Aamu valkeni sumuisena. Lapsena sanottiin, että tuossa se maailmanloppu nyt on, kun sumu peitti alleen kaiken näkyvyyden, tässä tapauksessa järven toiselle puolelle.
Kovasti polttelisi lähteä melomaan. Sen tietää siitä, että huusireissulla tutkailee taivasta, katselee puiden latvojen liikettä ja käy vilkaisemassa pojan rannasta talviteloille nostamaa kajakkiani. Miettii, viitsiikö sen istuinosaa enää kastella talvea vasten. Olen toki jo toissapäivänä käynyt kumoamassa paatin ja kurkkaamassa aukkopeiton alle, että kaikki on kohdillaan. Todennäköisesti on niin, ettei tästä kiusaavasta ajatuksesta pääse kuin siirtymällä veden pinnalle. Tietääkö lukijani tunteen, kun joku asia houkuttelee ja kiusaa, mutta sen saavuttaminen vaatii vähän ponnisteluja, eikä ole varma, jaksaako ja ehtiikö asiaan satsata.
@@@
Kuikat ovat vielä järvellä. Iltaa kohden taivas aukeni upealle tähdistölle ja kuun sirppi piirtyi taivaanrantaan, nousi siitä petäjien yläpuolelle nauttimaan omasta rauhasta taivaankannella tähtikuoron herrana. Näin muutaman sateliitin ja tähdenlennon (avaruusromua siis). Esitin toiveen sairaan omaiseni puolesta. Mahdettiinko sitä romussa kuulla ja ottaa huomioon – jää nähtäväksi.
@@@
Kuikasta tietää netti kertoa, että sillä on kilometrin reviisi (aika iso!) ja Suomessa arvioitiin kymmenen vuotta sitten pesivän 10 000 paria, kuikkia siis noin 20 000, kun muijatkin lasketaan kuikiksi 😀 Se on pariuskollinen, herttaista! Saapuu pesimäjärvelle jäiden lähtiessä ja munii vain 1-2 munaa (aika vähän!). Pesimättömät kuikat elelevät parvissa. Sitä porukkaa tämänkin järven kuikkanat siis ovat, kun liikkuvat ryhmässä. Pesinnässä pääasiassa mutsi hautoo ja nelisen viikkoa siinä hommassa sitten tärvääntyy. Fatsi osallistuu ruokkimiseen. Juhannuksen tietämillä vietetään varpajaisia. Pienokaisia menehtyy alkutaipaleella, joten usein pariskunnallam on vain ainokainen, hyvin harvoin kolme sänikkää vanavedessä seilaamassa. Siivilleen ne pääsevät näihin aikoihin ja niin sitä mennään kohti Mustamerta, joka on pääasiallinen talvehtimispaikka. (Voi jeevana, että alkaa päivä komistua. Pitäisköhän…)
@@@
Kyllä se kuulkaa nyt on niin, että kaivelen kajakin kämpän seinustalta, vetelen neopreeniä ylle ja häivyn horisonttiin. Puuskatuulta on luvassa ja se jatkuu illan päälle, kun The Rakki saapuu Talonmiehen kanssa huudeille. Viimeksi täällä ollessaan se kuulemma juoksi ympäriinsä ja haukkui joka suuntaan. Se on tästä ympäristöstä ja äänimaailmasta aika kieseissään, mutta nuori poikahan se vielä on ja semmoisia ne nuoret pojat onkin.
Kiitos Lukijalle, Klara
Klara Saken kirjoittaa 