Hyvä Lukijani,
taas on jokunen päivä vierähtänyt maailman melskeissä. Tarkemmin sanottuna täällä ihanan rauhallisessa ja turvallisessa kotomaassa, josta en nyt edelleenkään halua lähteä yhtään minnekään. Kävinkö ylipäätään joskus jossakin matkoilla? Kuinka se tuntuukaan kaukaiselta, aivan kuin unelta tai joltakin muistolta, jonka joku on kertonut ja joka sitten on alkanut elää omassakin päässä ikään kuin se olisikin tapahtunut minulle. Olen kertänyt maat ja mannut, Antarktis toki vielä käymätön paikka ja sellaiseksi taitaa jäädäkin. Mitä sitten, kun koko maailma on kierrelty? Minne sitten mennään ihmeitä ihmettelemään? Avaruuteenko, kuten typerät biljardöörit – noup. Kurkistan metsän karikkeeseen, siellä olevaan syksyn punastuttamaan lehteen, sen suoniin, sen solukkoihin ja nanoavaruuteen solujen sisällä. Biljardööri haluaa suurta ja yhä suurempaa maailmaa, minä pientä ja yhä pienempää.
Tuosta tuli mieleen joidenkin vuosien takainen kommentti lajitoverilta. Häntä ihmetytti se, että vaellellessani ja retkeillessäni otan kuvia oksista, kävyistä, kärpäsen siivistä ja sammakonkudusta. ”Pysähtelet tsuumaamaan yksityiskohtia.”
Tämä tulee toisinaan mieleeni. Hänen kaltaisiaan on kollegakunnassani paljon. Heille metsässä ja tunturinlaella kulkeminen on etenemistä mahdollisimman nopeasti mahdollisimman paljon, pitkiä päivämatkoja, kilometrien nielemistä, urotekoja ja tosiaan: suoritt… (Sanoiko Lukijani, että suorittamista vai itsekö sanoin?) Joillekin ihmisille elämäkin on pikataival, jossa niellään elämän kilometrejä pysähtymättä asioiden äärelle. Niillä pikataipaleilla vain kilometritolpat havaitaan. Maisemat viuhuvat ohitse kuin junan ikkunasta.
###
Ihmetteleekä Lukijani otsikon perässä olevaa numeroa (2.0)? Laitoin sen omaa sielua rauhoittamaan, sillä muistelen laittaneeni joskus aiemmin saman otsikon. Ellen, niin tuo saa olla siitä huolimatta – kaiken varalta 🙂
###
Haluan tässä päivityksessä vinkata Lukijalleni hyvän podcastin: monenmoista asiaa. Kuuntelin automatkalla (ajoin 860 km 3 päivässä) muun muassa psykologi Nina Lyytisen podcasteista itsensä mittaamista käsittelevän podin. Se käsittelee konkreettisia mittareita eli laitteita kuten askelmittari, sykemittari jne. Kävi ensimmäistä kertaa mielessä ajatus sykevaihtelun mittaamisesta itseltä, sillä heikko kohtani on se, etten aina tunnista fyysisen levon tarvetta, enkä totta puhuen aina psyykkisenkään. Laitan tähän linkin Ninan podcastiin, jos lukija kiinnostuu. Siellä on jos minkälaisia mielenkiintoisia asioita käsittelyssä.
https://www.ninalyytinen.fi/psykopodiaa/category/podcast
###
Nyt on eteisessä pakattuna kamppeet huomista varten. Poimin vanhan melontakaverin matkalta kyytiini ja ajellaan 300 kilometrin päähän erämaisille luonnonsuojelualueille joksikin päiväksi. Kelien pitäisi olla kohdillaan. Yövytään näillä näkymin yksi yö autiotuvassa ja yksi laavussa. Sen jälkeen palaillaan kotikonnuille. Loppuviikko menee sitten työnteossa.
Tämä aika ennen ruskaviikkoja ja toisaalta lokakuu ovat sellaisia, että missä vaan saa kulkea lähes rauhassa. Asuntoauto-pantterit ovat palautuneet koteihinsa, autot laitettu talviteloille ja sekuvain-retkeilijöitä palelee, joten pysyttelevät uuninpankolla kodeissaan. Lue: vain me kunnon ulkoilmaihmiset kuljemme taivasalla. 😉 Mitä narsismia, mitä omahyväisyyttä! Viisain siirtyä näkemään megalomaanisia unia erinomaisesta elämästään 😉
Toivotan hyvää Lukijalle kauniita unia ja hyvää huomista pyhäpäivää,
Klara
Klara Saken kirjoittaa 