Hyvä Lukijani,
koko päivän olen aikonut siirtyä tälle kirjoitusalustalle, mutta niin vain on käynyt, että kaiken maailman tuheroinnissa on kulunut aikaa.
Elämääni ja kirjoitteluani hankaloittaa se, että tämä PC-kone on merkittävästi parempi kirjoituskoneena kuin tuo pienehkö omenakone. Mutta siihenpä se sitten jääkin. Muutoin Windows ei todellakaan ole ystäväni, enkä minä sen. Vieressä omenakone juuri päivittää sisäänsä Monterey-päivitystä, joka jäi jotenkin kesken, kun en ollut vieressä koko aikaa usuttamassa sitä, että ”jatka”, ”hyväksy”, ”mene eteenpäin vaan” ja sen semmoista. Ehkä päivitys hieman syö kotiverkkoakin tai muusta syystä nyt tämä alusta vähän jarruttelee.
###
Minä en jarruttele, sillä hyppään tuota pikaa julkisiin kulkuvälineihin siirtyäkseni kotitantereelta työpaikkakunnalle. Kahvi kylmenee kupissa ja trolleri vielä retkottaa suu avoimenaan, että tuleeko tänne mitään.
###
Ruokapäiväkirjapäivitys. Paino on pudonnut 7 kiloa kahdessa kuukaudessa, joka alkaa tuntua vaatteissa. Sitähän sanotaan, että viiden kilon pudotus alkaa jo näkyä ja tuntua. Mielestäni se tuntui jo aiemmin. Vaikkei ylipainoa ollut kovin paljon, on olo jostain syystä ollut melko pian kuurin aloituksen jälkeen keveämpi. Polvi kopsahtaa nokkaan jos hieman hypähtää 😀 No liioittelen tietysti, mutta metsissä kulkiessa on kyllä keveämpi kivuta ja laskeutua, polku kulkee jouhevammin ja voimiakin tuntuu olevan enemmän, kun nyt ei ole sitä seitsemää maitopurkkia repussa mukana. Tai neljäätoista puolen kilon kahvipakettia, miten vain.
Mitään vippaskonsteja ei ole käytössä ollut, vain tuon ruokapäiväkirjan (fineli.fi) tarkka ylläpitäminen. Palastakaan en niele ilman, että se kirjautuu ylös. Nyt on jo oppinut vähän arvioimaan, mistä aineksista sen 1800 – 2000 kcal rakentelee päivän mittaan, siis kalorimäärien suhteen. Hiilihydraattia ei kuitenkaan kannata kovin kovalla kurilla välttää, sillä muuten menee olo melko vetämättömäksi, ainakin minulla. Sämpylä vie kuitenkin yllättävän paljon päivän kaloriosuudesta, käytännössä siis noin 10% päivän annoksesta on syöty yhden keskikokoisen sämpylän myötä. VAROITUS: liika niuhoilu tai hysteerinen kaloriahdistus ei ole ihmiselle hyvästä! Sen pidän mielessä, eikä ole vaikeaakaan. Olen kova liikkumaan ja sitä varten tarvitsen sen sämpulänkin. Söin lauantaina jopa pizzaa, kun olin lauantaitöissä ja hoitajat halusivat sitä tilata työpaikalle. Margherita toki vain (n. 700 kcal) eli tomaattikastiketta ja ripaus juustoa 😀 Mutta on sitä jo siinäkin yhdelle laihduttajalle.
Seuraava suurempi haaste on sitten se, kuinka tästä tullaan ulos. Laihduttaminen on siihen nähden lastenleikkiä. Kokemuksen ääni täällä puhuu. Balanssin löytäminen on hieman haasteellista toteuttaa niin, ettei koko ajan kyttää itseään ja menetä iloa elämästään yhden hemmetin ruoka-aineympyrän takia.
