Hyvä Lukijani,
istun kirjoituspöytäni ääressä edessäni kaksi tietokonetta. Molemmissa on ruutu auki. Toisen akkunasta kurkistaa tännepäin Ali Leiniö, joka juuri on päässyt Vätsäristä Näätämöön odottamaan Ivalon bussia. Toisesta kurkistan minä kohti uskollista Lukijaani. Kukkuu! 😀
###
Ali Leiniön retkeilyvideoita suosittelen vakavasti sille, joka kaipaa näkökulmaa tavan tallaamiseen ilman korkeita ja yleviä itsensä esittelemisiä. Lukijani varmaan nämä videot tietääkin. Ellei tietäisi, niin YööuuTubesta löytyvät. Tein tahallani tuohon kirjoitusvirheen, koska en halua, että joku hakusanageneraattori bongaa tämän blogin.
Seuraan toisinaan Naamakirjasta pyöräilyryhmiä ja aika ajoin ihan sylettää matkakohteisiin, kilometrimääriin tai vauhtiin perustuvat diivailut ja leuhottamiset. No, lapset (20-50-vuotiaat) on lapsia tottakai. Me kypsien kymmenten elämänkoululaiset toki osataan lapsiin suhtautua, mutta silti toisinaan äklöttää. Samaa typerää diivailua seuraan joskus sivusta, kun tietyt tuttavapiirit leveilevät ja pönkittävät huonoa itsetuntoaan kehuskelemalla nimekkäillä pintatutuillaan. (vihreä oksennusnaama tähän) Eivät vissiin ole lukeneet Laura Kolben kirjaa yläluokkaisuusta. ”Pröystäilyä vai sivistystä ja hillittyä eleganssia?” Tuo on lainaus kirjan esittelytekstistä.
Kysymys: minkä helekkarin takia ne on minun tuttaviani bai tö vei? Tätä pitää miettiä tarkemmin tykönään.
###
Ruokapäiväkirjapäivitys. Painonlasku alkaa näkyä ulkopuolisten silmiin. Kun nuori, jämäkkä ja tavallisesti aika pidättyväinen hoitaja huomioi hoikistumiseni selkeän spontaanilla kommentilla tiedän, että nyt se näkyy jo ulospäin. Häneltä otan kohteliaisuutena. Muutoin suhtaudun laihtumisen kommentointiin samaan tapaan kuin lihomisen kommentointiin. Tai tjaah… riippuu kommentoijasta tosiaan! Jotkut ihmiset nimittäin varsin tökeröstikin kommentoivat lähimmäisiään, vaikkapa ulkonäköä. Kommentin hetkellä ilmassa leijuu ikävä viritys. En osaa ehkä avata tätä oikein, mutta on ihmisiä, jotka koko ajan jotenkin vertailevat toisia ihmisiä itseensä ja kommentit lähtevät siltä pohjalta. Laihtumista kommentoidaan piilo-ivallisesti, kun tosiasiallisesti se herättää heissä kateuden tunteen. Iva peitellään johonkin epäuskottavaan mielistelyyn tai vastaavaan imelyyteen. Tosiasiassa havainto ketuttaa heitä. Lihominen puolestaan saatetaan verhoilla muka myötätuntoon tai muka lohduttavaan ”älä välitä”-roskaan. – Kuten Lukijani huomaa, meikäläinen ei ole niitä helpoiten höynäytettäviä 😀 Olen aika kyylä, mitä ihmisten käyttäytymiseen tulee. Elämä on opettanut.
Palatakseni ruokapäiväkirjaan kerron, että paleleminen* on lisääntynyt. Muutoin olo on keveä, eikä liikkuessa väsy samassa määrin kuin aiemmin saman pituisella retkellä. Olin eilen pitkään lumikenkäilemässä ja jälkikäteen oikein ihmettelin, kuinka pitkän reissun jaksoin porskuttaa umpihangessa ihan hyvissä voimissa. Varpaat vain alkoivat palella (viite*), kun olin sukkien suhteen epähuomiossa vähän huonosti varustautunut pakkaseen.
Muutoin ei ole ollut ongelmia. Yksi keskeinen huomio on ollut se, että ainakin kerran päivässä täytyisi syödä kunnon ateria, siis semmoinen 400 kcal. Kohdallani se tarkoittaa vaikkapa valmisateriaa, joista lihapullat ja muusi on mun perussettiäni ja mieliruokaani. Aamupalalla ja lihapulla-aterialla jaksaisin koko päivänkin, mutta välipalat ja vähintään päivällinen kuuluvat hyvään ruokarytmiin. Tänään olen syönyt vain sienikeittoa kahdessa erässä ja näin iltasella alkaa tuntua, että jotakin voisi vielä syödäkin. En kuitenkaan enää yötä vasten syö, että nukkuu hyvin.
Kuten aiemmasta Lukijani jo tietää, koen suurimmaksi ongelmaksi siirtymävaiheen takaisin kalorimäärään, jolla painonlasku pysähtyy, muttei lähde nousuun. Pudottelen vielä jonkun kilon, mutten kovin monta kiloa enää, sillä en aio uusia vaatekomeron sisältöä. Siitäkin on kokemusta 80-luvulta. – Huomasin päivänä muutamana untuvatakin helman löysäksi. Ihmettelin ensin, oliko helma jotenkin lörpähtänyt. Sitten hoksasin, miksi takinhelma vaatekomerossa venähti itsekseen. (Talonmies hiipii par´aikaa jääkaapille. Kuulen keittiöstä siihen viittaavaa äänimaailmaa. 😉 Hän on alkanut nyt viime vuosina saada painoa. Hoikka mies aiemmasta. Mun tehtäväni ei kuitenkaan ole kenenkään toisen painosta huomauttelu tai huolehtiminen, ei hänen, eikä kenenkään muunkaan.)
Nyt on viisain siirtyä yöpuulle, sillä koitan pysyä normaalissa unirytmissä myös vapaapäivinä. Niin on helpompaa jaksaa nousta ylös, kun työaamu taas on käsillä. Heräilen viikonloppuisinkin ennen seitsemää ja siitä iloitsen. Jos nukun liikaa, on oloni apea ja fiilis vetelä.
Toivon Lukijalleni jaksamista ja terveyttä! Kyllä tämä cXXXd tästä vielä iloksi muuttuu ennen pitkää, sanokaa mun sanoneen! Tähän mennessä ei maailmanhistoriassa mikään pandemia ole loputtomiin kestänyt tai jäänyt pysyvästi päälle. Mistäkö tiedän? Siitä, että me oltaisi synnytty siihen pandemiaan, jos se olisi koko ajan päällä. Helppoa logiikkaa 😀
Kuulumisiin,
Klara
Klara Saken kirjoittaa 