Hyvä Lukijani,
en malta olla heittämättä sanaisesta arkustani Lukijaa kohti kirjasimen jos toisenkin siitä huolimatta, että toinen kirjoitustyö on odottamassa. Saa odottaa, olenhan muutoin käyttänyt palmusunnuntain mitä tehokkaimmin. Kuten:
- lukemalla Mikrobitti-lehteä ja vaihtamalla Spotify Tidal-nimiseen sovellukseen (parempi äänentoisto, kk-hinta sama) luettuani siitä Mikrobitti-lehdestä
- latailemalla Tidaliin itselleni soittolistaa suosikkikappaleista (soulia lähinnä)
- keskustelemalla eteisessä puolitoista tuntia jälkeläisen kanssa maailman ja Suomen tilanteesta. Tuli mökiltä ja toi akun autotalliin latautumaan. Tyylilleen uskollisena ei ehtinyt tulla peremmälle, ei halunnut kahvia, eikä maukasta Talonmiehen siskonmakkarasoppaa, joka oli vielä lämpimänä liedellä. Ei, on kiire jo siippansa luo kunhan jonkun sanan vaihtaa ;). Hah! Me sitä hänen kanssaan ollaan semmoinen kaksikko, että yleensä noin tunnin kohdalla muu sukukunta on häipynyt paikalta, kun me ryhdytään miettimään. Hän on samanlainen havukka-ahoistelija kuin meikäläinenkin. Hänellä oli kuitenkin aina hyviä näkökulmia ja viisaita ajatuksia. Tässä tapauksessa ne koskivat itänaapurin touhuja. Kanssaan on niin terapeuttista vaihtaa ajatuksia. Aina ei suinkaan olla samaa mieltä – siinäpä se onkin! Aina on kehittävää kuulla erilaisia näkemyksiä.
- käymällä sauvakävelylenkillä ja havaitsemalla hiihtokauden päättyessä sauvakävelytekniikkani vääräksi. Kädet ovat liian takana. Ehkä olen ryhtynyt liioittelemaan, kun näen niin paljon ihmisiä, jotka kopsuttelevat kädet edessä pitkänä ja suorina liian pitkillä sauvoilla. Suksisauvat ei käy sauvakävelyyn, liian pitkät ja hartiat tuossa asennossa jännittyy.
+++
Asiasta toiseen eli Lääkärilehden artikkeliin psykologilta. Kertoo tuntemuksistaan nykytilanteessa, mutta vinkkaa koulutuksensa perusteella myös näkökulmia lukijalle. Nostan esiin muutaman kohdan.
Hän on kokenut pahoinvointia (oletan: henkistä), ahdistusta, pelkoa ja vihaa. Tunnistan omat tunteeni. Hän viittaa Suomen sotahistoriaan, siihen liittyviin käsittelemättömiin tunteisiin ja ylisukupolvisen trauman taakkaan. Totta vie: toinen isoisistäni kaatui Kannaksella ja sota-aihe on ollut äidille vaikea, ymmärrettävästi. Äidinäiti puolestaan otti asiat luonteensa mukaisesti kevyemmin. Oli ihminen, jolla oli aina nauru herkässä ja positiivisuus päällimmäisenä. ”Tullaan, tullaan, toimehen me tullaan. Vielä on viitonen kahviin ja pullaan!”
Psykologi korostaa omaan mielenterveyteen panostamisen tärkeyttä. Saan suurta lohtua sanoistaan: ”Pidän hyödyllisenä sitä, että kriisin energiaa suuntaa hyödyllisiin asioihin: jos tuntuu, että haluaa varautua maailman epävarmuuteen tai olla muille avuksi, on syytä tehdä niin.”
En tiedä olenko muille ollut avuksi mitenkään, mutta maailman epävarmuuteen varautuminen alkoi siitä hetkestä, kun itänaapuri aloitti hyökkäyssotansa. (En tietoisesti mainitse naapurin nimeä tässä. En pelkään mitään! Mutten halua saada hakusanoilla haravoivia trolleja perääni. Tämä blogialusta on amerikkalainen, joten sen suhteen olen varmoilla vesillä, enkä tiedä onko tuo trolliepäilyskään järkevä.)
Psykologi sanoo, että tunteitaan on syytä käsitellä. Jos kaveri puuttuu, voi niitä käsitellä kirjoittamalla. Hän vinkkaa J.W.Pennebackerin kehittämän Parantavan kirjoittamisen metodista (1977). Tässä kohtaa kiitän Lukijaani syvästi, sillä havaitsen tämän blogini toimivan minulle juuri tuossa tarkoituksessa. Kiitos, jos ja kun olet siellä ikkunan toisella puolella! (10 lukijaa tuntuisi olevan)
Edelleen kirjoittaja varoittelee selailemasta liikaa nettiä (osuma itselleni) ja jatkaa: omaa kestokykyä eli resilienssiä (muotisana) on syytä vaalia luonnossa liikkumalla, kulttuuria harrastamalla, liikunnalla kuin myös opettelemalla rauhoittamaan keskushermostoaan. Netistä kertoo löytyvän tieteeseen perustuvia ohjeita tuohon. Ei tosin anna linkkivinkkiä, enkä tiedä sellaista laittaa minäkään.
Lähde: ”Sotapojan tuntemukset”, Suomen Lääkärilehti 13-14/2022, Timo Teräsahjon kolumni
+++
Mitä tulee tähän blogiin, niin somekaverit pyytävät, että aloittaisin heille blogin (eivät tiedä tästä blogista). Lukevat fasepäivityksiäni ja siltä pohjalta toivovat lisää. En kuitenkaan halua jättää tätä blogipalstaa, enkä valio-Lukijajoukkoa, vaikka faseporukasta saisin todennäköisesti merkittävästi isomman joukon perääni. En kaipaa sitä. Lisäksi menettäisin mahdollisuuden kirjoittaa vapaasti. Joutuisin miettimään loukkaanko Pirkon hengellisyyttä, näkeekö Tellervo vaimonsa kanssa tässä jotain homo/lesbofobiaa, suuttuuko Pertti sähköautoille nauramisesta jne. Huom. sähköautojen suhteen muutan kantani heti, kun niiden toimintavarmuus riittää muuallekin kuin ruuhka-Suomen cityvihreille.
+++
Lopuksi sanon, että vaikka on hokemasta päästyä hoettu EU:n olevan yhtenäisempi kuin koskaan, niin kyllä sitä on suomalainen yhteiskuntakin. Tuntuu, että haluaa olla turvana kaikille suomalaisille, haluaa katsoa vastaantulijaa silmiin ja viestittää katseellaan: olen täällä sinua varten, sinun kanssasi samassa tilanteessa, sinun turvanasi, tiedän miten ajattelet ja että sinuun voi aina luottaa, jos itselle tulee hätä. Näinhän me on opittu ja näin me tiedetään: yhteiskuntamme erityinen vahvuus ja yhteiskunnan liima on keskinäinen luottamus! Kaveria ei jätetä!
Näihin puheisiin: Slava Finlandia!
Klara
Klara Saken kirjoittaa 