Hyvä Lukijani,
täällä uskollinen kirjeystäväsi. Istun takapihalla Ikean teräksisen terassipöydän äärellä kantasuomalaisessa terassiasussa. Jalassa untuvahousut, villahousut ja damaskit tungettuna Kuoma-saappaisiin. Päällä pitkähihainen retkeilypaita, sen päällä paksu hupullinen ja pitkähelmainen villapaita, sitten villainen kypärämyssy, jonka päälle on vedetty em. villapaidan huppu. Joutsenen untuvainen taukotakki (pitkä) kuorruttaa yläosaa ja käsissä on villaiset kynsikkäät kruunaamassa kepeän asukokonaisuuden.
Rakin telkesin lasiterassin ovien toiselle puolelle, sillä avoterassita luiruilee pikkuhiljaa teilleen, kun silmä välttää. Makaa nyt auringonpläsissä sisäterassin lattialla maristuaan aikansa lasioven toisella puolella epäreilua kohtaloaan. Eipä näytä hullummalta olotilansa nyt sielläkään: koisii kintut oikosenaan täydessä narkoosissa. Se on hauska kaveri, osaa puhua ja sen semmoista.
###
Valmistin edellisessä viestissä mainitsemani kakkiatooran (broileri cacciatore tms.) ja siitä tuli herkullista. Liitän kuvan, josta Lukijani näkee, ettei lopputulos visuaalisesti kovastikaan poikkea Femina-lehden kuvasta. Tämä menee ehdottomasti jatkoon.
Ruoan yhteydessä sallittanee sana painonhallintasektorilta. Painonlasku on pysähtynyt saavutettuihin lukemiin. Otan aikalisän ja katson mihin suuntaan menee, jos en laske kaloreita enää gramman tarkkuudella. Tarkoitus ei ole laihtua enempää, noin -13 kg riittää. Jos jonkun kilon pari vielä kapenee, niin ok, muttei enää ole tavoitteena. Olen jo normaalipainon alueella. Tässä kohtaa se kellosepänhomma sitten alkaa, ettei vaaka kellahda kumpaankaan suuntaan. – Mikäli Lukijani on ”laihutuskuurilla”, niin tsemppaan! Omalla kohdallani ruokapäiväkirjan pito on ollut ainut tepsivä konsti, mikäli oikeasti olen halunnut laihtua. Sittenhän on ollut paljon sitä tuloksetonta turhaa puhetta. Että nyt mä kyllä ja huomisesta sitten ja tälle on nyt tehtävä jotain ja nyt tartun itseäni niskasta ja ja ja… Erään sukulaisen puheista saisi ylöskirjattua koko joukon tekopäättäväisen pontevia, toteutumatta jääviä julistuksia. Huom. itseinhoon en kannusta ketään, antaa kaikkien ylikilojen kukkia kukkia vaan. Ja lisään: jokainen tyylillään. Tässähän nämä mun inholuokka nro 1:n sanaparret onkin, kuten Lukija tietääkin.
###
Vietän muutaman itse suunnittelemani vapaapäivän ja hieman harmittelen iltapäivälle tekemääni sopimusta vanhan toverin tapaamisesta. Miksi? Siksi, että tänään olisi mainio metsäilypäivä. Mutta jos aamusella olisin heittänyt repun auton takakonttiin ja kaasuttanut metsämaastoon, olisin iltapäivässä nollat taulussa valmiina kellahtamaan sohvalle. Joten odottelen Lukijani loistavassa seurassa, että kello tulee reikeliin ja siirryn tapaamispisteeseen. Tämä toveri on pitkään yksin asunut ihminen, jolla on aina ollut tarkat, omalähtöiset aikataulunsa. Suon sen. Seuraamus: mikäli mielii hänet tavata on oman aikataulun joustettava. Ja kun oma aikataulu sisältää runsaasti poissaoloa kotikulmilta, niin kotiaika on kortilla, kun muitakin jakajia on.
Tästä tuli mieleeni tapahtuma kuluneelta viikolta. – Työpäivä. Oma, töissä äänettömällä oleva puhelimeni alkoi työpöydällä välkkyä. Ruudussa luki soittajan nimi: vanha luokkatoveri. On jo eläkkeellä, hyvin kiireinen (ollut kyllä aina) ja aikataulutettu, eikä koskaan soita minulle päiväsaikaan. Vaikka pöytä oli täynnä keskeneräistä työtä ja vastaanotolta juuri poistuneen potilaan tekstin sanelu kesken, päätin vastata. Aprikoiden asian olevan poikkeuksellisen tärkeä.
Hän oli kohtelias kuten aina. Kysyi miten menee ja mikä on tilanne. Kerroin, että töissä tässä… josta tiesi mennä suoraan asiaan. Asia: on harrastuksensa vuoksi tulossa 3 kk kuluttua kotipaikkakunnalleni ja ”Olen sopinut puhelinyhteyden harrastuskaverini kanssa tapahtuvaksi kello 13.15, jonka vuoksi soitan nyt sinulle (klo 13).” Kertoi olevansa tilaamassa matkalippuja ja lisäsi kommentin, joka sai keskellä kiireistä työpäivää hieman lämpenemään. Sanoi näin:
”Ajattelin, että tullessani sinne voisin tavata sinut, jos minulle jää luppoaikaa.”
Pidin taidepaussin miettiäkseni vastaustani. Vastasin, että niin… riippuen siitä onko minulla silloin luppoaikaa.
Miksi niin sanoin? Siksi, että olen tullut allergiseksi sille, että ympärilläni on ihmisiä, jotka katsovat asioita omasta näkökulmastaan kykenemättä huomioimaan aikataulutuksissaan ja menoissaan sitä, että maailma ei pyöri heidän aikataulullaan. Että meillä kullakin on omat menomme, kiireemme ja velvoitteemme, jotka ohjelmoivat itse kunkin almanakkaa. Tässä tapauksessa agenda oli kerralla selvä. Niinä päivinä kun on täällä, olen minä muualla. Ehkä voisimme joskus tavata vaikka matkustuspaikkakunnillani. Jos siis mulla sattuisi olemaan luppoaikaa. 😉
###
Harakka raakkuu tuossa, että mene nyt sisään ja laittele lounasta ennen lenkille lähtöä. Kuovi kuikaisee kauempana olevansa samaa mieltä. Lie viisain kuunnella siivekkäiden neuvoja ja toivottaa Lukijalle mitä riemuisinta vappua ja vaaleanpunaista shampanjaa tai vaihtoehtoisesti kevään ensimmäisistä raparpereista raparperijuomaa!
Kuulumisiin, Klara
Klara Saken kirjoittaa 