Hyvä Lukijani,
kylläpä aika rientääkin! Sen verran vilkaisin edellistä postaustani, että ihan piti mikroskoopilla katsoa rivinvälitkin: minäkö se leuhkin voivani nyt säädellä omaa elonrytmiäni työmuutosten vuoksi? Sen täytyi olla haamukirjoittaja. Tai no jaa, tottahan joka sana on: pystyn tosiaan itse ohjelmoimaan tekemiseni. Niinpä kalenterini turpoilee. Konkluusio: jonkun muun pitäisi hallita kalenteriani. Rakastan liikaa työtäni. Ja touhukas kun muutoinkin olen, niin ohessa tulee kovasti hääräiltyä muutenkin. Otetaanpa nyt esimerkiksi vaikka tämä päivä…
…tulin iltasella työreissulta aika väsyneenä, mutta toki hyvillä mielin. Olinhan saanut taas kuulla ihmisten kertomuksia, eikä huumorilta ja tilannekomiikaltakaan vältytty. Vaitiolovelvollisuuden nimissä en voi tarkemmin kertoa, mutta totean, että hekoteltiin tapahtuneelle makeasti potilaan kanssa yhdessä, mikäs sen hienompaa!
Kotona sitten illan päätteeksi juuri ennen nukahtamista piirtyi mielen valkokankaalle selkeä visuaalinen näkymä tähtien valaisemasta upeasta taivaasta. Visiossa makasin Autiotuvan laiturilla seljälläni katsellen välkkyvää tähtitaivasta yläpuolellani. Ympärillä täysi pimeys ja veden musta pinta, josta tähdet peilasivat itseään. Visio oli takauma vuoden takaisesta upeasta yöstä yksin laiturilla makaamassa keskellä ei-mitään. Ainut valo säkkipimeässä yössä oli öljylamppu rinteessä mökin kuistilla. Kuulinko susien ulvovan? (Mökki on susilauman reviirillä.)
Visio rävähdytti silmät selälleen ja johti oitis sääkarttojen tutkintaan. Toki huomasin tutkineeni niitä jo edellisenä iltana salaa itseltäni. Lopputulos: päätin kurvata Autiotuvalle pienessä rakosessa ennen seuraavaa työreissua.
###
Sen verran on kokemus opettanut, että tavarat ja systeemit kannattaa laittaa kuntoon jo edellisenä päivänä, jotta pääsee heti aamusta baanalle. Touhutessa menikin sitten tämä päivä melko tarkkaan. Helpommallakin olisi päässyt, jollei vaatekomerossa makuupussin etsintä olisi hieman päässyt karkaamaan käsistä.
Tilanteeseen lähdettiin tästä: ”Missäs mun untuvapussini on…jäiköhän se mökille?” Tilanne päättyi tähän: ”Non niin, nyt on hyllyt pyyhitty, tavarat löytäneet paikkansa, kertynyt puolikas jätesäkillinen poisheitettävää roinaa, Talonmies vienyt untuvatakkinsa parempaan talteen, villasukat laitettu likoon (ei niitä saa liottaa, toim. huom.), viimeiset hevosen vehkeet heitetty menemään, kerätty laatikollinen kirpputorikampetta, läpikäyty vaatekomeron korkeimman ylähyllyn petivehkeet karsimalla niistä osa poisheitettäväksi ja sovitettu kaikkia kolmea, öhhh oikeastaan neljää :0, rinkkaa…Mutta missäs mun untuvapussini on… jäiköhän se mökille?”
Untuvapussia ei löytynyt. Sen on täytynyt jäädä mökille.
###
Näihin sanan säikeisiin päätän raporttini täältä tähän. Huomenna auton nokka kohti itää, pikitietä pari sataa kilometriä suuntaan a ja b ja c, josta käännös vasemmalle huonokuntoiselle soratielle, jota hyvinkin parisenkymmentä kilometriä, josta käännös vasemmalle ja parin kilometrin päästä taas vasemmalle, josta kapealle metsätielle, jota kilometrin verran ensin mäkeä ylös ja sitten osan matkaa alas, jarrutus mökin viereen, syöksähdys ulos autosta ja harppominen mökin alapuolelle katsomaan alas laiturille sanomaan ääneen: aaaaaaaaaaahhh! On otettava kaikki irti ennen kuin lumi peittää maan ja järvi punoo kannen itsensä päälle.
Voimaintoivotuksia, Teidän Klara S
Klara Saken kirjoittaa 