Hyvä Lukijani,
pahoittelen, että Kattila-Gate on viivähtänyt. Kerron sen nyt. Mutta sitä ennen kerron, että syön pizzaa eräässä ravintolassa ja odottelen kyytiä asemalle. Viereisessä pöydällä on nainen, jonka puherytmi ylittää Suomen tulevien ääntä nopeampien hävittäjäkoneiden vauhdin. Voi Herra sun pieksus, että luulis tuossa kurkkua kuivaavan. Lauseiden välin hän täyttää ”Kyllä kyllä”- täyttösanoin, jottei väliin vain pääse kukaan sotkemaan hyvää suollosta.
Anteeksi vähäinen lähimmäisenrakkaus. Tämä pitsakin on aika vaatimaton (kahvi hyvää), mutta täyttää kyllä tarkoituksensa: nälkä oli, nälkä meni. Mitähän tuossa olisi ollut kaloreita…
Hyppään takaisin naapurustopöytää vakoilemaan. Ihan ihmetellä täytyy naisen puhekykyä ja voimia ylläpitää moottoriturpaansa. (Eikö moottoriturpa jo kiinni? Salainen toivomus livahtaa kieltämättä mieleeni.) Toisaalta: ihailtava on taitonsa esittää kysymys ja kiiruhtaa oitis vastaamaan siihen itse. Tämä nainen pyörittäisi yhden väitöstilaisuuden heittämällä itsekseenkin.
Mutta asiasta ananakseen ja kattiloihin. Tapaus oli siis sellainen, että kiireinen perheenisä oli perheineen majoittumassa varsin tarkan, mutta sinällään sietämättömän niuhon tyypin moitteettomassa huushollissa, josta isäntäväki oli mökillä. Perheenisä tarttui pahaa aavistamatta kattilaan ja keitteli pienokaisilleen puuron. Luonnollisesti se paloi pohjaan. Lopputulos: talon tarkka omistaja esitti laskun kattilasta. Vaihtoehtona oli ostaa tismalleen vastaava tilalle. Perheenisä osti kattilan.
Sen pituinen se 😀
Mutta nyt on riennettävä. Kyyti tulee,.
Kuulumisiin! Klara
Klara Saken kirjoittaa 