Hyvä Lukijani,
jaan jälleen kanssasi saman hetken kuin näköjään tuossa edelläolevissa postauksissa.
Ajoin liki 500 kilometriä päästäkseni töistä takaisin tänne Autiotuvalle. Kaikki polkeminen palkitaan, kun tänne pääsee. Hyppäsin autosta likipitäen suoraan uimaan, vaikka ulkona on 9 astetta, mökissä 18, vesi arviolta noin 15- asteista tällä hetkellä, ehkä vähemmänkin.
Tänne ajellessa kohtasinyhden hirven, poroja yksittäin ja tokkana ja yhden jäniksenpoikasen. Yhteenkään en onneksi osunut, jos kohta hirven kanssa olisi voinut tulla haverikin, mutta ehdin havaita sen tiellä. Suihkasi siitä metsään, jossa se kääntyi ympäri ja pysähtyi katsomaan. Tuijotteli siinä monta minuuttia, kääntyi sitten kohti metsää ja hävisi tiehensä. Koosta päätellen viime vuoden tulokas, jonka mamma ajanut uuden vasan myötä matkoihinsa. Näiden tötteröitsijöiden kanssa saa ollan vähän varuillaan tähän aikaan vuodesta, kun illan kähmässä ajelee. Kokemusta on pienestä osumastakin parikymmentä vuotta taapäin. Onneks ei tullut kuin auton peltiin vähän osumaa.
Hauska utu nousee järven toiselta puolen. Tässä on isompikin selkä, joka näkyy tähän akkunaan, vaikkei tuossa kuvassa näy. Kuvan vastarannalle on noin kilometrin verran. (Jaha: hassun utuisuuden syy selvisi. Sehän tulee savupiipusta 🙂 ja painuu tuohon maiseman eteen. Laittelin kaminaan pienet tulet ja kömmin kohta yläsängylle makuupussiin.)
***
Laihdutuskuurini on ajautunut sellaiseen pisteeseen, että hiilihydraarin saanti on jäänyt ajoittain liian vähälle. Ihmettelin näetsen joku kuukausi sitten outoa oloa, joka oli sama kuin kerran kovan hiihtolenkin jälkeen vuosia sitten. Että mitä tämä on? Tuolloin en sitä keksinyt. Viime päivinä olen liikkunut paljon, melonutkin kymmeniä kilometrejä liki yhteen soittoon liian vähillä eväillä. Nyt sitten töihin toissa päivänä sen viitisensataa kilometriä ajettuani oli taas sama outo, tärisevä ja tutiseva olo. Piti oikein pulssia tunnustella, että eteisvärinänkö iski vai mikä on. Tuli kova hinku syödä sämpylää ja söinkin kolme (3) vehnäsämpylää perä perää, jonka päälle vielä neljä ruokalusikallista mysliä. Siitä tokenin ennalleni. Take home message: enkeut loppuu, jos ihan jättää viljan, riisin ja sokerin pois. Painosta ei ole tietoa, mutta piipahdan kotivaa’alla lähiaikoina, kun täältä mökiltä taas hiissaudutaan ihmisten ilmoille.
***
Perun puheeni: kyllä tuolla utua on. Näen tältä paikalta myös yhdelle suolle, jonka rannassa on vähän maaperää siinä määrin, että toissa viikolla havaitsin siinä tuoreet karhun jäljet. Tuo suo on paikallisen asukin mukaan karhujen toiminta-aluetta, jos kohta en ole heitä siellä nähnyt, vaikka usein olen siellä käynyt. Täytyy sanoa, että onneksi ei ole tullut vastaan. Mulle riittää ihan jäljetkin vain. 🙂
***
Taidan piipahtaa vielä rannassa tiirailemassa ja kuuntelemassa yön ääniä. Aurinkohan se ei laskekaan, joten näkyvyyttä riittää vaikka kuvaamiseen. Nautin tässä Lukijani seurassa herkullisen lautasellisen Blå Bandin kuppikuumaa Tandori kana-annoksellisen, johon kippasin pikkupurkin tonnikalaa vedessä. Siihen kolme näkkäriä ilman voita (!heh) ja kaksi Talonmiehen varastoista varastettua lasillista chileläistä valkoviiniä. Nyt kelpaa lompsia rantaan kiikaroimaan, näkyykö karhuja ja pesemään hampaita. Nousta sitten kerrossängyn yläosiin ja kääriytyä muhkeaan untuvapussiinsa toivomaan, että ryssät pysyvät tuossa rajan takana ainakin huomiseen.
Kuulumisiin, Klara
Klara Saken kirjoittaa 