Huomenta, Hyvä Lukijani!
Toivottavasti olet nukkunut hyvin helteestä huolimatta ja herännyt tähän kauniiseen sunnuntaiaamuun. Meikäläinen palaili eilen tänne Autiomökille ja heräili hyttysverkon alta. Kiittelin itseäni verkottumisesta: olipa lokoisa yöllä herätä ininään ja kääntää vain leuhkasti kylkeä, että sielläpä piruparat inisette.
Kuistilla on keittosyvennys ja siinäpä sitä siivekästä sitten olikin. Pulahdus järveen, kipaisu kuistille virittämään hyttyssavua (sitä myrkkyä), vedet tulille aamukahvia ja puuroa varten. Sen jälkeen onkin tiedossa luksushommia, nimittäin yhteydenpito Lukijaan.
Törsäsin tämmöiseen kuivalihaan, kun piipahdin ohiajomatkalla yhdessä porokunnassa. Tuohan on sikakallista, mutta aattelin sen ansainneeni ja pitkäänhän se sekä kestää että säilyy. Ei tuota nyt ihan ateriakseen tule syötyä. Mieleen tulee tässä yhteydessä myös yksi lihanvastustaja, joka keikaroi aina ruokiensa kanssa, mutta istui sitten Suurena Vaeltajana kuivalihapötköstä siivuja vuollen. Semmoinen filunkipeli ei meikäläiseltä saa arvostusta.
En ylipäätään arvosta tyyppejä, jotka kääntelevät takkiaan tai myyvät heittämällä periaatteensa ajaakseen etuaan tai saadakseen, usein niin hetkellistä ja ohimenevää, suosiota jossakin seurueessa. Sainkohan ripauksen eteläpohjalaista periaatteellisuutta geeneissä isovanhemmiltani? Kenties lapsuudessa saattoi mummolan kesälomakausina tulla kasvatustakin periaatteelliseen suuntaan, toivottavasti! Isovanhemmat olivat periaatteen ihmisiä, arvostin ja arvostan muistoaan edelleen. – Että nostaisiko nokkaansa tästä? Noup. Periaatteellisuudesta on aika ajoin kärsinyt koko ruumis. Olen oikein ihaillut (vinoon hymyillen toki) niitä ihmisiä, jotka ovat nokkelasti ja taitavasti haistaneet etunsa ja osanneet taktikoida itselleen puhtaat purjeet tilanteissa, joissa meikäläinen puolestaan on periaatteensa julki tuoneena ajautunut nahkurin orsille. Nämä tilanteet on tietysti edellä mainitsemiani ja halveksumiani takinkääntöjä, mielistelyitä, mairittelyja ja mustan tunnustaminen valkeaksi, jos oma etu sitä edellyttää. Tätä samaa taidetaan nyt nähdä Venäjällä. Eivätkä sitä arvosta nuokaan tyypit, jotka takkiaan täällä kääntelevät. Wanhan Rouvan (herraparatkoon, viruu yksin palvelukodissa) sanoin:
”Näkee roskan toisen silmässä, muttei malkaa omassaan.” Tämä oli yksi lempilauseistaan. Nyt puhelee lähinnä pehmosia, joten sananlaskut on jääneet, huumori onneksi säilynyt! (Pitää mennä katsomaan heti, kun remonttikoti päästää paikkakunnalle takaisin. Viikko vielä… jonka jälkeen kylläkin työmatkoja, mutta puristettava joku väli häntä varten.)
***
Hammaslääkäritiedotus. Kalusto korjattu, hintakaan ei päätä huimannut, mutta alkoi heti jallittaa mulle tonnin remonttia poskihampaaseen, semmoinen joku posliiniviritys (?tms?). Hitto, että mä kuljen paljon mieluummin kunnallisella hammaslääkärillä, kun se ei ala kerjäämään rahan toivossa. Sitä tekevät kyllä myös jotkut muutkin privaatissa. Pistän samaan sarjaan kuin yllä mainitut takinkääntäjät. Kun ystäväni ilakoitsi hänet niiiiin hyvin hoitaneen ja vielä lisätoimenpidettä esittäneen lääkärin korkeaa ammattiataitoa, hymyilin viekkaasti itsekseni: veteli lisätoimenpiteen, koska laskutti siitä mojovan summan. Maksaja luonnollisestikaan ei ole ystäväni. Hän olisi kyllä nostanut metakan, jos olisi tiennyt mitä tuo lisäsumma oli ja olisi sen omasta pörssistä joutunut maksamaan. Minäkä epäkollegiaalinen? Viittaan yllä juuri itsekehuisesti esittämääni periaatteellisuuteen. Työläinen toki palkkansa ansaitsee, en minä sitä. Mutta – jälleen Wanhan Waimon lempisanonta:
”Joku roti sen on kerjätessäkin.”
…tuliko tuo periaatteellisuus sittenkin äidin puolelta? Sukutausta on savolainen eli tunnetusti jämäkkä ja suoraviivainen geenistö, eikö totta? 😀
Painelen ulapalle ennen kuin ukkonen meidät kajakin kanssa erottaa.
Kuulumisiin! Klara
Klara Saken kirjoittaa 