Tässä sitä istutaan ja kärsitään mökkientropiasta. Entropia tarkoittaa siis jotakuinkin alati paineaallon tapaan leviävää, yhä pienemmistä kompartementeista koostuvan materiaalin leviämistä. Tässä tapauksessa illalla mökin ovesta tuli sisään kaksi rinkkaa (valehtelen, niitä on kolme, mutten kehtaa sanoa), kolme marketin isoa kauppakassia ja kaksi tietokonelaukkua. Taisi olla pari muovikassiakin, jos oikein tarkkaan asiaa katson silmiin.
Eikä tässä kaikki. Mukana on pyörä, rannassa on kaksi kajakkia ja mikä tuskallisinta, ne ovat kaikki minun. Mutta ei tässä nyt moniottelijaksi voi revetä.
Retkeilysuunnitelmissa on taasen tapahtunut eskaloitumista, saa sanoa, että vähän joka suuntaan. Ajattelin eilen, että käyn tsekkaamassa yhtä mainostettua polkua. Lisäksi sain melontakaverilta kimmokkeen erääseen kansallispuistoon. Toisaalta mökki on ihan lähellä yhtä patikkapolkua. Nyt on siis enää valittavana noin kahdeksasta vaihtoehdosta pari kolme. Mutta koska niitä ei voi toteuttaa yhtä aikaa, on niistäkin valittava vain yksi. Päädyin seuraavaan ratkaisuun: laitoin räsymatot veteen.
Mukana on myös kirjoituskone, josko aloittaisi sen kirjan. (Lukijani: oletko vielä järjissäsi?)
###
Jokohan matot karkasivat? Liottelen ne rantavedessä, ruikasen vähän suopaa ja huitelen katuharjalla, niin on paras. Koska tätä mökkiä käyttävät myös Talonmies, Rakki ja karvanaamainen erauspentuni, niin joutilas on heistä joku luutuamaan laattiat. Minä voin keskittyä retkeilyyn. Ja siinä sitä onkin keskittymistä kerrakseen, kuten taitava Lukijani havaitsee. (Taistelua kajakin, pyörän ja rinkkajotoksen kesken. Voisiko ne yhdistää jotenkin.)
###
Kuuntelin illalla tänne ajellessa Yle Areenan Kutsuvieras-ohjelmaa. Vieraana oli Maaret Kallio. Vaikka ohjelmasta jossain määrin läpitunkeva itserakkaus aika ajoin alkoikin hieman etoa, löytyi siitä sanomaa ja lohtuakin. Löysin myös syyn siihen, miksi en ole vieläkään saanut aikaiseksi kirjettä vanhalle tuttavalleni syistä, jotka pistivät minut protestoimaan suhdettani häneen. Avainsana on seikka, jonka olen tunnistanut jo vuosikymmenet sitten tuttavuutemme ensihetkistä, mutta painanut aina penkin alle. Nyt vanhetessa elämänkokemuksen (?) myötä asioista piirtyvät esiin myös päällispuvun sisävuoraukset, kuvaannollisesti sanoen. Sisävuorauksen avainsana: pinnallisuus. Mutta kuinka sen voi sanoa henkilölle itselleen? En pidä sinua enää ystävänäni, koska olet niin pinnallinen? Ehkä Lukijani kysyy katekismuksen tavoin: mitä se on? Vastaan: se on ulkokuorta, näyttäviä kulisseja kaikissa muodoissaan, isoäänistä esiintymistä ja euroopanomistajan elkeitä, name dropping-toimintaa. Joitakin mainitakseni. Name dropping, mitä on? Karvanaamaisen erauspentuni eilen kertoman esimerkin mukaisesti sitä, mitä naapurimme oli toteuttanut häneen joku viikko taapäin. Varsin utelias naapuri oli jututtanut erauspentua takapihallamme. Sinällään erinomaista toimintaa ja naapurille aplodit, sillä ei tuntenut erauspentua aiemmasta ja halusi tietää, kuka hiipparoi pihallamme, eläköön suomalainen huolehtiminen! Naapuri oli myös utsinut tarkemmin: mitä miehiä, mitä miehiä. Kun ammatti selvisi (nyt tulee name dropping) sanoi naapuri:” Joo, mullakin on yks tuttu joka on samassa ammatissa, se on yks Jouni….Jouni, tuota, Jouni….” johon Erauspentu lisäsi sukunimen. Mulle on lueteltu lääkärit, jotka kuuluu harrasteryhmää. Oukki doukki, passaa.
###
Jokohan matot kelluivat kauas ulapalle ja ratkaisevat tilanteen kajakin hyväksi. Kiitän kauniisti Lukijaa päiväkahviseurasta – join tässä kupillisen vertailussa olevaa Rainbow-luomupikakahvia (hyvää, Lidlin vastaavan veroista) ja lähden setvimään matot. Siitä taidan siirtyä pyörän päälle. Mökin naapurissa on nyt elämää, ei mitenkään häiritsevää, mutta taidan siirtyä valtakunnanrajalle kihnuttamaan kaksirenkaisella. Siellä ei ole kuin karhuja. Niist ei toistaiseksi ole kuin kuva jalanjäljestä. Oikeastaan se kyllä riittääkin.
Kiitos kun luit! Klara
Klara Saken kirjoittaa 