Kas, niin rientää kuolevainen elontiellä kohti maan mustaa povea. Niin rientää Klarakin tietään kohti Galileaa ja hetimiten takaisin omaan kinkeripiiriinsä kantaakseen verottajalle puolet kullasta ja mirhamista. Tässä noidankehässä, circulus vitiosuksessa siis, meikäläinen on tanssinut makaaberia polskaansa armottoman aikataulupillin tahdittamana. Työnteon tyylini on mallia Burst: ryöpsäyksenomainen. Itse sen sellaiseksi suunnittelen. Ideana on paahtaa satanen lasissa pätkittäin, jotta saa sitten huokaisuaikaa. Tänä vuonna tosin on huonosti ehtinyt sitäkään, kun tuli yksi ylimääräinen homma hoidettavaksi.
Hyvin hyvin pitkäaikaiselle tutulle tuumailin, jotta mitenkähän käy, kun jään eläkkeelle. Nopea vilkaisu ja sähäkkä kommentti: ”Kyllä sie jotaki keksit.” No, ehkä aloitan sen kirjan, joka on kannesta kanteen täyttä huttua. Mutta semmoisen teossa toki virkistyy ainakin itse.
@@@
Taisin viimeksi lopetella kertomalla, että minulta pyydetään blogia. Pyytäjät on lähinnä sometuttuja, sellaisia puolikavereita tai semiystäviä, mukavia tyyppejä. Hieman huvittuneena ja jossain määrin ehkä pahoillanikin pistin merkille, että toivojien ja toivomusta kovasti kannattaneiden joukossa ei ollut lähimpiä kavereita juurikaan. Heidän taholta olen havainnut perin harvoin saavani kannustuksen sanoja tai tunnustusta. Annanko sitä itse heille? Väitän, että annan. Ehkä pitäisi antaa vielä enemmän? (En aloita blogia heille. Viihdyn oikein hyvin tässä pienessä porukassa, kiitos Lukijalleni!)
Alla tuumailuja tunnustuksen puuttumisesta.
Mulla on adhd-ihmisenä näitä monenlaisia harrastuksia ja sitä myöten ehkä taitojakin kertynyt elämän varrella siinä sivussa, kun olen innostunut monenlaisesta – minkäs luonteelleen voi. Olen joskus aatellut, että se voi herättää närääkin. On näitä eläinystäviä ollut, hevosta ja muuta, on erilaisia ulkoilulajela, pallopelejä, matkoja ja herratietää mitä kaikkea on tullut höösätyksi. Pitkäaikaisempi lukijani ehkä muistaa soittajan taustani ja aika ajoin joissakin pikkupippaloissa olen esiintynyt vuosien varrella. Ei mitään Radion Sinfoniaorkesterin solistiosuuksia eikä Savonlinnan oopperajuhlien (hyh hyh) kaltaisia briljeerauksia, mutta pienimuotoisia tilaisuuksia. Juuri ennen k…napandemiaa oli yhden bileet, joihin pyydettiin soittamaan. Paikalla ollut sometuttu laittoi sitten kiitokset ja videon soitosta, joka omastakin mielestä meni hyvin, olinhan sitä uutterasti harjoitellut. No, ketkä kävi tykkäämässä? Ei ne lähimmät. Mutta annas olla kun laitan vaikkapa kuvan pyöräilyreissusta tai uuden pärstäkuvan, niin jo kirpoaa kommenttia: eikö tuo ole aika vaarallista? Miksi sä olet kuvassa niin tiukan näköinen? Kas: linjoilla siis silti ollaan hereillä ja seurataan! Ihan kateellisena katson joidenkin tyyppien sometiliä kuinka pärstäkuviinsa tulee ihailun huokauksia: ”Kaunis!”, ”Ihana!” No en sellaista kerjää, höh höh, ja lähimmät sen tietävätkin, mutta en myöskään moitteita. Sanalla sanoen: tunnustus on niin kovin tiukassa, mutta huomautus sentään aina irtoaa.
Tähän liittyy yhden ystäväni kipuilu asiasta, josta täälläkin kai useastikin mainitsen. Nimittäin varmaan monille on tuttu tämä tilanne, jonka jaan nyt tässä:
Ystäväni on kova käsityöihminen. Nauttii käsillä tekemisestä ja saa tasokkaita tuotoksia aikaan. (Peukun kuva tähän!) Tilanne: hän kertoo vaikkapa valmistuneesta työläästä päiväpeitosta* lenkkitoverilleen X:lle (anorektisen laiha suoriteliikkuja, oma havainto). Mitä sanoo X? ”Voi eihän tuo ole vielä mitään! Minun sisareni on tehnyt noita jo kolme ja neljäs tulossa. Ja hyvin vaikeita virkkauskuvioita ovat, mutta hienoja tulee!”
