Hyvä Lukijani,
sopiiko, että näin hitonmoisen helteen kärventämänä huutelen täältä hyysikän ovelta kaiken kuonan, joka mua juuri nyt jäytää? Niin arvelinkin, hyvä juttu! Ja lupaan: Lukijani voi omasta hyysikästään huudella mitä tahansa karkeuksia terapiamielessä, en hätkähdä mitään! Antaa palaa vaan! Anopista voi aloittaa, siirtyä sitten kälyn kautta miniään ja kimmahtaa joustavalla loikalla sättimään naapuria, lähikaupan lihamestaria, työpaikan pissapäitä ja ketä vain mieleen sattuu juolahtamaan. (Sovitaan, että jätetään poliitikot ja jumalolennot ulkopuolelle.) Aloitan…
###vesiskootterit. Kävi nähkääs niin, että ollessani omalla autolla satojen, saa sanoa oikeastaan 400 kilometrin päässä tästä jumalaisesta paikasta morsetti Talonmies aikovansa lähteä tänne. Kysyi, panenko pahakseni. Ei tokikaan! Minähän kaasutin paikalle ajettuani koko illan Suviseuraradiota (totta! rauhoittavaa!) ja hyvää musaa kuunnellen. Tuli siinä vietettyä laatuaikaakin pitkän puhelun muodossa. Langan päässä oli ikivanha ystävä, joka oli kastelemassa jonkun alakerran naapurin kukkia. Siellä tuntui puhelun aikana tapahtuvan yhtä sun toista, kuului kasteluvedetkin kaatuvan puupöydälle. ”Mitä stanan konmarittajia nämä on, eihän täällä ole edes rättejä! Ja mulla kun ei muuta olekaan!”Ai että mä nauroin vedet silmissä. Konmarittajia! Kehoitin häntä jo lähtemään kotiinsa hyvän sään aikana ennen kuin koko huusholli on turmeltunut. 😀
Mutta ###vesiskootteri siis, tuo pirunkone! Lauantaiaamu valkeni ihanan kauniina ja huokasin: paratiisi! Mutta paratiisi ei ole paratiisi, ellei sinne luikertele käärme.
Aamusta olin jo kuullut moottorin pörinää, joka lakkasi… kunnes illan kähmässä silmä havaitsi kaukana järven toisella laidalla (jossa on luonnonsuojelualuetta!) oudon liikkeen. Sanoin Talonmiehelle, että tuopas kiikari ja sassiin, onko tuolla hirvi uimassa?! Vaan eipä ehtinyt kiikaria nostaa, kun hirvi jo käynnisti moottorinsa ja rääkäisi itsensä ulapalle karjumaan: wrooom wrooom wrooooom! Jumaleisson meikäläinen ampui sutena laiturille, jotta jo on hlvettiä! Ohjaimissa oli kaksi nuortamiestä, kuinkas muutenkaan. Tuskin minua noteerasivat, matkaakin oli, mutta jos noteerasivat, niin hirmustunut olin. Tällä järvellä ajaa pienellä perämoottorillaan käytännössä vain maanomistajan perhe ja joskus joku satunnainen, paikallinen kalamies putputtaa. En tiedä mistä kossit olivat ja minne menivät, mutta painelivat järven perälle, jossa kyllä on tie, mutta sen luukulla on portti. Ehkä olivat porttivahdin vieraita? Jos vielä ilmaantuvat, niin liipotan kajakilla tien tukkeeksi. (Mulla on yksi tosi vaarallinen muisto känniläisestä vesiskootterimiehestä. Oli ajaa melontaporukkamme päälle ja kun siitä ilmaistiin mielipiteemme, alkoi rallata ympärillämme tehden aaltoja. Yksi porukasta soitti poliisille. En tiedä mihin se johti, me poistuttiin paikalta, kun oli retkireitissä vielä kilometrejä jäljellä ennen yötä.)
###
Nytkö se pläkä tuli (katsoo akkunasta). Ajatus on illan päälle käydä melomassa ja kömpiä sitten pihalle riippumattoon yöksi. Kämppä on kuin pätsi, kun hirret on lämmenneet. Viime yön nukuin hyttyssuojassa kuistilla. Mulla on kaikki muut harrastukset nyt jääneet retkeilyn ja melonnan vuoksi. Kolopallo-osuudenkin vuokrasin pois. Kentät on niin täynnä tällä hetkellä #koskakorona, ettei siellä jaksa kiilata itselleen elintilaa. Inhoan ryysiksiä ja tukkoisia ihmisryvästymiä. (Mutta tuossa ulapalla on koko järvi tyhjänä edessä, mikä onnen klara mä oonkaan!)
###
Huudan vessan ovelta vielä senkin, että ihan liikaa tulee roikuttua somessa kaikenlaista soopaa lukemassa. Ihan hirveän kuvottavia juttuja ihmiset sinne räppäävät. Itsekehua, selfiepällistelyä, joka risauksen raportointia, ihquja illallisia Rakkaan (eli Raksun) kanssa ja urheilukellon datatiedostoja sykkeineen ja hapetuksineen kuin hengenhädässä olevalla tehohoitopotilaalla. Ja niinpä se onkin, hengenhätä näillä viis-kuuskymppisillä on. Mistäkö? No elimistön hiipumisesta, kolmikymppisten kepeistä ohituksista polkujuoksukisoissa tai maastopyöräskaboissa. Semmoinen hengenhätä niillä on! Ettei siis enää pystykään, ei jaksakaan ja nuori liha sen kun kipaisee ohi, että pois taatto / mummo siitä edestä rahnustamasta. Hah! Voi piruparkoja, jotka yrittävät juosta aikaa karkuun. Ei onnistu, eipä eipä.
Mutta nyt lyön huusinoven kiinni, hyppään melontahameeseen ja kelluntaliiveihin, kiinnitän melan kansiköysiin putoamasta* ja liiraan kohti auringonlaskua, joka näyttää olevan kohta komeimmillaan.
Teidän Klara
* Äkkinäisellä meni parikin vuotta ennen kuin tajusi, että ilman melaa ei kajakilla tee enää mitään. Sen jälkeen ainut ratkaisu on huutaa aaaa-pu-va! Ja toivoa, että joku kuulee joskus.
Klara Saken kirjoittaa 