Hyvä Lukijani,
puhelimessani oleva kuvavarasto kieltäytyi yhteistyöstä tämän tietokoneen kanssa. Sen jälkeen se halvaannutti itsensä pysähdyskuvaan ja osoitti lopuksi käsittämätöntä uppiniskaisuutta ynnä kovakorvaisuutta vaativista käskytyksistäni huolimatta. Näin ollen päädyin tuohon valmiiseen kuvaan, joka toki kuvaa viimepäivien tapahtumia lähestulkoon oikeassa mittakaavassa.
Olen nimittäin kiipeillyt tuntureihin, rompostanut vaikeakulkuisessa rakassa ja lopun aikaa ohjaillut turisteja oikeille poluille. Pidinpä pienen Suomi-infotilaisuudenkin kahdelle italialaiselle.
Siinä sitä on yhdelle ihmiselle ollut sen verran puuhastelua, että tämä päivä on pitänyt pysytellä laakereilleen mitä nyt yksi pieni pyörälenkki tuli poljetuksi. Etätöitä olen tehnyt ja hoidellut sekalaisia asioita puhelimitse tästä tunturimajasta. Jopa yksi potilassoitto lähti eetteriin. (Potilas on kollega ja hoitoonsa hyvin tyytyväinen, kiitos ja ylistys! Hän puolestaan hoitaa ihmisiä intohimoisesti, valvoo öitä heidän terveytensä eteen ja pelastaa ihmishenkiä. Itse hän on sairastellut pitkään. Kas kummaa: lääkäritkin ovat myös potilaita. Tätä eivät kaikki lajitoverit tule ajatelleeksi. Ollaan ikään kuin terveiden ja kuolemattomien maailmasta saapuneita kummia luonnonoikkuja.)
###
Tässä uudessa elämän moodissani kykenen jakamaan aikaani oma elämä edellä. Kuinka etuoikeutettu olenkaan! Sitä vain ottaa ja repäisee, hyppää syvään päähän ja ajattelee, että kyllä tässä jotenkin uidaan, vaikkei jalat otakaan pohjaan. Ei kun kellumaan vaan! Nämä on ratkaisuja, joissa luu voi jäädä vetävän käteen, Jumala voi rankaista ja itku voi tulla pitkästä ilosta. Mutta siihen saakka mennään iloisesti elämää eteenpäin. (Niin toki kannattaa tehdä joka tapauksessa, sillä elonpäiviään ei voi tietää. Ottakaamme siis jokaisesta päivästä kaikki irti.)
###
Uskokaa tai älkää, kuuntelen tässä samalla kirjaa. Kirjan nimi on ”Totuus Harry Quebertin tapauksesta”. Yllätyin, sillä se on kirjoitettu 2012, eikä olekaan mikään vanha klassikko kuten luulin. Kirjailija on omien lasteni ikäinen, syntynyt 1985 ja luulin jenkiksi, mutta onkin sveitsiläinen poika. Poika! Ihan poikahan hän vielä on. Tarina on hyvä, monipolvinen – ja vähän, ehkä vähän enemmänkin, junnaava. Sen vuoksi kykenen sekä kirjoittamaan että kuuntelemaan yhtä aikaa. Lukija on mielilukijani: Jukka Pitkänen.
###
Tuolla tunturipoluilla tapaa paitsi ulkomaalaisia myös suomalaisia Wanhan Liiton miehiä kauhtuneissa Fjällrevenin vaellusvaatteissaan. Totisia ukkoja, jotka kaivavat nokipannut ja pinttyneet kuksat rinkoistaan ja Savotan repuistaan, pyöräyttävät tulet nuotioon, nostavat nokipannun tulen päälle porisemaan, kaatavat porosössöisen kahvin kuksaansa ja hörppivät sitten kahvijuomaa tuleen tuijotellen. Siihen kun meikäläinen sähähtää paikalle touhukkansa ja kiljaisee Hyvät Päivänsä, siirtyy ukon katse tulen liekeistä hitaasti tulijaan kääntyäkseen sitten ilmeettömästi takaisin tuleen. Hyvällä mielikuvituksella saatan kuulla hiljaisen mutinan. Halutessaan sen voi tulkita tervehdykseksikin.
Jasso-jaa! Eiköhän tässä kaikesta päätellen pikkuhiljaa ajauduttu tarinan ja turinan loppuun, kun multa jo tulee vastaan. On aika tutkia huominen ilmatieteen laitoksen ennuste ja kallistua sitten pieluksilleen. Tuo kirjailijakaan kun ei näytä pääsevän päätökseensä: Nola Kellerganin kuolemansyyn selvitys polkee paikoillaan.
Poluilla havaitsee sukupolvien kulun vääjäämättä etenevän: uudet kulkijat valtaavat polut. He saapuvat tulille lämmittämään kaasukeittimellä veden retkiruokapussiinsa. Sitä touhua wanhan liiton miehet katsovat mietteissään. Niin muuttuu asiain tila, sukupolvet toisensa jälkeen virtaavat poluille ja wanhan liiton on kaatuminen heidän edeltään maan multiin.
Toivotan Lukijalleni oikein hyvää tulevaa torstaipäivää!
Torstai on nähkäätten aina toivoa täynnä, kirjoittanut Ernst Hemingway.
teidän Klara S
Klara Saken kirjoittaa 