Kaminan huminassa

Tuolla ihan lähellä on raja, joka juuri repesi railona aukeamaan. Laulun sanoin. Vielä joku kuukausi sitten en arvannut, mikä raja tuosta on tulossa. Siis tulee, jos Turkki suo.

Hyvä Lukijani,

tulin autiotuvallemme, siis mökille, jonka ostimme muutama vuosi sitten pilkkahintaan. Eipä ostaessa arvattu, että maailman kiinnostus on viime viikkoina suuntautunut tälle alueelle. Tämä on niin takkusten takana ainakin tästä kohtaa, ettei mökki ollut käynyt kaupaksi, kun lähikyläm ihmisetkin olivat tätä paikkaa vieroksuneet sanomalla sen olevan ”liian kaukana”. Kaikki on suhteellista.

###

Vieressä kamina humisee omia huminoitaan ja pelti naksuu. Tuo häkävaroitin viereisellä hyllyllä mua pelottaa enemmän kuin häkä. Yhtenä yönä se alkoi rääkyä niin, että unenpöppörössä säntäilin pirtissä sinne tänne tajuamatta missä ollaan, mikä maa. Mutta olen nähnyt vaaleanpunaisen naisen, joka oli kuollut häkämyrkytykseen. Ei kun kaksikin. Toinen oli saanut tarpeekseen elämästä ja lopetellut polkunsa tässä elämässä häkähommien avulla. Surullista.

###

Minätyttö se en turhia murehdi, mitä nyt vähän sukulaisten sairastamisia, maailmanpoliittista tilannetta, Turkin känäilyä, ensi viikon töitä, illalla transsissa mässytettyjä juustonaksuja, hiirigiljotiinista tursottavaa myyränraatoa, huomisaamun heräämistä (voi kunpa se olisi varhain), yöksi ennustettua pakkasta (jäätyykö naamanpesuvesi), heräänkö yölllä paleluun ja pitää jaksaa nousta laittamaan kaminaan puuta, pääsenkö aamusella ajoissa liikkeelle vai jäänkö nysväämään voileipiä ja pyörimään edes takaisin etsiskelemässä tavaroita. Ja riittääkö autossa löpö, kun lähimmälle tankille on puolensataa kilometriä ja ja ja…. Lisäksi murehdin sitä, että läheisellä alueella olevassa tönössä näytti olevan elämää. Se on joku perintötönö, jossa nyt on joku työmies. Että mitä tuokin tarkoittaa, meneekö rauha? Pitääkö taas ryhtyä hakemaan etäisempää torppaa? Tätä etäisempää kohtaa ei kyllä kartalta löydy.

Lisäksi nyt on akuutti murhe, kun olen takertunut kolmen vuodenajan makuupussiini, enkä löydö vetoketjun päätä ja olen tukehtumaisillani kaminan porottaessa vieressäni. Joskin tiedän herääväni noin 3 tunnin päästä hampaiden kalinaan.

###

Siinäpä oli kuumimmat kirjaukset akuuteista huolista. Ja jos oikein mietin, niin ehkä kumminkin on kiva, kun lähistöllä on ainakin yksi muu ihminen. Oikeastaan oikein odotan, että hän vetäisee moottorisahan käyntiin siinä puolkuuden aikaan. Silloin nimittäin toivoisin jaksavani ousta ja painella polulle. Huomenna on näetsen retkeilypäivä. Jota olen odottanut kuukausi kaupalla.

Kirjaan siitä jonkun raportin huomenna, jos rääpyä riittää. Ja jollei karhu ole popsinut suuhunsa. Klara

Jätä kommentti