Hyvä Lukijani,
istahdan hetkeksi seuraasi nauttiakseni mökkireissun läksiäiskahvit palkinnoksi siivotusta mökistä.
Toista kuukautta sitten painettiin kotiovi kiinni takanamme ja luovutettiin huusholli remonttireiskojen käsiin. Yhtä ja toista on nyt irrotettu, tasoitettu, fiilattu, höylätty, liimattu ja laatoitettu, nupitettu, nypytetty ja penslailtu. On aika palata näyttämölle tarkistamaan tuloksia. Työsuunnittelu, työvaiheista informointi ja neuvottelu viisaimmista käytännön ratkaisuista ovat olleet laadukkaita. Johtuneeko siitä, että varoitin etukäteen: meillä, jos kellä, on laaja kokemus taloremonteista ja uudenkin talon rakennusprojekteista. Ollaan sen verta paljon muuteltu työn takia vuosien varrella, että kokemuksia on kertynyt.
Muisteltiin Talonmiehen kanssa sitäkin espoolaisen rakennusliikkeen rakennusmestaria, jolle reklamoitiin makuuhuoneen tapetin ”pissanvärisestä” läiskästä, noin muovikassin kokoisesta. Paikalle asteli rehvakas, pulleaposkinen mies, kun olin vastasyntyneen kanssa kotosalla. ”Tuoko sua nyt tässä sitten vituttaa?” hän kysyi siekailematta ja osoitti pissaläiskää seinässä. Jonkun viikon perästä saapuivat Mät ja Pät, toistaitoiset remppamiehet. Viettivät makuuhuoneen tapiseerauksessa hyvän tovin, päiväkausia siis. Kun häipyivät ja siirreltiin sänkyjä takaisin makuukammariin, havaittiin, että olivat vetäneet tapetit jalkalistojen päälle. Ei jaksettu valittaa enää siitä, kun saunan lauteita oli käytetty työalustana ja niiden kanssa meni loput tappeluenergiat. Säniköitäkin oli kertynyt helmoin voimia verottamaan (nythän samat sänikät on aikuisia ja suureksi avuksi).
Aikataulu remontissa piti kuta kuinkin, sillä ymmärrettiin lomakauden aiheuttamat pulmat muun muassa tavaroiden toimitusajoissa. Lisäkehuna, että ihan kaikkiin lisärisauksiin kysyivät luvan. Jos jälki vastaa työn toteutusprosessia, niin hyvin vetivät. Talonmies ja Hurtta lähtivät edeltä, meikäläinen kaasuttaa kohta perään. Tehtiin työnjako: meikä siivoaa, isäntä hommaa naapurille lepytyslahjan ja käy sen luovuttamassa. Nimittäin vähän remonttirompetta oli lipsahtanut naapurin puolelle, kun remppamiehet eivät tienneet, missä tontin raja kulkee. Toivotaan, ettei naapuri kanna kaunaa, ollaanhan oltu mitä miellyttävin tuttavuus kaikkinensa. ;D Viimeksikin huiskutin hänelle vanhalla perintömiekalla, joka sattui juuri tuolloin olemaan kädessäni – kaikenlaista sattumaa. 😀
***
Mutta kuulepas Lukijani tätä! Sain eilen luontoelämyksestä melkoisen voimain pläjähdyksen pitkäksi aikaa.
Nääs, nappasin retkieväät ja kajakin, meloin hyvän matkaa ja rantauduin kunnon itikkapusikkoon. Siitä jatkoin jalan kilometrikaupalla. Kuvan näkymä tuli eteen pieneltä, nukkavierulta sillalta. Juuri sillalle tullessani olin saanut Virkamieheltä puhelun, jota puhuin jonkun aikaa vielä sillallakin. Sitten watsappasin asiasta työtoverilleni hra O:lle katse puhelimessa. Puhelin soi vielä heti: Hra O. Nostin luurin korvalle nostaen samalla katseeni purolle, jossa havaitsin Itse Majavan soljumassa krokotiilina virrassaan. Puhkuin luuriin, wau, majava ui tuossa! Johon hra O äsähtää: ”Kuunteletko vai keskitytkö luontoelämyksiin?” Pyytelin anteeksi vilkuillen sivusilmällä poispäin uivaa majavaa. (Emmätiedä, onko musta enää työelämään! :D)
Säästääkseni Majavan hermoja jatkoin polkua puhelin korvalla, työasiaa. Koska kuuluvuus alueella tuppaa katkeilemaan, pätki kenttä. Siitä tuli ansaittua huutia: ”Nyt katkeilee, en saanut selvää, voitko toistaa, tosi hankala saada selvää, (murinaa)… Sitäpaitsi nyt ottaa tuulikin puhelimeen”. Kuuluvuuden säilyttämiseksi koitin pysytellä paikallani, mikä oli ankaran itikkakeskityksen vuoksi vaikeaa. Ja tuulen suuntakin piti huomioida. Talonmies ei ikinä uskaltaisi ärhentää meikäläiselle noin… no sanotaanko, ettei AIVAN tuohon tapaan. Ainakin luontoelämyskommentoinnin tietäisi väistämättömästi miinaan astumiseksi. :D.
