syntyy naiivi ”olisipa oma autiotupa”-ajatus. Talonmies vastustaa (mukavuudenhaluinen). Asia hautautuu, mutta jää kaihertamaan. Syntyy ajatus: jos olisi autiotupa esimerkiksi sellaisessa paikassa kuin Perukan Laitaman takamaastot! Vinkkaan ZZ:lle. Lupaa pitää korvat ja silmät auki.
Siirto numero 4. Kuluu aikaa. Talonmies alkaa lämmetä ajatukselle ja ryhtyy tutkailemaan mökkitarjontaa. Kommentoi tietokoneeltaan eri vaihtoehtoja: ”Hah, kuuntelepa tätä! Myydään mökki Leuhkalassa…entäs tämä: mökki Bold-and-Beautiful- skimbamestasta! Ja mikä hinta! Marmoritasotkin, njaah… Ja tässä on tämmöinen, mikäs tämä (tiirailee konetta, kuuntelen puolella korvalla)…tämä on jossain…hetkinen…tämä mökki on siel…äsh, tämä on ihan erämaissa, jossain Perukan Laitaman takamaasto- nimisellä seudulla, täälläkö sinä silloin käv…” Havahdun: Hetkinen! NIIN, MISSÄ!? Selviää, että sama paikka. Hämmästyn: onko siellä mitään myytävääkään.
Siirto numero 5. Palaan alueelle kajakin kanssa yöretkeilemään ja liipotan mökin rantaan. Katselen sitä vedestä: vanha, hyvin vaatimaton. Pieni hietakaistale on raivattu esiin suurten kivien alta. Kivet on sysätty työläästi syrjemmälle. Laituri on kenollaan. Vieressä on toinenkin mökki, mikä hämmästyttää. Seutu on osin luonnonsuojelualuettakin, eikä lähimaillakaan ole mitään. Vain humisevaa metsää ja paljon vettä joka suuntaan. Soitan Talonmiehelle vedestä ja kuvailen paikkaa. Hän jää aprikoimaan. Minkälainen työmaa odottaisi? Etkö käynyt edes maissa? Mikä naapurimökki!?
Siirto numero 6. jossa havaitaan kilpaileva tilaisuus: tuttava myy mökkiään. Laitan viestiä ja sovitaan näyttö seuraavalle viikolle. Matkaa on vähän liikaa alkuperäissuunnitelmaan, mutta tiettyjä houkuttelevuustekijöitä on. Lähdetään näyttöpäivän aamuna ennen kukonlaulua ajelemaan. Kun ollaan 100 km päässä, laitetaan sovitusti viesti: tulossa ollaan. Tulee paluuviesti: ”Ajakaa rauhassa. Tervetuloa!” Auto huristaa eteenpäin, väistellään poroja, ilma on kaunis. Sitten puhelimeni pirahtaa. Myyjätuttava soittaa: ”Kuule…mökki onkin nyt myyty. Aattelin soittaa, ettette aja enää kilometriäkään.” Hämmästyn enemmän ensireaktiotani kuin yllättävää käännettä: ”No sillehän ei sitten mitään voi. Joten lähdetään palailemaan kotiinpäin.” Ihmettelen, kun ei harmita yhtään, vaikka ehdittiin ajaa useampi sata kilometriä ja paluumatka edessä tyhjin toimin. Aprikoidaan: ei ollut meitä varten. Talonmies sanoo, että palataanpa miettimään Perukan Laitaman takamaastoa. Näin päätetään tehdä.
Siirto numero 7. Seuraavana aamuna Talonmies palaa tietokoneelleen huutelemaan. Luettelee uusia, myyntiin tulleita kohteita…ja sitten himmeällä äänellä: ”Kuule…Perukan Laitaman takamaasto ei enää näytä olevan myynnissä.” Seuraa hiljaisuus.
Siirto numero 8. Nuollaan haavojamme seuraavaan päivään. Ei puhuta enää mökeistä. Sivusilmällä vilkuilen nettiin ja havaitsen uuden kohteen, jota yksityinen myy. Laitan emailin. On helsinkiläinen ja sikäläiseen hintatasoon ajatuksissaan urautunut, vaikka mökkinsä on kaukana, kaukana niiden hintatasojen alueista ja vanha, joskin hyvin pidetty. Mutta hinta täysin epärealistinen. On kannassaan järkähtämätön. Joten se siitä.
Talonmieskin on miettinyt tykönään seuraavaa siirtoa: ”Kysyn kumminkin Perukan Laitaman takamaaston myyjältä, onko kohde myyty.” Totean, että tuskinpa muuten olisi ottanut myynnistä, mutta kysyähän aina voi. Olen pettynyt ja vähän surullinen, mutta varon visusti näyttämästä, koska Talonmiestä selvästi harmittaa. Mökki täytti kriteerit, joilla liikkeelle alunperin lähdettiin.
Siirto numero 9. Talonmies lähettää emailin, johon myyjä vastaa seuraavana päivänä: mökkiä ei ole myyty. Siihen ollaan tekemässä saunaremonttia ja ajattelivat ottaa siksi aikaa pois myynnistä.
Siirto numero 10. Talonmies on tänään käynyt siellä. On näkemäänsä tyytyväinen. Saunaremontti on menossa.
Katsotaanpa nyt, kuinka tämä omituinen tapausten vyyhti lopulta ratkeaa. Sen verran on kiinteistökauppaa tehty, kuten tarkkamuistinen lukija ehkä tietää, että on opittu näissä prosesseissa läksymme. Mikään ei ole varmaan ennen kuin on nimet paperissa ja avain taskussa. Ja silloinkin vasta 99,9 prosenttisen varmaa.
@@@
Nyt herätän koslassaan kuorsaavan koirapojan iltapissalle ja toivon ettei komeasarvinen hirvas ole enää pihan tuntumassa. Semmoinen sarvipää uhkaili mua toissapäivänä, kun kuljin sen mielestä liian läheltä hänen poteroaan.
Hyvää viikonloppua lukijalle, Klara
Ps. ZZ ei tiedä tästä vielä yhtikäs mitään.
Klara Saken kirjoittaa 