Nyt on kuulkaas Suuren Kurpitsan aika puhua.
Meinaan: tänä viikonloppuna saa ilkeillä, pukeutua vainajaksi, liikkua ruumisarkulla ja heiluttaa styroksista sapelia. Otan itselleni privilegion ja heilutan sanan säilää. Ilkeilen, analysoin kyynisesti ja olen pirullinen – viikonlopun hengessä nääs.
Mutta sitä ennen mainitsen, että punajuuriloota tuli tehdyksi ja melkein jo syödyksikin. Lisäsin siihen parasta lihalaatua minkä tiedän, nimittäin jauhelihaa. Syön sitä suoraan pannusta, kuivattuna ja ruokatermoksessa ennallistettuna, pihvinä, pallerona, makaroonilaatikossa, piirakassa…Lista on loputon. Menee se kokolihapihvikin, muttei koskaan verisenä (vihreä naama tähän). Kaloista huippuherkkua on seiti* ja kuha 😀 Kirjoloheksihan me ollaan melkein jo itse kukin muututtu, kun sitä kassilohta on rekkakuormittain kasattu maamme kauppoihin.
*Seitistä lyhyt hirtehinen muisto: olin kerran Saariselällä työprojektin vuoksi. Toinen projektin jäsen oli hienostorouvan elämää elävä, muun ammattialan edustaja. Hän oli (liekö vieläkin?) varakkaan, hyvässä asemassa olevan miehen huoliteltu, trimmattu ja aina viimeisen päälle kammattu eliittirouva. Silikoonitissit ja liftattu naamataulu. Ihminen, joka ei voinut kuvitellakaan lähtevänsä edes metsään ilman huulipunaa ja sävy sävyyn tämmättyä ulkoiluasuyhdistelmää.
Tarkoitus oli itse kunkin laitella omat ruokansa siinä vuokrakämpässä, jota asustettiin. Olin ajatellut kaupalta ottaa seipaketin, pottumuusiaineen ja paistaa seitin. Siitä tuli vähän kireää keskustelua: rouvan mielestä luokatonta toimintaa. Oli ajatellut ostaa kalakauppiaalta halstratun nieriän tai vastaavan jalokalan ja siihen jotain Cote Door tms. systeemiä avec. Heh. Niin on meitä moneen ateriaan ja osa jää nakkikioskillekin. Olen elänyt lapsuuteni kurmetti-hifistelevän alkoholisti-isäni valkokaulusbrassailujen keskellä, eikä mua yhtään jaksa kiinnostaa mikään fain daining-soopa. Ei se sovi suomalaiselle. Talonmies hurmasi mut jo opiskeluaikoinamme mainiolla makkarasopallaan, jota taas viime viikolla loihti. Se on fain daining. Mulle.
@@@
Asiasta ananakseen, soitin tänään Vanhalle Rouvalle palvelukotiin. Tavoilleen uskollisena ei vastannut luuriin. Soitin heti perään hoitajalle, josko voisi ohjata muorin puhelimen ääreen. Hoitajalle soittaessani joku koputti taustalla.
Kas, vanharouva oli palannut huoneeseen ja osannut painaa Doron nappia kohdasta ”vastaamaton puhelu”. Mutta kas, siihen oli vastannut joku mies, joka oli ilmoittanut vain lakonisesti, että tavoittelemanne henkilö puhuu toista puhelua ja samma på svenska varmaankin. Kun sitten sain muorin langan päähän, meni meillä aika rattoisasti tuntemattoman miehen tapausta käsitellessä. Jotta kuka se oli se mies, joka vastasi ja mitä asiansa koski tarkemmin sanottuna.
Jaa-a. Tuohon oli vaikea antaa mitään vastausta. En tunne miestä, kuten Ketola sanoi Jeesuksesta. Tietääkö kunnioitettu lukijani, kuka mies se on, joka noin vastailee puhelimeen? Jos sattuu lukijan sukulaispiiriin, ihan että jopa puoliso kenties, niin tänne alle vaan reilusti tietoa kommenttiosioon ja yhteystiedot mukaan. Muori voi soittaa ja rupatella pitempäänkin. Vaikkasta kysyä mitä asiaa häiskällä oli, mistäpäin luuriin vastailee ja minkälaiset on kelit, joko talvirenkaat on alla ja sitä rataa. Nyt oli äijä meinaan melkoisen niukasanainen tällä kertaa.
@@@
Jätän piruilun säästöön vaikkapa seuraavaan kertaan (…nautin jo ajatuksestakin! Kuin herkku, joka jäi odottamaan) ja polkaisen maastopyörän pimeyteen. Lamppuja on eteenpäin suunnattuna kolme: yksi otsassa ja kaksi tangossa. Onpa punavilkku takapuolellakin varoittamassa autoilijoita holtittomasta mummosta satulan selässä. Hevosen satulassa ei hälytysvaloja ollutkaan ja lopputuloksenhan lukija tietääkin. (Kävin vastikään katsomassa Ruskearuunaa ja voi hyvän tähden, että kun tulla lompsi aidan viereen, niin pieni suru läikähti mielessäni taas: olisipa minusta ollut enempään.)
Hyvää kekriä ja virkisteitä kaikin puolin tähän nyt alkavaan pimeyden kauteen. Joulu tulla jollottaa…ja kuten vanaema tänään lisäsi kirkkaalla hetkellään: tontut täällä jo onkin! (Hyvin aaltoilevaa tälläisen etulohkodementikon ajatuksenjuoksu: välillä kirkastaakin.)
Kuulumisiin Klara
Klara Saken kirjoittaa 