Hyvä Lukijani,
sitten viime kerran on auton kita niellyt runsaat 2000 kilometriä heitellen meikäläistä Suomen kartalla sinne tänne murrealueiden välillä. Nyt istun jälleen autiotuvan komean maiseman äärellä, Rakki nuolee lattialla tassujaan ja Talonmies kurvasi vuorokaudeksi kauppareissulle. Söin juuri titaanikattilasta vesiylimäärällä jatkettua jauhelihaperunasoselaatikkoa, josta Rakki imuroi osan omalta lautaseltaan. Titaanikattila polttaa ruoat pohjaan, ellei pidä varaansa, joten vesilisäys on välttämätön… tai ”välttis”, kuten etelän kiireinen nuoriso näyttää sanovan nykyisin. Välttämätön? Aiiivan liian pitkä sana sanottavaksi.
***
Hitonmoinen tuuli ja Venäjän puolelta pahannäköistä pilveäkin pukkaa, joka tokikaan ei ole meille suomalaisille yllätys. Jos se ei ole mustanpuhuva pilvi, niin se on kasakka, palvelunestohyökkäys, hirvikärpänen, hyökkäyssota, supikoira, ylenkatseinen ökyily tai öykkäröinti, joka sieltä tulee. Kerrankin tämän saa sanoa ääneen ja sanonkin. Jos olisin nyt 10 kilometrin päässä tästä, olisin jo miliisin kiikarissa ja tuotapikaa putkassa. Niin on, että on yhteiskuntia ja yhteiskuntia.
Ollaan kiitollisia tästä mitä meillä täällä on – ja niinhän me ollaankin! Kun murheet alkaa taas olla luokkaa ”pääministerin takapuoli”-gate” niin ei hätiä mitiä. Vielä kun saataisi herra Sulttaani uskomaan, ettei olla pahoja, eikä terroristin suosijoita, niin avot. (Toki arvaamme, ettei sulttaanin käppyräkärkinen kenkä ole meihin suunnattuna, kunhan horisee viekkaasti silmiään pyöritellen ja kippurakärkitohveliaan läpsyttäen.
***
Sulttaanista ja käppyräkengistä mieleen: katsotaanpa mitä ruotsalaiset tänään sanovat.
Kas, DN (Dagens Nyheter) tarjoilee heti kärkeen kuvan Piitenistä ja The Sultaanista. Kuva on maaliskuulta. Herra ja Narri hymyilee siinä leppoisasti. DN vakuttaa: jenkeillä voi olla käänteentekevä rooli. No siihenpä me finnjäävelit pärkkele uskotaan tälläkin puolen Itämerta. DN on saanut luurin päähän Usa-Turkki-asiantuntija Kemal Atatyrk… ei vaan Kemal K:n. Hän arvioi jenkkien olevan avainroolissa mitä tulee meikäläisten raapimiseen erään puolustusliiton ovella. No, oikeita avaimia oveen ei varsinaisesta ole Kemalillakaan.
Kyllä kai tässä ollaan melko hyvin turvassa kumminkin, vaikka Sulttaani pelaakin pelejään, Kasakka toisella puolella rajaa sohlaa omiaan ja tapattaa nuorisoaan maailman viljavarastossa. Odotellaan rauhassa, että Sulttaani saa kippurakengästään kiven pois ja tulee järkiinsä. Ei kai meissä mitään vikaa ole, rehellistä kunnollista kansaa! Ainakin kansansa veroista, koulutetumpaa ja tasa-arvoisempaa. …Ja fiksumpaa, katsokaapa vaikka tätäkin kirjoitusta! 😉
***
Täällä hyttyssavu haisee pirtissä ja tuuli ulvoo nurkissa, pilveä pukkaa. Katselen ulapalle. Tuulenpuuskat riepottavat vedenpintaa ja kajakki pitää rannassa silmäänsä kiinni aukon suojapeittonsa (vermeen nimi katosi päästä – sokkopeitto!) alla, että tuonne en mene. Minäpä voisin mennäkin, mutta jos kallistuisin kyljelleni ja kellahtaisin Ahdin valtakunnan ikuisjäseneksi, jäisi rakki rannalle vuorokaudeksi ruikuttamaan. Semmoista ei kestä susikaan eikä karhu, jonka tuoreet jäljet bongasin viime viikolla yhden lahdenpohjukan sannasta.
***
Kollega kirjoittaa nyt watsappiin sapekkaita huomioita päivystyksensä keskeltä eräästä sairaalasta. Kuulen rivien välistä minullekin niin tutun ketutuksen, kun työviikko jatkuu lauantaille ja yhdellä lepopäivällä olisi jaksettava seuraavaan työviikkoon odottaen perjantaita ja vapaata viikonloppua. Kuunnellessani mediasta (nykyään käännän jo kanavaa) Tehyn nokkanaisen suunsoittoa, ajattelen: hoitajatko vain kovilla? Semmoinen merkityksetön ammattikunta kuin lääkärit, nekö vetää lonkkaa ja isoa liksaa loikoillakseen sannikolla, kun muut uurastavat? On se niin väärin – ja niin väärä käsitys. (Lisäys: mulla on kymmenittäin hoitajakavereita eri työpisteissä. He eivät puhu lakosta mitään, eivät yhtään mitään. Esimiesvasyuiset saattavat huokailla jonoja, joita on ollut jo ennen lakkoiluja.
Lähetän siunaavat kädet ja jaxuhalin kollegalle tänään, että jaksaa huomiseen ja vielä viisi työpäivää päälle. Meikäläinen hyppäsi tuosta oravanpyörästä, riskilläkin. Päivä kerrallaan mennään vapailla markkinoilla. Mutta ihan hevillä en takaisin julkisen systeemin orjatyöhön enää lähde, sen verran ylenkatseinen oli esimiestahokin siinä hommassa, eikä ammattinaisen arvostus ollut sitä, mitä sen tulisi olla (en ole yksin tämän mielipiteen kanssa). Mutta tämän Lukijani on jo moneen kertaan kuullutkin.
Joten lähetän virkistävää kesätuulta, hyttyssavua ja kuorsaavan koiran tervehdyksiä Lukijalleni täältä jostain! Vietän jonkun päivän täällä kaasuttaakseni taas työhommiin joksikin päiväksi, tällä kertaa noin 450 kilometrin päähän. Junasta ei ole näillä huudeilla nimittäin mitään apua, kun lähimmät kiskot ovat 150 kilometrin päässä ja nekin vievät vain vääriin suuntiin.
Kuulumisiin! Ja juhannusta, jollei aiemmin olla kuulolla! 7 kukkaa ja niin edelleen 🙂 Klara, intiaaninimeltään Kaktusten Äiti
Klara Saken kirjoittaa 