Hyvä Lukijani,
tervehdin Sinua kahvipaketilla! Olen pääsiäispäivän aamukahvilla raikkaassa upeassa aamuilmassa tehdyn pyörälenkin jälkeen – hieno aamu!
Kupissani on ruotsalaista kahvia, kulhossa jogurttia + puolukoita maustettuna Hermesetas-tipoilla. Tarjolla oli sulatejuustolla ja aladoobiviipaleilla päällystettyjä hapankorppuja, mutta aladoobi maistui oudolta, joten heittelin siivut koiran kuppiin. Lopputulos: sain viereeni herkeämättä tuijottavan silmäparin ja hiljaisen vikinän. Se johti erikoisoperaatioon: rakki kyyditettiin portin taakse isännän työhuoneeseen. Kun katsoin takavasemmalle näin silmäparin tuijottavan nyt portin takaa. Olin pakotettu siirtymään työhuoneeseen. Tänne se ei näe.
Mitä tästä opimme? Älä koskaan heittele ruokapöydästä koiralle mitään, sapuskat annetaan vain ruoka-aikana kuppiin. Oliko tiedossa? Oli. Oliko tiedossa, että poikkeukset johtavat sekasortoon? Oli. Konkluusio: oppiiko ihminen koskaan? Ei.
###
Mutta jotain voi oppia ja olla tyytyväinen ratkaisukykyynsä. Kyseessä on pitkään piinannut pulma. Olkoon seuraava kertomus kannustuksena Lukijalleni, mikäli painii ratkaisukykynsä kanssa. Lisäksi pyytää kirjoittaja saada huomauttaa, että tapaus voi olla kuvitteellinen ;). Emme myöskään voi tunnistaa henkilöitä. Kyseessä voi kerrassaan olla ihan vain strateginen totuus. Mutta aloittakaamme.
Olipa kerran Donna-ammatinharjoittaja, joka työskenteli muutaman muun kanssa pienessä puodissa. Asiakas K, kaikkien takkutukkien äiti, ajautui Donnan asiakkaaksi kauan sitten. Asuinpaikka ja kulkemiset vaihtelivat, mutta niin vain palaili K ohikulkumatkalla takkujaan oiotuttamaan tuttuun paikkaan. Helppo ratkaisu – jonkin aikaa.
Vuosien varrella istuntojen luonne sai uusia piirteitä. Donnan elämässä tapahtui asioita, joista mielellään kertoili, kiivailikin. Tapaamiset muuttuivat epämukaviksi ja K alkoi miettiä tyylikästä ulospääsyä ketään loukkaamatta. Vaihto toiseen työntekijään? Firman vaihto? Oli selvää, ettei näin voi jatkua. Näissä paikoissa maksetaan sekä työstä että rentoutumisesta stressittömässä ilmapiirissä. (Myönnetään: asiakas teki joskus omia töitään samalla, mutta itse päättää mitä tekee. Joku lukee Eevaa, joku lukee työpostiaan – kukin tyylillään, kunhan maksaa käynnistään.)
Oliko rentoja hetkiä oikeastaan ollutkaan? Ja mitä vuosien varrella oli asiakkaana kuultu? Oli kuultu lukuisia hyviä neuvoja, paremmin tietämisiä, parhaimpia faktoja, erinomaisia suunnannäyttöjä, viisaita vinkkejä – ja lempeitä lasinsirumaisia luonnehdintoja asiakkaan luonteesta ja persoonasta. Oli asiantuntevia käskyjäkin. Oli kuultu huvittuneita piruiluja, sähisevää vinoilua, vänkäämistä, tyhjäksi tekemistä, näennäisen hyväntahtoisia arviointeja ja ivailuja. Oli lukuisia ”yksi mun kaverini” tai ”läheinen sukulaiseni”- tyyppisiä henkilöitä, joilla oli paras tieto asiasta kuin asiasta ja nimenomaan juuri siitä, josta kulloinkin oli puhe. Sanalla sanoen asiakas oli ikään kuin oppituolissa, jossa asiakkaan väärät käsitykset ja virheelliset tiedot tulivat ”yhden kaverin” antamin epämääräisin tiedoin oikaistuksi. Kupletin juoni kulki aina samaa reittiä: tapaaminen päättyi mielistelyyn, teennäiseen ihailuun ja maireuteen, jotta saatiin varmistelluksi seuraavan käynnin turvatakuut. Harmaalle alueelle eteneminen olisi vienyt säännöllisen tulon.
