Hyvä Lukijani,
olen täällä jälleen. Toivon, että Lukijani on toisessa päässä ja päivän askareistaan kunnialla selviytynyt.
Sain ylimääräisen vapaapäivän, kun minusta riippumattomista syistä paikkakunnalla X olikin tullut ohjelman muutos ja vastaanottotoimintani peruuntui, mikä tiesi minulle ansionmenetyksen, mutta lääkäreillähän on rahaa kuin roskaa ja vaikka siitä louhitaan iso lohkare veroina yhteiseen kassaan, niin elevät silti naurettavan helpon työnsä turvin lokoisia päiviä ja porskuttavat oligarkkeina menemään. …tuota, mitenkäs minä nyt… no olkoon 🙂 Mutta tätä ei ole kukaan julkisen puolen työntekijä uskonut, kun olen kertonut, että mikäli potilas peruu viittä vaille ennen vastaanottoa tulonsa, niin siitä ei tipu pennin latia, vaikka istuisi häntä odottamassa. Yrittäjän riskiähän se on ja sillä mennään.
Totta puhuen: ymmärrän tilanteen ja sain nyt yhden pakollisen vapaapäivän, tuli tarpeeseenkin. Pääsin hakemaan Piskinkin hoitopaikasta sovittua aiemmin. Huom! Vaadin saada maksaa alunperin sopimastamme ajasta, mutta yrittäjä ei suostunut siihen. ”En veloita!” Jumankeutsen, hänen hoitolansa on ollut parikymmentä vuotta luottopaikkamme ja pitemmänkin ajomatkan päästä on koirat sinne tuotu kauempana asuessamme. Olisi korvauksen voinut ottaa. No, vien lähipäivinä koiran sinne uudelleen kuten on sovittu ja sen sain maksaa etukäteen. Sitä joutuu ihminen tukeutumaan hoitoloihin, kun nykyään on niin vaikea saada työtehtävissään pysytteleviä talonmiehiä. 😉
###
Ehkä Lukijani ihmettelee ruoka-annosta, joka epistolan yläosassa? Tarkennuksena sanottakoon seuraavaa: resepti oma, luikerot eivät ole matoja ja maku siinä seipposen* tai kasi miinuksen kohdalla. *isoäidin käyttämä sana seiskasta. Reseptin nimi voisi olla vaikka…
Mordorialais-kalashnikovilainen pata
Ainekset:
- 100 g jauhelihaa (10% rasvaa)
- 2 dl porkkanaraastetta (karkeaksi raastettua)
- 1 lihaliemikuutio
- 2 pikkuista valkosipulia
- 2 chilipalkoa (vahvuusaste: mieto, joka olisi saanut olla voimakkaampi)
- kuivattuja suppilovahveroita
- noin 1 dl suolakurkkua kuutioituna
- noin 50 g täysjyvänuudeleita
- ripaus sokeria ja iso ripaus suolaa
- yrttimausteita mitä löytyy + mustapippuria myllystä
Jauheliha pannuun, ei rasvaa. Porkkanaraaste, valkosipuli, vähän keitettyä vettä estämään pohjaanpalamista ja höyrystämään, lihaliemikuutio murustettuna. Sitten nuudelit kämmenessä murskattuna, suolakurkut ja chili. Lopuksi mausteet. (Talonmiehellä näytti olevan Creme Fraiche-purkki jääkaapissa. Pyörittelin sitä käsissäni…ja laitoin takaisin, koska painonvartiointi. Paino on nyt jämähtänyt samoihin lukemiin, muttei haittaa. Alan olla kuosissani.)
Ja voila, syötävää tuosta tuli! Elämä on keksintöjä täynnä. Jatkossa en ehkä lisäisi suppilovahveroita. Kuivattuna murskana hyvä mauste vaikka lihapulliin, mutta tässä jotenkin kuin kuokkavieras.
Ehkä Lukijani nokkelana ihmisena havaitsee pataruoan nimestä, että maanpuolustushenkisyyteni on edelleen voimissaan? 😀
###
Autoilijan kauhistuksia.
Yösydännä kaasutin Talonmiehen autolla pitkin maamme tieverkostoa saapuakseni kotitalolle ennen puoltayötä. Päätin jättää auton tontin jyrkimpään kohtaan, jotta olisi aamusella helpoin lähteä koiranhakureissulle. Sammutin moottorin, aukaisin oven ja astuin raittiiseen yöilmaan. Mutta mitä teki auto, jonka etuovi oli vielä sepposen selällään? Lähti hitaasti vierimään alamäkeen! Loikkasin oitis takaisin kyytiin. Silloin se pysähtyi. Lonkkaani vähän komautin, kun persus ei heittämällä osunut tuolin keskelle, mutta onneksi en joutunut vierivän auton kanssa kaksintaisteluun.
Estä ja varjele! Huokailin hetken ja tsuumailin laitteistoa. Kaiken piti olla kohdillaan. Syyksi en keksi muuta kuin sen, että rottelossa ei sähköinen käsijarru mene automaattisesti päälle moottoria sammuttaessa. Ei näetsen ollut päällä. Kun mäki oli liukas, niin auto liikahti kunnes vaihde otti jarrun tehtävää. Mutta kerran liikkeelle päästyään päätti vielä liukua pätkän jäistä mäkeä. Vasta ruhoni tuoma lisäpaino sai sen pysähtymään. Näin oletan.
Saateri, ettei päivää ilman säikähdystä. (Lukija muistanee taannoisen vaaratilanteen, johon jouduin. Uskallan tähän keskelle tekstiä laittaa siitä sen verran, että jouduin ampuma-aseen kanssa tekemisiin. Ja nytkö yritettiin samaa henkilöautolla? Kyllä tämä joku salaliitto nyt on 😉 Ja mikäli blogini vaikenee on niskaani tipahtanut tiiliskivi tai tartuin saunatakista taloyhtiön hissinoven väliin hissin lähtiessä liikkeelle. Semmoinenkin on kerran sattunut, vain nopeat refleksit pelastivat pahasta pulasta. Onneksi nyt on oma sauna, jos kohta sekin voi syttyä palamaan kesken kylpemisen.)
Nyt kiitän Lukijaani suurenmoisesti hyvästä seurasta ja jään odottelemaan lenkkikaveria, joka on tulolla. Rakki makaa petillään niin sanotusti persuukset homeessa. Hoitola otti näköjään voimille. Vaikuttaa, että naapurihäkin villakoira piti puhetta yöt läpeensä 😀
Kuulumisiin, Klara
(Tähän alle kuva kirjasta, jota suosittelen, jos naapurimaan atmosfääriin tutustuminen kiinnostaa.)
Klara Saken kirjoittaa 