Päiväohjelma ja elämälle kiitollisuutta

Kylläpä aika rientää, sanoi viisari. Niin on monenlaista settiä ollut meneillään ja erilaiset sopat kiehuneet kattiloissa, jotta on blokikin jäänyt suunnitelmien asteelle, päivä kerrallaan. Nyt tuli oma rauha ja sopiva kirjoitushetki, kun Talonmies kaasutti Metsämökille katselemaan, onko jotakin puunattavaa, jos joku potentiaalinen ostaja eksyisi katsomaan. Nyt on toki mökkikauppa käynyt kuumana kuulemma keväästä saakka. Mistähän johtuu…en sano ääneen sitä sanaa, jonka perässä on numero.

@@@

Haluatte varmaan kuulla, minkälainen päiväni on ollut tänään! Arvasin! Kaikki Suomen kansalaiset ovat kiinnostuneita minusta ja Donaldista, tässä järjestyksessä. Kolopallohan meitä yhdistääkin, jos kohta mailani ovat käytännössä ruosteessa luonnon vietyä taas kerran sieluni ja sydämeni, mutta Donaldilla ei (ole sydäntä?). Jospa järkiintyy hänkin ja saapuu Melanooman kanssa erämaihin harhailemaan.

1. Päiväni alkoi tokkuraisena. Syy: menin illalla nukkumaan klo 01.30 uppouduttuani ensin illaksi töihini ja havahduttuani niiden päätteeksi seikkaan, että seuraavana aamuna olen etäluennon pitäjä (Zoom). Löysin Zoomista mahdollisuuden piristää naamataulua esim. jäniksenkorvilla. Meni hyvä tovi selfieitä näpsiessä 😀 Lapsi on terve kun se leikkii. Heh. Tarkoitus oli laittaa lapsenlapsen watsappiin nallekarhunnaama-selfie hyvän koulupäivän toivotuksena, mutta enhän minä jaksanut nousta sitä laittamaan siihen aikaan, kun laps olisi ollut aamupuuroaan lusikoimassa. Nousin vasta hiukkaa ennen luennonpidon alkua ja pärstä oli nallennaamana ihan omasta takaa nukuttuani liian vähän.

Note-to-self: muista jo lopultakin ottaa opiksesi ja kasvaa aikuiseksi ennen vanhainkotia. (Olen aina ollut yökyöpeli ja lintsannut sen vuoksi lukioaikana poissaolomittarin punaiselle. Toimin öisin nähkääs.)

2. Pidin luentoni. Ja uskallanpa sanoa, että sain siitä kiitokset kuulijoilta. Lämmitti sydäntä kovin! Lisää tälläistä kaamosaikaan!

3. Luennonpidosta syöksyin autooni ja kurvasin antamaan taloudellista apua Lähisukulaiselle. Hänen piti noutaa postista taloustarvikkeita sisältävä, postiennakolla lähetetty paketti. Ei pystynyt sitä itse hakemaan, koska hänellä ei ole rahaa: huono-osainen pitkäaikaissairas. Kohtuullisen asiallisissa kamppeissa nyt oli, mutta kyllähän hänestä näkee, ettei ihan Nordean johtoon kuulu. Asuinlähiönsä on seutua, jossa siellä piipahtaminen tekee meikäläiselle oikein hyvää. Siellä asuu vähävaraisia, syrjäytyneitä ja huono-osaisia kansalaisia, joita toki työnkin kautta tapaan. Siitä huolimatta on terveellistä realiteettiterapiaa nähdä lähiön pankkiautomaatilla pahassa pöllyssä oleva viiskymppinen pariskunta, jolla rahan nosto meinaa tyssätä, kun polla on molemmilla syystä tai toisesta kovin sumuinen. Housut roikkuvat, naisen kampaus on ajat sitten tusahtanut ja käsilaukun muovisessa kyljessä on palkeenkieli. Mua säälittää nämä ihmiset! (…mutta olen realisti.)

Postipakettijonossa rupatellaan Lähisukulaisen kanssa, minä maski naamalla, hän ilman. Perässä seisova nainen mittailee meitä katsellaan. Kun menemme ulos ja jäämme hyvän, uuden, saksalaisen autoni viereen toviksi rupattelemaan, kulkee vieritse korskea, lierihattuun pukeutunut stailattu eläkeläismadame. Katsoo meitä pitkään nyrpeä ilme kasvoillaan ennen kuin nousee maasturi-Volvoonsa. (Mitä hän oikein teki tällä alueella!?) Näen silmistään, kuinka kalkuloi Lähisukulaista, tekee arvioita ja miettii: miksi nainen saksalaisen hyvän henkilöauton vieressä puhuu tuolle hampuusille. Hymyilen sisäänpäin itsekseni pelkästä säälistä: voi sinua typerä nainen lierihatussasi ja maasturi-Volvossasi. Kuinka vähän elämästä ymmärrätkään ja kuinka vähän on elonaikaa puutetta enää korjaamaankaan.

Konkluusio: olen elämälle ikuisesti kiitollinen ammatistani. Sellainen näköalapaikka, että mikään inhimillinen ja ihmiselämään liittyvä dimensio ei ole vierasta. Käsitykseni mukaan ammatin puitteissa nähdyn, kuullun ja havaitun kautta on tullut tajuamaan niin syviä elämän totuuksia, että sanoiksi pukeminen on mahdotonta. On saanut nähdä ja kuulla monenlaisia elämänkohtaloita, tarinoita, tilanteita, epätoivoa, onnea, kauhua, iloa, surua, riemun kiljahduksia ja järkytyksestä parkumista. On saanut olla ottamassa osaa, kun omainen on vaipunut vainajan rinnalle lohduttomaan itkuun. On saanut olla mukana riemuitsemassa elämän ihmettä, kun uusi kansalainen on puristautunut ulos äidistään kivun ja riemun parkaisujen keskelle parkaisten tervetulotoivotukset lopulta itsekin.

Siitä on ymmärryskyky laajentunut.

@@@

… ja lopuksi maallisemmat kohdat, eli

4. Maanantaisen kokouksen pöytäkirjan tarkistus.

5. Kuntosalilla treeniohjelman päivitys. Tavoite: saada kintut ja hartiat edes välttävään lihaskuntoon, jotta jaksaa kantaa rinkkaa ja ehkä sitten vähän sitä bägiäkin, no melaa ainakin.

6. Tein etätyötä klo 20:een. Söin tekemääni lohturuokaa eli äidin reseptillä tehtyä kalarisottoa, jonka ääliömäisen simppelin reseptin olen täällä kai ainakin viidesti raportoinut, joten se siitä. Muistakaa run-sas, erittäin runsas ketshuppi päälle! (Söin myös karamellit loppuun, mutta sitä tietoa en halua kertoa itselleni.) Katselin myös kollega Rämetin esiintymistä uutisissa ja A-studiossa C###d-rokotteen tiimoilta.

Entä nyt? Kohta on taas puoliyö, sudet alkavat ulvoa ja myrskyrintama saavuttaa Suomen. Joten olisiko viisain yrittää pehkuihin edes klo 00.00. jotta huominen aamu olisi armollisempi.

Kiitos, jos pääsit tänne saakka ❤

Klara