Hyvä Lukijani,
jos sattuisi, että olet jossain vaiheessa pusertanut sisälmyksistäsi (anteeksi brutaali ilmaisu) uuden / uusia kansalaisia ja saanut sotavammoja alustaasi tahi keulaasi, niin toivotan mitä lämpimintä äitienpäivää tällä juutuupista löytyneellä kauniilla, vanhalla laululla. Tämän version valitsin, koska se on aidoin ihmisäänin tuotettu. https://www.youtube.com/watch?v=MfR7zwCUISo
Laulu on sellainen, etten voi sitä itse kokonaan kuunnella 🙂 Mutta ehkä Lukijani kuuntelee puolestani? Syy: yksi lauluista, jotka pistävät meikäläisen ulvomaan. Lapsena tätä lauloi Äiree ja sittemmin pieni tyttäreni – nyt jo äiti itsekin. Tytär seisoi orvokkiruukku kädessään punaisessa collegemekossa ja lauloi sydäntä särkevästi katse keskittymisestä lasittuneena: ”Olvokkini tummasilmä kultasylän pieni”. Voi, pakahdun! (…vilkaisee vaivihkaa watsappia, onko sinne tullut äitienpäiväonnitteluja…) (Oli: lapsenlapselta GIF-kukkakuva)
###
Lähden tästä kohta maastopyörällä pitkin tienoota kruisaamaan kohti palvelutaloa. Talonmies tulee autolla tuoden mukanaan leivonnaisia ja termarikahvit. Mummo varmaankin hiissaa par´aikaa pitkin käytäviä, josta haravoidaan huoneeseensa kahvittelemaan. Tarina etenee sitten niin, että pahoittelee muistiaan, mutta ihmettelee kuinka meidät kuitenkin muistaa. Sen jälkeen palataan vakioaiheisiin. Mikä koiran nimi on? Onko X lapsemme vai jonkun muun ? Ja sitä rataa.
Semmoista se on, kun ikää karttuu. Pitää ymmärtää ja hyväksyä, onhan muori kuitenkin jo lähemmäs satavuotias. Iloitsen joka kerrasta, kun sanoja vielä löytyy. Joillekin sukulaisille tämä on tuottanut ihmetystä. Olen yrittänyt avata asiaa näin sanoen: tietyt asiat nyt vain liitelevät omalla painollaan, eivätkä ole turboyhteiskunnan hallittavissa, eivät edes jumalasta seuraavan eli lääketieteen. Vanheneminen on yksi niistä asioista, jotka ovat kaikkea tahtoa mahtavampia.
Kun tietyt realiteetit hyväksyy, on todennäköisesti itselläkin helpompaa. Tarkoitan vanhuutta, parantumatonta sairautta, maanjäristystä, vänkääviä luonteita, naapurin kellastunutta kuusiaitaa. Tai elämän tuomia kolhuja, epäonnistumisia, vastoinkäymisia, hylättyjä pääsykoeyrityksiä, menetettyä johtajanpaikkaa, menetettyjä ystävyyssuhteita, menetettyjä ihmisiä. Tähän sopinee myös menetetty maan turvallisuustilanne. Ottaa nyt vaan lusikan kauniiseen käteen ja asiat niin kuin ne ovat. Että tämä on nyt näin ja tälle en mitään voi, joten sopeutan itseni ja elämäni kulkemaan rinnan tämän ikävyyden kanssa niin hyvin kuin kykenen.
Sillä kukaan ei hyödy jatkuvasta marinasta, surkuttelusta, voivottelusta tai haikailemisesta, että olisipa sitä ja olisipa tätä tai olisipa ollut niin tai miksi ei ollut näin. Jumittamisella ei mene kuin kallis elämä pilalle.
###
Hyppään välikevennykseen eli alun retkiruokakuvaan. Ensinnäkin tuo cozy pot eli aromipesä.
Mun aiemmin mainittu lapseni nauroi kohti kurkkuaan esitellessäni sitä. ”Mikä ihme tuo on! Oot itte tehny?!” (räkättää) Hän ei (vielä?) perusta retkeilystä, vaan huitelee pitkin maailmaa kurkkien eri maihin. Minä sen sijaan en sitä enää jaksa. Enkä haluakaan: kaikki oleellinen on nähty. Loput voi katsoa juutuubista. Antaa jonkun muun reuhtoa menemään, istua persukset puuduksissa ilmojen halki tukemassa ilmaston lämpenemistä ja saada kaupan päälle kinttuunsa laskimotulpan.
Laskeutukaamme maan kamaralle ja aromipesään. Se on tehty foliopeitteestä ja jeesusteipistä ruokatermoksen malliseksi. Sapuskan saa pysymään lämpimänä pitkään. Kuvan soppa olikin sitten oma lukunsa. Resepti:
Sietämättömän näköinen soppa
- 2 pussia Blå Bandin ”10 kasvista”-lämminkuppia
- 1 kpl Pirkan ”Inkivääri-jokumuu-tonnikala”-purkki
Em. tarvikkeet sotketaan keskenään. Ja kun kannen avaa käytyään ensin nuotiopaikan huusissa, niin joutuu siinä määrin voimakkaiden assosiaatioiden eli mielleyhtymien valtaan, jotta soppa menee alas vain silmät kiinni, vaikkei itse olisikaan ripulilla. Bon appetit! 😀
Lisävinkki: tuohon kannattaisi ottaa toinen Lämmin kuppi-pussi vaikka tomaatti-vuohenjuustosettiä tai värjätä keitto tomaattipyreellä niin, että ripulimainen out-fit muuntuisi. Korostan: keitto oli hyvää ja inkivääri-mikäliekään-tonnikala on ihan herkkua kyllä.
###
Nyt eletään voitonpäivän aattoa…tarkoituksella pienellä, koska en perusta naapurin horinasta ja horrorista p*skaakaan ja haistatan sille. Mutta katsotaanpa mitä skeidaa huomenna Puttesetä keksii sepittää. Ehkä jo mainitsinkin, että alkujärkytyksen ja pelon jälkeen olen sopeuttanut itseni tilanteeseen (viittaan yllä esitettyyn tulokulmaan).
Olen suunnannut energian perehtymällä aiheeseen ja ottamaan coolisti. Perehtyäkseni kuuntelen kaikki aiheeseen liittyvät radio-ohjelmat, joista laitoinkin jo aiemmin listaa. Lisäksi tietysti Martti J. Karin luennot on tullut kuunnelluksi. Löytyvät YouTubesta. Tässä yksi ja lisää löytyy, jos maistuu Lukijalle. https://www.youtube.com/watch?v=uEmPgyA0QWU
Äitienpäivän kunniaksi tuon vielä esiin ystävältäni juuri saadun kirjavinkin. Se on Hanna Päivärinta: Pidä minua vielä. Ystävä pyytää näistä arvioitani, suurella kunnioituksella otan tehtävän vastaan. Vaihdetaan sitten näkemyksiä.
Oikein hyvää sunnuntaita äideille ja isille! Klara
Klara Saken kirjoittaa 