*Tuotoksen nimet muutettu 😀
Niin, että miksi ihminen toimii näin? Miksi kilpailee? Miksi ei unohda itseään ja heittäydy myötäiloon? No, tätä toki näkee somessa koko ajan: ”Mekin käytiin Kebnekaisella, tosin jo kolme vuotta sitten ja kierrettiin se pitempi lenkki, mutta tuosta lyhyestähän voi aloittaa.”’
Konkluusio / note-to-self: anna ihmisille tunnustusta, kiitosta ja ihailua, sillä se on kantava ja eteenpäin vievä voima! Eikä se ole itseltä mitenkään pois.
Tässä linkki tätä aihetta sivuavaan podcastiin, joka muiltakin jaksoiltaan on hyvä podcast. Lukijani varmaan tuntee tämän Nina Lyytisen podcastin. https://www.ninalyytinen.fi/psykopodiaa/tag/kateus
@@@
Eilen olisi ollut niin rutkasti hommia, mutta ihan pakolla väänsin itseni autoon, lumikengät ja sauvat mukaan, lounasruoka reppuun ja menoksi kohti lempisuota. Talonmies ei innostu näistä mettäilyistä, eikä Rakkia voi ottaa noin paksuun hankeen, joten läksivät Rakin kanssa ”leikkipuistoon” 😀 Tahtoo sanoa koirapuistoon. Rakilla on siellä joku ajokoirakaveri, jonka kanssa resuaa ja painii niin, että lopun iltaa pysyy kuosissaan. Rakki edustaa rotua, joka on isokokoinen ja toimelias. (On kieltänyt rotunsa paljastamisen, vetoaa GDPR:ään.) Loistava koira! Ihan huippukaveri, kova juttelemaan ja hyvin oppivainen. Tämä rotu on mulle tuiki tuttu, näitä koiria on ollut paljon. Tämä taitaa jäädä viimeiseksi, viittaan alkulauseisiini tässä päivityksessä.
@@@
Lopuksi kerron asiasta, joka on salainen puutarhani, jonne pakenen ajatuksissani tuon tuosta. Nimittäin tulevan kesän retki. Kunpa ei taas tulisi kesäkuun räntäsateita ja +11 asteen kelejä kuten parina viime vuotena on tilanne ollut! – Naamani on näissä merkeissä joka ilta niin kiinni Suomen kartassa, että yöunet tahtovat jäädä lyhyiksi. (Joka ilta sanon Talonmiehelle: tänään menen ajoissa nukkumaan! Ja joka ilta jää toteutumatta.)
Olen tilannut Maanmittauslaitokselta karttoja niin, että päätä huimaa. En halua eksyä minnekään. Uskallan paljastaa, että todennäköisesti liikun pyörällä, mikäli vasen jalkateräni ei ota kuntoutuakseen. Siinä on joku Mortonin neuralgia tai muu ärsyttävä oireyhtymä. Olen konsultoinut siitä tytärtäni, mutta eihän ne lääkärit mitään tiedä! Just tuommosta, että ota puranaa, laita pepantteenia ja lepuuta kinttuas. Joo-joo! Arvauskeskuksen meininkiä! Haluaisin tässä yhteydessä otattaa ittestä kilpparit, ferritiinin ja homevasta-aineet, mutta eihän ne mitään anna ottaa. Ihan vasta somessaki yks Tellervo sanoi, että sillä oli juurikin auttanu näihin pakurakääpätee, pakarapuristeet ja luontaiskaupan sahajauhoselvike, jossa on mukana osterivinokasta ja tuhkauurnaraastetta. Se aiko vielä teettää huusholliin otsonoinnin, oli lukenu Tyyne Kettusen piirakkarypyttäjien palstalta, että sillä on edullisia terveysvaikutuksia. Vähentää kolotuksia nimittäin. Niitten töissäki joku oli tienny.
@@@
Ei mutta hei, nythän on lähdettävä pyöräilemään raittiiseen talvisäähän, jotta keuhkot tuulettuu. Jos uuttera Lukijani pääsi tänne asti, on hän makarooninsa ansainnut (ks. alla) – silvu plee! Kävin eilisiltana liki yön kähmässä kaupassa ja tartuin makaroonilaatikkoon, kun en taaskaan muistanut miten hirveitä ne on (älä otakaan jos et tykkää säkään!). Muistan jossain akkainlehdessä olleen joskus jutun kaukana Pariisissa (;D) mannekiinina olleesta jostain suomalaistyttösestä, joka sanoi, ettei voi elää Suomessa, kun täällä ei ole näitä macaroneja. Hah, minä sanon: HAH! Nuohan on ihan hirveitä!
No men nej nej nej, nyt riittää, sanoi katti kun päätä pantattiin. Päärmään ja huolittelen huttunreunani täältä tähän ja toivotan Lukijalle mitä riemukkainta tulevaa viikkoa!
