Sinne jonotetaan ja tie tukkeutuu, vaikka parkkipaikkaa on tehty lisää.)
Hyvä Lukijani,
näin sitä aletaan avautua covid-pandemiasta, että hurlumhei vaan – ainakin hetkellisesti. Virusvariantteja tulee ja menee, se on selvää. Niinpä virukset käyttäytyvät, sole sen kummempaa.
Mitä covid-aika on merkinnyt minulle? Alkusäikähdyksen jälkeen ei juuri mitään. No, maskit on naamassa, mutta niitä on pidetty töissä hyvin paljon jo aiemmin, joten siihen on tottunut kymmeniä vuosia. Äitemuorin näkemistä on joutunut rajoittamaan, siinä yksi asia. Olenpa tullut kerran sieltä palvelutalolta ulosheitetyksikin covid-tartuntojen jyllätessä ja kerran on äkäinen lähihoitaja tullut kimppuuni posmenteeraamaan mentyäni hakemaan äitiä päiväsalista. Tuli sellainen ryöpytys, että oksat pois ja pala latvaa. Missään tuntemassani terveydenhuollon yksikössä ei ole puhuteltu omaisia siihen tyyliin. Mutta tästä lienen jo maininnut.
###
Nyt voi Lukijani ottaa kaffen kanssa oikein ison paakelsin sen kunniaksi, että meikäläisellä alkaa olla -10 kg lasissa pikapuoleen. Alkaa olla aika jarrutella, mutta aion pitää tämän dieetin ja vahtia syömisiäni jatkossa enemmän. Niin pal´kepeämpi on askel ja liikunnan riemua kokee enemmän, kun ei ole kymmentä maitopurkkia repussa mukana. Vannon ruokapäiväkirjan nimeen: ei tartte ittelleen valehdella miten vähän on syönyt, kun katsoo vain kalorimäärää Finelin armottomassa laskurissa. Olen kova liikkumaan luonnostani, joten sen suhteen ei ole tarvinnut lisätä kierroksia. Mikäli Lukijallani on ylipainoa, suosittelen tuota systeemiä mitä lämpimimmin. Karkkiakin voi syödä, kunhan punnitsee sen ja laittaa kaiken ylös. Helppoa kuin hampurilaisen syönti!
###
Monenlaista huolta meillä nyt on kiusanamme covidin lisäksi. Tarkoitan maailmanpoliittista tilannetta. Huokaan ja vielä kerran huokaan. Kuuntelen parasta aikaa Suomen Kuvalehden toimittaja Anna-Lena Laurenin kirjaa venäläisistä. Se on ilmestynyt vuonna 2021 ja selvittää venäläistä mielenlaatua ja toimintamalleja. Kirja on ruotsiksi (liekö käännetty suomeksi?). Siinä selitetään muun muassa venäläinen käyttäytymismalli kansainvälisillä lentokentillä. Olen aina ihmetellyt mikä heikkari tätä porukkaa riivaa, kun eivät osaa käyttäytyä kuten muut matkustajat. Nyt sen opin ymmärtämään: heidän ei tarvi, mahtikansaa nääs omasta mielestään ja paikallinen tyyli on sellainen. Venäjällä jää Anna-Lenan mukaan heti jalkoihin, jollei käytä kyynärpäitä ja ryysi toisten edelle. Moskovasta lienee kyse, mutta kaipa sama tyyli vallitsee laajemminkin. Venäläiseen mahtipontisuuden käsitykseen olen kyllä törmännyt työelämässä. Heidän oma käsityksensä venäläisyydestä ei ole sama kuin meillä. Eikä tule muuttumaan meidän aikanamme.
###
Meillä on kuolemantapaus suvussa aika lähellä, joskaan ei kovin läheinen henkilö ollut meikäläiselle. Tapaus on kuitenkin pistänyt miettimään, kuinka tuuli käy ylitsemme, eikä meitä enää ole. Elämän rajallisuus on puristava fakta. Mutta niin kauan mennään kuin henki pihisee.
Jos blogitekstini lakkaavat piirtymästä Lukijani näyttötauluun, niin olen mennyt menojani. Toinen mahdollisuus on, että venäläiset ovat tämän hakkeroineet 😀 (Huom. jos kirjasimet muuttuvat kyrillisiksi tai tyyli jotenkin kummasti vaihtuu, on puikoissa vanja. Tai kiinalaiset, hehän nykyisin tunkeutuvat minne tahansa jopa virusten avulla. Varokaa viruksia, ma sanon! Moskovalainenkin tappoi joukon suomalaisia puhumattakaan eräästä toisesta tapauksesta, jossa oli käytössä viruksiakin järeämmätkin aseet.)
###
Mietittiin Talonmiehen kanssa tuota kuolemanjuttua ihan konkreettiksestikin, kun on uupelo kantajista. En pääse avuksi, kun olen silloin keikkahommissa. Pohdittiin sukuun kuuluvaa haalariasussa työaikana liikkuvaa henkilöä, josko voisi työtoverinsa kanssa piipahtaa jeesaamassa. No, huono vitsit, mutta hetken mielijohteesta sellainenkin pulpahti puheeksi. Haalarikaveri tosin on nyt uhanalaista riistaa valtakunnallisestikin ja matalaa profiilia viisain pitää.
Meikäläisellä tuli sitten mieleen oma kohta, jotta minne multiin se minä? Mullahan on kyllä sukuhauta nyt omistuksessani sisarusten viitattua kintaalla maksupolitiikkaan, mutta mulla siis siellä aina ystävä. Talonmiehen suvullakin on komea hauta ihan paraatipaikalla kotiseudullaan. Siitä sukunsa on aina ollut ylpeä. Totesinkin Talonmiehelle, ettei sinne meikäläistä niin vaan laiteta kysymätt.. häh! Keneltä?! Hehän on kaikki kuolleet. Talonmies toki tiesi miten asiat ovat ja huudahti, ettei me sinne isoon hautaan mahduta. Mutta lisäsi sitten ilahtuneena: ”Me mennään vähän loitommas siihen pikkuhautaan!” Voi, että me oltiin molemmat mielissämme asian saatua helpottavan käänteen: pikkuhautaan! ( 😀 tämä on tietysti makaaberia huumoria, paras lajimme.)
Näihin ilosanomiin jätän lukijani tarjoten hänelle maistiaiset eli pienet muistiaiset alla olevasta salaattikupista, jonka toin tänään kaupasta. Talonmies purki kassista tavarat ja laittoi sen -heh- epähuomioissa jääkaappiin luullen sitä salaatiksi. Sellaista se melkein onkin! Onhan se lähestulkoon ainoita karamellejä, joita anorektinen toverini salaatin lisäksi suostuu syömään. Nytpä ymmärrän tämänkin tuotteen kohdalla syyn. Se tuntuu isolta melliltä suussa, mutta hip-hei: kokoonsa nähden paljon vähemmän kaloreita kuin pikkuisessa suklaakonvehdissa. Että olokaappaten hyvät ja saa ottaa kaksikin!
Kuulumisiin Klara
Klara Saken kirjoittaa 