Haaksirikkoveneitä, uuninlämmitystä ja kuoppaisia vesiä

Hyvä Lukijani,

huokasin eilen syvään, nostin reppuni ja rensselini, annoin diiselin palaa ja kurvasin tänne Autiomökille. Pitkin viikkoa vilkuilin Ilmatieteen laitoksen sivuja ja makustelin kajakkiretkeä: yö jollakin laavulla? Yksi mainion melontamatkan takana oleva autiotupakin oli kiikarissa. Mutta luonto vetää pitemmän korren: keli muuttui kovin tuuliseksi. Kyllä paatti noista kuopista puskemalla selviäisi ja siirtyisi myötätuulessa kovaan surffiin. Meno olisi tosi haipakkaa. Taidan siis siirtyä polulle. Eipä näytä tuuli tyyntyvän illaksikaan.

###

Saavuin myöhään ehtoolla pirttihin. Kirmasin oitis rantaan maiseman äärelle imemään henkisiä voimavaroja. Sattui poikain kalastusaluskin silmään 😉 Täynnä vettä, puoliksi kallellaan. Perälaudan yli lipui pieni virtaus kohti kajuuttaa.

Tyhjensin siitä enimmät vedet ja koitin kiskoa purtta ylemmä. Mutta eihän tämmöisen pienen (?) äiti-ihmisen voimat riittäneet kymmentä senttiä enempää. No, pojat hoitakoon aluksensa, meikäläinen vastaa vain omistaan. (Tuuli sen kun yltyy, hitto vie. Tuulella ei ole ys-tä-vää ta-da da daa-da daa).

Illalla oli myös titaanien kamppailu uuden uunin kanssa. Enpä älynnyt esilämmittää sitä tuhkaluukun kautta, vaan heitin puut uuniin ja tulet alle. Sen jälkeen oli kämppä täynnä savua ja puhelu Talonmiehelle tilattava. Kas, oli kuulemma minua siitä neuvonut aiemmin… tieto ehkä mennyt läpi pään. (Uuni vetää siitä huolimatta huonosti, onneksi on kamina. Pojat miettikööt asiaa.)

###

Eilinen päivä, siis viimeinen tuossa yhteisössä, sisälsi haikeutta, omia mietteitä, kollegoiden ja hoitajien kanssa jaettuja syvällisiä ajatuksia. Päivä päättyi pieneen konfliktiin pitkäaikaisen hoitajatyötoverin kanssa. Ikävää! Tunnen hänen luonteensa hyvin. Hän on ”kaikki-mulle-heti-tänne-nyt”-ihminen, joka haluaa valmiit ratkaisut heti ja omalla aikataulullaan. Havaitsin jo keväällä väsymyksensä potilaiden kitinöihin. Ja siihen, että sairaita riittää, kas kummaa!

Hän oli nyt päättänyt, että häntä kuormittavan potilaan asia ratkaistaan tässä ja nyt. Tiesin, ettei potilaalla itsellään ole hätää ja senkin, etteivät oireet nyt iltapäivän päätöksillä miksikään muutu. Lisäksi olisi pitänyt olla asialle aikaa kyetäkseen kunnolla perehtymään. Työpäivän päätteeksi olisin kyllä voinut perehtyä, mutta se ei riittänyt. Hoitaja tekee työnsä omalla aikataulullaan ja useimmiten haluaa ratkaisut heti siirtyäkseen seuraavaan asiaan. Konflikteja syntyy, kun lääkäreillä on omat aikataulunsa ja ajoitukset eivät aina rimmaa. Näin nytkin. Lopputulos: ratkaisi asian siten kuin hänen mielestään tuli tehdä eli muutti potilaan lääkitystä omin päin (sic!). Näin hoitaja ei saisi tehdä. Uskallan sanoa tämän julkisesti, koska näin se tapahtui. En mennyt enää tutkimaan potilaan papereita kirjasiko sinne toimineensa minun luvallani. No, potilaalle tästä ei vaaraa koidu, mutten tiedä koituuko hyötyäkään.

Epäilen, ellei hän jouluun mennessä ole sairauslomalla. Työnteon tapa hänellä on aina ollut kovin kuormittava itselleen ja vähän ympäristölleenkin.

Tällä tarinalla halusin kertoa sen, ettei lääkärillä oikein kaikissa työpisteissä enää ole respektiä eikä arvovaltaa. Kaikki-mulle-heti-tänne-nyt- tyyppejä riittää potilaissakin. Nyt siirryn sellaisiin työpisteisiin, jossa ammattiani kunnioitetaan. Olen niissä jo aiemmasta perin tuttu hahmo ja tiedän asioiden rullaavan.

Yhtä kaikki, suljettuani oven takanani ajattelin, että tämä oli tässä. Tuolla on omat ongelmansa, joista osa johtuu siitä, etteivät lääkärit viihdy siellä. Siitä seuraa ongelmia, jonka heijastumaa tämäkin tarina on. Kun sairaita riittää, mutta riittävää lääkärityövoimaa ei ole, muodostuu vääristyneitä toimintamalleja, joiden oikaiseminen veisi yhden sukupolven. Siis mikäli asioiden korjaamiseen jollakulla olisi aikaa ja energiaa.

###

Viimeinen kohtaaminen. Se tapahtui mennessäni ennen kotiinlähtöä juomaan kupposen kahvia. Paikalle tuli pitkäaikainen työtoveri, mies, joka on vuosia työskennellyt samassa yhteisössä, mutta jonka kanssa ei juurikaan ole ehditty vaihtaa ajatuksia.

Nyt siihen oli tilaisuus. Katsoi minua ruskeilla silmillään, mietti ja pohti lähtöäni, pahoitteli, mutta ymmärsi perusteet. Oli itsekseen pohdiskellut omaa osaansa työyhteisössä, tällä työnantajalla. Tuumaillut omia motiivejaan pysymiseen tuolla työnantajalla ja aprikoinut, mikä vaikutti ratkaisuuni. Katselin häntä: viisas ja ajatteleva, hieman kyyninen perusluonne, mutta hyvä ihminen. Oli saanut vähän painoakin kesälomansa aikana. Se puki häntä.

Miksi meillä ei koskaan ollut riittävästi aikaa vaihtaa mielipiteitä? Nyt se tilaisuus on menetetty. Haikeus.

###

Tuuli pirulainen on siirtynyt ylioppilaslinjalle. Laineet kiehuvat valkoisessa vaahtolipassa ja keli on tosi kuoppainen. Veteen ei ole nyt asiaa. Siirryn polulle.

Kiitos kun luit!

Klara