Istun rautatieasemalla ja odotan junaa. Korviin virtaa Pirkko Saision Passio, pelastusrengas, jonka avulla onnistun olemaan kuulematta sanat, joita kalliiseen, englantilaiseen merkkitakkiin pukeutuneen naisen suusta virtaa. Naisen suu on kuin vanhan kerrostalonoven metallinen postiluukku, joka rämpättää ilmavirrassa. Väliin hän kävelee kiivasti asemahallin aulassa edestakaisin puhelin korvallaan kuin paetakseen itsekin hallinnasta karannutta, rämpättävää luukkuaan. Sitten hän kiiruhtaa takaisiin lähtökuoppiinsa. Suuluukku rämpättää.
Nainen nro2 on pukeutunut tyylikkääseen blazeriin ja roikkuviin korvakoruihin. Istun lähietäisyydellä pienen, kukilla koristellut väliaidan toisella puolen naisen istuessa kahvilapöydässä aivan liki karvahattupuolen penkkiäni. Hän mättää apetta naamaansa niin, että sitä pursuilee suupielistä. Syötyään hän alkaa kaivella hampaitaan äänekkäästi maiskautellen. Tyylikkäälle blazerille on tipahtanut ruokaa.
Juna tulee. Lompsin paikoilleni odottamaan ensinykäisyä. Sitten tulee konnari. Hän flirttailee. Kuinka imartelevaa!
Kaivan sukankutimen laukustani.
Hyvää viikonloppua!
Klara, joka oli saada halvauksen, kun kauppakeskuksen myyjä kysyi: ”Aiotko tulla black friday-hulinoihin?” ”No en tou-del-la-kaan!” parahdin kauhuissani ja ajattelin, etteivät järjestään satasen maksavat kaulahuivit voi tuolloinkaan olla niin paljon edullisempia, että ostaisin moisen raasun siihen hintaan
Klara Saken kirjoittaa 