Teidän Klara S, föredetta H.vKv
Klara Saken kirjoittaa 
KIITOS Helga taas tästä ihanan lennokkaasta ja aurinkoisesta jutustasi! Uskon vakaasti, että kaikki sinulla olevat vaivat parantuvat siinä silmänräpäyksessä kun olet nauttinut ne kuuluisat tuhkauurnaraasteet ja sahajauhoselvikkeet. En ole vielä kokeillut noita. Aihetta kyllä löytyisi ,katsoipa tai tutkiskelisi mua miltä kannalta tahansa. Pitää mennä apteekista kysymään. Olen melko varma, että löytävät mulle oikean hoitoannoksenkin varsinkin justiinsa noihin kahteen parantavaan lääkkeeseen.
Kyllä sinä niin mahdottoman mahdoton kirjoittaja olet! Toivottavasti pääset äkkiä eläkkeelle, että kirjoitat sen kirjan.. Mulle A-tilaus siitä, ensipainos heti paikalla sitten. Toivon, ettet viivyttele, koska olen jo niin vanha akka, että kymmeniä vuosia on tässä turha kuvitella odottavansa. Jotta hopihopi ja hommiin….
Mutta siitä koirasta…tiedän ihan varmasti sen rodun. Tiedän sen siitä kun meillä on ollut samanlainen. Kirjoitinkin siitä aika paljon silloin aikoinaan. Muistat varmaan Vaarin. Kaikki antamasi tuntomerkit koirasta on ihan yks yhteen. Onko se vaalea vai tumma? Meillä oli vaalea, ei mikään hinteläluinen. Oikein komee tyyppi. Mutta mitäpä ulkonäöstä, se ei ole pääasia tietenkään.”Pääasiassa” sillä oli kauheen kova pää 2 ekaa vuottansa, vaan sitten se onneksi muutti tyylinsä kokonaan. Jos kaikki olisi kuin ennen, meillä olisi taatusti saman rotuinen koiruus ollut siitä lähtien. Mutta kun ei elämässä kaikki mene niinku itte tahtois. Ei edes puoliksikaan, mikä on niin väärin. Noh, minkäs teet, ei mahda mitään.
Vai menaat taas kesän tullen lähteä retkeilemään ja tietysti yksin. Vanhana pessimistinä sanoisin, että laita pyörän perään peräkärri ja sinne koira istumaan. Sitten kun menette välillä hikipäissänne jääkylmään veteen uimaan, niin koira tulee pelastamaan sut jos saat melkein sydärin tai liukastut rantakalliolta ja jalka ja mieli murtuneena yrität päästä sieltä ylös. Koira ketterästi osaa kyllä tuoda erilaisia lastatarvikkeita lähirannoilta ja lisäksi rupeaa huutamaan apua niin kovasti, että eläinsuojeluviranomaiset tulee kiireellä kattoon mikä moisen hälytyksen on aiheuttanut.
Äläkä todellakaan aloita minkään blogin kirjoittamista kenellekään!! Ähäkutti, siitäs saavat.
Mukavaa jatkoa, kohta on jo kevät! Ehkä lumetkin ennen juhannusta sulaa, että pääset pyörällä matkaan.
Terveisin Monni
TykkääTykkää
Hei Monni, kiitos tervehdyksestä! Ilo on mun puolellain tässä hotellihuoneessa huomista päivää odotellessa. Työmatkalla näetsen, kuten oikeastaan joka viikko jossain päin Suomea. Liikun raiteilla tätänykyä, kun ajaminen on niin rankkaa, etenkin näin talvisaikaan. Kauan eläköön VR! Pelkkää hyvää sanottavaa tuosta firmasta. -Men eniveis: enhän toki mitää blogia ala tämän lisäksi pitämään. Ei ole aikaa, eikä haluakaan saada seuraajakseni ketään, joka on elämästäni kiinnostunut siihen tapaan kuin tutut ihmiset, vaikkakin mukavia ovat, voivat olla. Menee liikaa näyteikkunaelämäksi. – Koirako? Siinä on ruskeaa ja valkoista 😀 Vaarille silitykset taivaan koirakedoille! Siellä juoksee munkin edesmennyt koko klaani tätä samaa rotua jota uusin Rakki The Great edustaa. – Eläkkeelle vois jo heittäytyä. Niistä fiiliksistä pitää tehdä oma tekstinsä. Kaverit ympäriltä eläköityy: yhtenä päivänä kun menin osastolle X ja iloisena aattelin tapaavani siellä hauskan naisen, joka hoitaa paperitöitä, niin hänen vuoskymmenten takaisella vakiopaikallaan olikin toinen. Hauska nainen oli jäänyt eläkkeelle – minulle kertomatta. Kävelin ulos osastolta ja tuijotin hetken aikaa metallista roskakoria. – No mutta katsotaanpa kuinka elämä etenee itse kullakin! Voimia Monni, jos roppa reistaa. Käy kysäse apteekkarilta sitä tuhkauurnaraastetta, D.No.S. kaks teelusikallista suolaveteen kerran jos toisenkin. Sillä se lähtee kolotus ja luuvalo! T. Klara
TykkääTykkää