Lopputulema: Hra O:n nuori vaimo saisi terästäytyä kasvatustyössä. Mulle riittää, kun yhden housuniekan laittaa kuosiin elämänsä aikana.
Puhelun päätyttyä hiippailin takaisin sillalle. Ja kas, sielläpä Majavainen liukuu krokotiilina virrassa – ja vääjäämättä kohti. Tekee juhlallisen ympyrän ja pläiskäyttää sitten häntäänsä niin, että morgoonit soi. Wau, mikä luontoelämys! Asia ei jää siihen: latuskahäntä liukuu uudelleen kohti, tällä kertaa ihan eteeni: PLÄISKIS! MENETKÖS SIITÄ! Juukeli, tuijottaa minua kahden puolen olevilla silmämunillaan kuin ryssänpirulaista (uskalsin sanoa, vaikka olen rajan pinnassa, toim huom.) ja ottaa uuden juhlavan kierroksen. Päättelin suojeluvietin ottaneen ylivallan, lisämunuaisten ryöpsäyttäneen runsaan adrenaliiniryöpyn. Adrenaliini virtaa villinä suonissa ja ajaa sen tuota pikaa tekoihin, joita se myöhemmin katuu hampaat narskuen. Näin ollen pidin viisaimpana saapastella pois ja kadota pöheikköihin. Majavainen varmaankin rauhoittui ja palaili takaisin lastensa luo. Oliko äiree vai isännänmölli? Melkoinen mölli joka tapauksessa!
***
Olin näystä niin kieseissäni, että kun illan päälle laavulla evästellessä kohtasin muutaman muun retkeilijän, jouduin hillitsemään itseäni, etten olisi ryhtynyt sekunttien tarkkuudella kuvailemaan luontoelämystä. Olinhan jo saanut opetuksen: tulee pysyä asiassa 😉 Yhtä kaikki, retkeilijät olivat mitä miellyttävintä seuraa ja pitkät tovit siinä retkeilykokemuksia vaihdettiin. Sitten läksin palailemaan kajakille. Majavapurolla ei talttahammasta enää näkynyt. Oli varmaan majavalapsiaan laskemassa ja kertomassa niille jännittävää iltasatua pyöreäpäisestä, kaksijalkaisesta, polyuretaanisaappaissa etenevästä torakan tyyppisestä eliöstä, jonka oli nähnyt sillalla.
***
Majavatiedotuksen lisäksi kerron, että kirjosieppovanhemmat ruokkivat lapsiaan monta viikkoa. Pölinä pöntössä kävi päivä päivältä yhä vaativammaksi, vaikka vanhemmat siivet höyryten lentelivät niille ruokaa kelkkomassa. Ja sitten voilá: eilisaamuna pönttö oli vaiennut, äiti ja isäkin hävinneet. Että semmoista se on, kun lapset lentävät pesästä. Harmi, ettei päästy tapausta näkemään.
***
On aika vaihtaa polyuretaanisaappaat lenkkareihin ja siirtyä ohjauspyörälle. (joku kulkee nyt katolla) Kotipirtillä on ohjelmassa huonekalujen siirtelyä, kuivamuonien ja astioiden etsimistä pahvilaatikoista ja pakastimen käynnistelyä. Mutta onneksi voi vielä ennen sitä torkkua useammat tunnin ratissa. (Ratio soimaan!)
Kiitos, jos pääsit tänne asti luontoelämysten viidakosta 😀 Kukkia siitä hyvästä!
Klara
Klara Saken kirjoittaa 