Mitä asiakkaamme tykönään ajatteli? Ajatteli, että sivistys on sietokykyä. Että itsepähän harrastuksistaan kertoi (vaihtaakseen kiivaampia puheenaiheita helpompiin). Että itsepähän altisti itsensä. Että itsepähän palasi kohtuullisen suuren rahasumman kanssa teurastamolle, vaikka tiesi, että asia edellyttäisi päätöksiä. Mutta kuormittava työ ja runsas matkustelu siirsivät ratkaisua, vaikka lähimmäiset, ystävät ja kylänmiehet toistuvasti sanoivat: ”Toimi! Älä anna itseäsi kohdella noin. Maksat siitä!” Asiakas ajatteli, että pandemia-ajat koettelevat yrittäjiä, että pitää hyvätuloisempana olla solidaarinen, että on ymmärrettävä ahdinkoa, että kärttyilu johtuu siitä. Et cetera, et cetera. Näin silloinkin, kun yritettiin myydä toimenkuvaan liittymätöntä tavaraa ja ostoksesta kieltäytymiselle tuhahdeltiin: ”No, tämmöinen on kyllä kaikilla retkeilijöillä.” Mutta asiakas ei myyntiartikkelia ollut lainkaan aatellut ostaa, eikä sellaista tarvinnut.
Miten kävi? Kävi niin, että viimeisin istunto toteutui muiden firman työntekijöiden poissaollessa. Tuolloin joutui asiakkaamme hyökkäyksen kohteeksi. Se on tapahtunut aiemminkin ja asetelmaa asiakas tiennyt etukäteen aina odottaakin, sillä toiset työntekijät ovat läsnäolollaan hillinneet pahimpia ylilyöntejä. Nyt oli kuitenkin käytössä tavanomaista suuremmat ohjukset ja tilanne näytti etenevän, jolloin asiakkaamme pyysi siirtymistä toisiin teemoihin. Huono veto, joka vain lisäsi tykistökeskitystä. Viisain oli lopulta vaieta tyystin, onhan vaikenemisessa hyvä puoli: voi rauhassa miettiä jatkomenettelyä. Ratkaisun avaimet tarjoutuivatkin kuin taikaiskusta, sillä kalenteri jäi – joko oikeasti tai strategisen totuuden eli siis valheen vallitessa – kotiin. Uutta kontaktia ei ilman kalenteria voi sopia.
Jälkikäteen olo oli helpottunut, kun lopulta löytyi ratkaisu. Uusi aikakin on jo varattu. Toisesta firmasta. Jospa sieltä löytyisi parempia fiiliksiä.
Note-to-self: älä ikinä jää tuleen makaamaan! Ligga inte på elden! Do not lay on the fireplace. Ne pas… äsh, en enää muista enempää. Nicht vergessen lassen myssen in den Eld geschlossen tai sinnepäin.
###
Huomenna lähden autiokämpällemme aamutuimaan (toivottavasti! kunpa jaksaisi nousta ajoissa edes joskus!). Paikka sijaitsee kivenheiton päässä valtakunnan itärajasta, mutta Suomen kansa on urhea, rohkea ja toinen toistaan kannustava arvokas kansa. Kuten edellä esitetystä tarinastakin kuulee 😀
Autiokämpältä yritän ja haluan puunkannon ja vedenkuskauksen keskeltä jutustella Lukijalleni fiiliksiä. Siis mikäli sinne asti ehjin renkain ja kiinni juuttumatta pääsen. Vähän jännittää, miten perille selviän ja savuttaako uuni helkkaristi, palovarottimet ja häkähärvelit parkuu, kun koko kämppä on läpitunkemattoman savun vallassa. Kokemusta on. Mutta siellä on niin upeaa, sillä takuulla on järvi täynnä lintuja ja aamuyön teerikurlutukset kuumimmillaan. Ilmatieteen joonaksetkin on lupailleet komeita kelejä 😀 Niitä toivotan myös Lukijani suuntaan!
Kuulumisiin!
Klara, noin 13 kg kevyempänä versiona.
Klara Saken kirjoittaa 