Sirkkelit soimaan! sanoi bossi keittiössä

Hyvä Lukijani, olet elämäni virkiste ja voimain lähde.

Kun yöllä klo 3.22 psyykkisesti sairastuneen lapsuudenystävän lähettämä viesti kilahtaa puhelimeeni ja herättää unesta, huokaisen syvään. Viesti on moite: en ole vastannut aiemmin lähettämäänsä pitkään ja sekavaan viestiin. Lupaan vastata siihen huomisiltana junasta. Ja toisella aivopuoliskolla ajattelen, että tänään kirjoitan blogiani ja tuuletan päätäni tietokoneen ikkunasta.

Ehkä sittenkin kirjoitan vastauksen hänelle valmiiksi jo tänään, mutta lähetän vasta huomenna? Saan sitten junassa nauttia matkanteosta ja lukea Pentti Linkolan elämänkertaa sen sijaan, että sorvaisin kieli keskellä hänelle sanoja niin, ettei tulkitse rivinvälejä kiemuraisten ajatustensa kautta.

Tottahan se on, että vastaus on viipynyt. Ne vapaat hetket, joita on ollut, olen virkistäytynyt metsissä tai tekemällä asioita, jotka voimavarojani lisäävät, eivätkä vähennä. Tämä blogi on esimerkki sellaisesta. Jossain määrin kai saa pelata oman hyvinvointinsakin päälle, eikö totta?

@@@

Tunsinko aamuyön viestistä vähän ärtymystäkin? Hän on sairautensa oikeuttamana (ymmärrän sen) ollut työelämästä vuoskymmenet pois, siis julkisen tuen ja hoidon piirissä. Nyt on turhautunut saatuaan odottaa ainakin kuukauden ellei kaksi sillä välin, kun olen riehunut työmarkkinoilla veroeuroja tuottamassa. – No, helppoa ei ole hänenkään elämänsä ollut. Monenlaisia kapuloita on vuosien varrella saanut rattaisiinsa. Senpä takia kai sielunsa sitten murtuikin aikanaan.

Pentti Linkola on tyyppi, joka on kiinnostanut minua nuoresta lähtien ja juur samasta syystä kuin kirjan toimittaneella Riitta Kylänpäällä: ”Linkolassa minua kiinnostaa hänen ajattelunsa kehittyminen mutta myös hänen persoonansa ristiriitaisuus.” Muistan joskus lukeneeni kirjan Linkolan ja kahden luokkatoverinsa luontoharrastuksesta ja ideasta perustaa Suomen Luontoliitto. Taisi olla Leikola se toinen ja Veikko Yrjölä kolmas. Nämä kaksi muuta tiettävästi kai kulkivat tavanomaisia teitä, mutta Linkola veti omaa linjaansa. Jospa tämä kirja avaa syitä siihen, miten aatoksensa muovautuivat sellaiseksi kuin minä me ne tunnemme. Muistelen lukeneeni ainakin jonkun kirjoistaan ja kauhistuneeni niiden karua ajattelumallia – ahdistuneisuuttakin.

@@@

Kas, Talonmies tuli kauppareissulta. Pyysin vienosti uutta monitoimikonetta kuten kunnon emäntä ja rouva konsanaan: saisiko uuden monitoimikoneen talousrahoista? Talonmies tutkaili valikoimaa ja haki kai Boschin. Ei innostunut sitä kuitenkaan asettelemaan ja pesemään käyttökuntoon 😦 Nykyään on niin vaikea saada kunnon henkilökuntaa! Joten lienee ryhdyttävä puuhaan itse. Viiden kilon porkkanapussi ja samanmoinen punajuurisäkki odottaa kuorimista ja raastamista. Aion nähkäätten aloittaa uuden, terveellisemmän elämän. 😀 (Kuka uskoi?)(Tässä iässä ei tarvi aloittaa enää mitään elämää, kun vanhakin on kulutettava loppuun ja se siitä ja sen kestävyydestä sitten.)

Kas, nytkö jo taisinkin voimaantua! Että ei kun Boschin kasaamiseen ja kohta jo sirkkeli soi köökin puolella, raastetta tursuaa toisesta päästä ja pussit lentävät pakkaseen.

Voimia ruudun toisellekin puolelle!

Tervehtien Klara S

Ps. se toinen kirje on vielä kirjoittamatta sinne osoitteeseen, jonne en osaa sanoa, että olemme kasvaneet erilleen. Jospa raastaessa ajatukset selkenisivät ja ah`niin kirkaat sanat muljahtelisivat paikoilleen viisaiksi lauseiksi. Pitänee tätä silmällä pitäen raastaa maksimitehoilla.