Hyvä Lukijani,
nauttikaamme keväästä, joka on täällä tänään ja nyt!
Nuorempana, innokkaana sienenpoimijana vannoin joka solullani syksyn nimiin. Vanhemmiten on puntari kallistunut kevään puolelle ja syksy alkanut tuntua yhä raskaammalta kestää.
Viime syksynä tuli ensikertaa mieleen se kammottava vaihtoehto, että kyyristelisimme Talonmiehen kanssa syksyn Välimerenmaan apartamentoksessa yhdessä naapuruston suonikohjuvaivaisten eläkemuorien ja vaarien kanssa. Piipahdettaisi Svenska Kanelbullar-kahvilaan päiväkaffelle ja illaksi SuomiPoika-pubiin vetämään Karjala-olutta. Sitten iskisi aivoinfarkti, espanjanpoika roudaisi lanssilla paikalliseen lasarettiin, jossa kysyttäisi ensimmäiseksi vakuutuksista. Sen jälkeen pyöritettäisi kaikissa tutkimuslaitteissa, pumpattaisi suoniin kalliit lääkeaineet, laitettaisi osastolle vip-huoneeseen (sis. iltakonjakit, pöytäliinat ja oma palvelija) ja samalla reissulla leikattaisi liikavarpaat, jonka jälkeen menisi lasku vakuutusyhtiöön. Ja huom: ohjelmaan kuuluisi kolmetoista kontrollikäyntiä post festum ynnä kortisoni-injetiot kaikkiin niveliin ja kipulääkepiikki molempiin pakaroihin. Ehkä potilaalla havaitaan myös migreeniä? Että kyl-lä siellä sentään terveydenhuolto toimisi toisin kuin kotimaassa…;) (pirullinen hymy)… vai olisiko sittenkin takana jotakin muuta. Vaikkapa -surprisa!- raha!
Puhun kokemuksesta: espanjalainen lääkäriasema nyrpisteli ehdotukselleni kollegan määräämän kipupiikin pistämisestä siipalleni. Nope: pitää tulla vastaanotolle pistättämään. En heti keksinyt miksi a) kipulääke pitäisi antaa injektiona b) miksei voisi itse pistää. Kunnes alkoi raksuttaa… No, lienen tämän tarinan kertonutkin. Lopputulos: emme palanneet sinne. Pistin pari injektiota, jonka jälkeen noidannuolen hoitoa jatkettiin kotimaan malliin eli tablettimuotoisella kipulääkkeellä ja liikkumalla. Miksi espanjalaiskollega suosi pistoshoitoa? No, injektiosta voi tehdä toimenpidelaskutuksen, tabletista ei. Oikaisutoimista huolimatta oli vakuutusyhtiöön mennyt mellevä lasku, noin 10 x sen, mitä suomalaislääkäri olisi yksityisvastaanotolta laskuttanut.
Lopputulos: pysytään syksyt kotimaassa 😀
°°°
Kotimaassa pysyminen on nykyään helppoa kuin heinänteko, sillä näyttää, että sellainen meillä on jatkossakin.
Kun valtion palveluksessa oleva jälkeläinen vastasi helmikuussa Nato-tiedusteluuni kannattavansa liittymistä, nousivat hiukseni pystyyn ja silmät levisivät lautasiksi: KÄÄK, ei herraparatkoon uskalleta! Nuoriso-osaston edustaja pysyi kannassaan, vaikka muistelin Karjalan kannakselle jäänyttä isoisää, jäätymistään vanjan tappamana istuma-asentoon, jossa tuotiin kotipaikkakunnalle sankarihautaan oiottavaksi (hyi mua). Muistelin toisen isoisän kranaatinarpia. Ja kuinka pieninä koululaisina kuultiin YYA:sta ja juhlittiin pakkasilmassa vakavina ja pelokkaina Suomen 60-vuotispäivää varpaat kipristellen.
Näillä kauhuskenaarioilla ei ollut mitään tehoa. Jälkeläinen loi flegmaattisen, vähän väsähtäneen katseen, että vae niin. Jotta Natoon vaan! Nieleskelin kauhuissani ja ryhdyin työstämään asiaa.
Työstinkin uutteerasti, saa sanoa että nelisen viikkoa. Työryhmä pääni sisällä selvitti kyberuhkat, kävi läpi suomalaisen sähkötuotannonrannot, öljyva ja hultovarmuusasioita. Perehtyi Turkin sisäpolitiikkaan, piipahtipa Unkarinkin puolella tarkistamassa selustaa. Nämä kaikki radio- ja it-teknologisin menetelmin. Aikaresurssi, ilmastoasiat ja työtehtävät eivät olisi sallineet matkustamista erdogääniä tai paprikamaan pönäkkää äijää tapaamaan. Oli tyydyttävä sähköisiin järjestelmiin ja ula-taajuuksille.
Tässä vaiheessa kerron Lukijalleni, ettei selvitystyöhön kotioloissa saatu juurikaan taustatulitukea. Sen sijaan väsyneitä katseita tuli paljon ja hajamieliseen mutinaan sai tottua. Olinko näkevinäni jälkeläisten pärstöillä huvittunutta virnuiluakin? (Hemmetti, kohta alkaa etäkokous, juuri kun pääsen prosessikaavion keskivaiheille. Aukaisen kokouslinkin toiseen koneeseen.)
Yhtä kaikki, neuvottelut saatiin päätökseen lukuisten autopalaverien jälkeen. Niissä puolustusvoimain upseeristo radio-toimittajan avustuksella läpikävi sotakalustoa ja taktisia menettelyjä. Kaiken selvitystyö seurauksena sitten päädyin yhdentahtiseen ja ripeään päätökseen itseni kanssa: Natoon vaan, tuli mitä tuli.
Nyt jäädään odottelemaan, tuleeko niskaan vesihöyryä, tulisia hiiliä vai sataako pieniä akkoja.
+++
Tässä välissä on kamppailtu toisen tietokoneen kanssa ja vastattu kaksi kertaa Talonmiehen puheluun ynnä soitettu kertaalleen takaisinpäin. Oli tuheroinut kauppalapun jonnekin kaupan käytäville ja kruisaili sokkopaarmana myymälässä muistelemassa, mitä lapussa mahdollisesti luki. Saldon suhteen ei hullumpaakaan: ainakin puolet oli jo kärryssä. 🙂
Hyppään etäkokoukseen.
Kuulumisiin ja voimia ynnä vointeja Lukijalleni! Klara
Klara Saken kirjoittaa 