(Huom. rikos vanhentunut: toista kymmentä vuotta sitten)
Hyvä Lukijani,
aika kuluu juosten, mutta senhän Lukijani tietääkin. Olen majaillut työpätkien välissä yhden yön taktiikalla metsissä, kuunnellut Podcasteja, ollut hektisissä työrupeamissa ja sen semmoista. Tänään olen… no jaa: laiska töitään laskee. Lihapullataikina on joka tapauksessa huomiselle tehty ja tarkoitus on lähteä taas pienelle retkelle jonnekin päin kotimaata. Tähtäimessä on kansallispuisto, josko hätäisimmät ja äänekkäimmät lomanviettäjät olisivat sieltä kaikonneet takaisin töihinsä. (Toivomus yläkertaan, kiitos!)
###
Siivosin tietokonetta, jonka palautan lähiaikoina työsuhteeni kyseiseen firmaan loppuessa. Siinä on ollut jossain määrin askarreltavaa. Kaikenlaista sitä tuleekin jemmattua ja tallenneltua.
Siivouspuuhissa löysin varsin kryptisen paperisen muistilapun. Se on selvästi kirjoitettu täysin tunnistettavalla käsialalla – nimittäin omallani. Ahdistuksen purkulappu? Muutoin en keksi, mitä ihmeen listaa olen laatinut. Lapussa lukee näin:
-pitäis mennä hiihtämään (?! häh? toim. huom.), korona (?), pitäis mennä kauppaan (vino hymy ja silmien pyörittelyä), pitäis palauttaa kengät (mitkä ihmeen kengät?), tehdä lumitöitä (ainut järkevä pätkä koko viestissä), tekemättömät työt (hoh hoijaa), Suomen oikeuslaitos (tämä on kyllä ihan ihme kirjaus!), tuulivoimalapoistot (?) ja sitten perin omituinen loppukaneetti: ladulla on ihmisiä. Näistä aineksista ei kyllä saa mitään tolkullista kasaan harsituksi. Mutta Lukijani on ystävällinen, eikä paljasta tätä missään. Säilyy jonkinlainen katu-uskottavuus.
###
Oltiin kerran ohikulkumatkalla Ärjän hienossa saaressa kaverin kanssa vuokrakajakeilla yöpymässä.
Tuosta ylläolevasta kuvasta kerron sen verran, että kun kajakit oli varattu, niin mehän sinnillä puskettiin saareen, vaikka keli oli juukelin kuoppainen – siis aallokko kova. Seuraavan päivän aamuna havaittiin, että tuuli sen kun yltyy. Tuli sitten päivän mittaan niin kova huoli poispääsystä, että ihan kuin taikaiskusta paiskottiin yks kaks yllättäen kamppeet purtiloihin ja ropeloitiin ittemme mantereen puolelle. Tuulikin ehti siinä söheltäessä sitten rauhoittua 🙂
Viikko pari sitten olin kajakillani liikenteessä sisäveden pinnalla. Läpsyttelin siitä yhden patikkapolun äärelle, hyppäsin kajakista ja tein kunnon lenkin polkua pitkin. Päivän mittaan tuuli yltyi kovaksi ja puuskaiseksi. Tuli samat fiilikset kuin tuolla Ärjässä, jotta nyt on lähdettävä palaamaan kohti kortteeria ennen kuin olen ongelmissa. Siinäpä olikin sitten kerrassaan kieli keskellä suuta liipotettava kovassa tuulessa, että blogitekstin näpyttelijä vielä jatkaa jatinoitaan tällä surkealla palstalla. 😉 Vaan pääsin kuin pääsinkin rantaan. Kokemus melontaharrastuksessa on kyllä opettanut yhtä sun toista, mitä sääolosuhteisiin tulee. Sen katson edukseni.
###
Ai mikä tuo errare necesse est on? No, hieman sen suuntainen lausahdus tuli tänään jostakin mieleeni. Se liittyy urani alkuaikoihin, jolloin hoidin maaseutupaikkakunnan terveyskeskuksessa vuodeosastoa. Taisinpa muistaakseni olla kandidaatti vielä tuolloin.
Vuodeosaston haasteellisimpia tapauksia eivät olleet potilaat, ei suinkaan – vaan omaiset. Erään vanhuksen eläkeikäinen poika oli kovin ylevä mies. Käsitykseni mukaan henkilö, jonka mielikuva omasta mahtavuudestaan ei todennäköisesti vastannut lähipiirin käsitystä. Mutta sitä hän ei nähdäkseni ymmärtänyt.
Miekkonen kävi varsin taajaan omaistaan katsomassa. Hoito oli hänen mielestään paitsi huonoa myös puutteellista. Hoitajat eivät ymmärtäneet mitään, eivät syöttäneet, eivätkä juottaneet tarpeeksi ja sen semmoista. Lääkityskin oli aivan väärä. Joka päivä paljon moitetta mielessään: näki virheitä kaikkialla. Yhtenä päivänä hän tuli mahtipontiseen tapaansa osaston käytävällä vastaan, pysähtyi kohdalleni, toi kasvonsa liki omiini kiinni ja loihe lausumahan: ”Errare humanum est!” Arvelin ittekseni, että joku virhe oli taas tehty ja että lääkäreille on viisainta puhua latinaksi, jotta tollompikin tohtori ymmärtää viestin.
Näihin latinankielisiin puheisiin päätän raporttini tähän.
Huomenna, jos Jumala suo (tai viimeistään ylihuomenna) suuntaan suomalaismetsiin. Covid-rokotuksen tehostepiikin aika piti perua, jottei heti tarvitse palata kotipaikkakunnalle piikille. Siis, että pystyy työteliään kesän keskellä edes neljä päivää pitämään lomaa putkeen. Luonnollisestikaan netissä ajan vaihtaminen ei onnistunut toimimattoman ohjelman vuoksi. Tekisi melkein mieli sanoa, että olkoonpa sitten, sillä olen kuullut, jotta puhelimitse ajanvaraukseen pääsy on käytännössä liki mahdottomuus. (Eläkeläistuttuni pystyi roikkumaan puhelimessa ja tuuttaamaan ajanvarausta niin kauan, että siellä vastattiin. Lopputulos: on jo hyvissä ajoin saanut tehosteensa. Meikäläisten terveydenhuollon tukipilareitten kanssa se ei ole niin nöpönuukaa, nimimerkillä Katkera.)
Joka tapauksessa iloisiin kuulemisiin, Klara
Klara Saken kirjoittaa 