###
Kyllä mua nyt askarruttaa -asiasta ananakseen mennäkseni- minne se poika on siellä Muoniossa kovassa pakkasessa kadonnut 😦 Voi himpuran pimpura kun mä luen mediaa ja tutkailen erilaisia blogeja ja somekommentteja, niin välillä käy mielessä, miten etelässä asuva nuoriso (en tiedä onko poika etelästä) on pihalla siitä, mitä on olla pakkasessa ulkona vuorokausi kaupalla! Taitolaji, edellyttää kokemusta ja useita harjoituskertoja ensin lähimetsissä, joista äkkiä pääsee sisälle, jos varpaita alkaa kipristää ja nokanpää on sinisenä. Meikäläinen pitkäaikainen pohjoisessa asunut hyypiö ainakin on oppirahansa maksanut siitä, ettei kylmän kanssa ole leikkimistä. Joku muorikin on joskus kärrätty päivystysaikana tajut kankaalla hypotermiassa eteeni, kun on lähtenyt suksimaan vanhaintalolta pelkässä yöpaidassa. Mua ihan hirveästi ärsyttää, kun jotkut jakavat somessa muka sankarin viitassa kuvia, joissa keikkuvat jäiden keskellä paateissaan tai vetelevät retkiluistimilla varhain alkutalvesta, että tässä sitä mennään. Ja samalla toiset taistelevat elämästään ja syöpäpotilas antaisi kaiken ihokastaan myöten, jos vain saisi takuun elämänsä jatkumisesta vanhuuteen saakka. Nuorena semmoista ei kai tule ajatelleeksi ja on väärä usko yhdeksään elämäänsä kuten kissalla.
###
Tänään soitti uupumuksen vuoksi sairauslomalle (harvinaista ammatissani!) joutunut kollega. Olen tiennyt, että on kovilla. Nyt oli jo menettää terveytensä, kun sai sairauskohtauksen rasituksen provosoimana. Luojalle kiitos, että on sairauslomalla.
Tästä aiheesta sanon sen, mikä on jo pitempään ollut päällimmäisenä: vaikka terveyskeskuslääkäreiden työstä ja työssä jaksamisesta huutavat kaikki mediat ja he itsekin, niin tosiasiallinen uupujasakki on nyt erikoislääkärikunnassa. Tk-lääkärit on usein nuoria (ne, jotka huutavat) ja työstressiä lisää moninaisen potilaskunnan lisäksi oma kokemattomuus etenkin nk. vaikeiden tyyppien käsittelyssä. Tietenkin myös osaamattomuus ahdistaa ja huudattaa. Mutta sitten on nämä vanhat kehäketut, jotka puurtaa erikoissairaanhoidossa viimeistä työvuosikymmentään, kaikki vastuu kaikkein vaikeimmin sairaista kaatuu heidän päälleen ja työkuormaa lisää monella erikoisalalla päivystysvelvollisuus, joka jatkuu eläkeikään saakka. Okei, siitä voi yrittää rimpuilla aiemmin eroon, mutta se onnistuu vain, jos on riittävästi muita kuorman jakajia. Se tarkoittaa puolestaan kuorman lisääntymistä heille. Erikoislääkärikuntakin on käsittääkseni keski-iältään jo kypsissä kymmenissä, ettei ihan enää parhaassa hyppykunnossa.
###
Voi apua, tuo omenavehje se vaan päivittää ja kelaa vieressä. Pitäisi kohta jo lähteä! ”Jäljellä noin 9 minuuttia”, se ilmoittaa.
Enpä tiedä. Muutan autiolle saarelle ja paiskaan rottien pellolle nämä kaikki teknologiavermeet! …mutta kuinka sitten saan yhteyden Lukijaani?!
Viisain hypätä ensin siihen joukkoliikennevälineeseen ja ottaa vielä vähän miettimisaikaa. Samalla voi tuumia kuinka selviää huomisesta päivästä. Näytti lista olevan aika sankea.
Voikoon Lukijani hyvin ja jättäköön laatikot einestehtaan huoleksi, jos joulu alkaa ahdistaa!
terveisin Klara
Klara Saken kirjoittaa 