Lunta sataa hiljalleen maahan valkoiseen

Olokaapatten hyvät! Ottakkee pitkällä käellä. Suut makiaksi. Jos maistuu.

Hyvä Lukijani,

talo vaikeni kerralla, kun ainut lapsosemme, se nelijalkainen, lähti juuri Talonmiehen kyydityksellä lusimaan vankilaansa, nimittäin koirahoitolaan. ”Kas ylhäällä orressa vielä on vain se häkki mi sulkee mun sirkuttajain!” Onkin kova poika sirkuttamaan. Ällistytti jo pentuna taloon tullessaan. Oli maitopurkin kokoinen ja sanoi: ”Mor-jens!” Saman rotuisia, hiljaisia hissukoita on talossa ollut vuoskymmenet. Oltiin Talonmiehen kanssa ihan, että HÄH?! Nyt sen sirkutukset on meille avautuneet. Älytään, mitä milloinkin tarkoittaa. Joku kertoi koiransa osaavan sanoa ”Hel-lou!” heidän tullessaan töistä. Tuo osaa saman 😀

###

Tässä on nyt pakaasit pussitettu, mailat ladottu nyytteihin ja sitä rataa. Katson ikkunasta: lumi roikottaa pihapuun oksia – kaunista! Aattelen tätä länsimaisen ihmisen ahdistusta! Ei halua kauniista lumisesta kotimaasta Juuttaan maan suuntaan. Vaikka sypressit kukkii ja palmuista banaanit roikkuu, kaktukset vihannoi ja sitruunapuun neulaset sojottavat tähtitaivaalle. Meri ropisee ja laiturit kuohuvat.

…Ja aurinko lettuja paistaa, laittaa suuhun ja…(huiskauttaa kädellään) …heittää ukolle KUUHUN! Viimeisin on lapsenlapsen suloinen, tarhassa oppima esitys noin 2-vuotiaana. Sekin mokoma on jo venynyt roikaleeksi ja viettää joulun toisessa mummulassa. Siis sellaisessa oikeassa, jossa mummu ja pappa touhuilee pienen kaupungin laitamilla puutalossa. Pihalla on lyhtyjä, sisällä tuoksuu mummun joululeipomukset ja papan kanssa lämmitetään illalla puusauna. Onni lapselle, että on kunnon isovanhemmat! Ei tämmöisten skippailijoiden varassa lapsuuttaan kannata viettää.

Kokoava selitys: Talonmiehen takiahan minä. Hän nauttii sypressien katveessa pelaamisesta. Tai kuten kerran hauska ruotsalainen tuumi kaverin lyötyä pallonsa kentän reunalle palmujen alle: ”Den är där under björkarna.” (tirskuttiin tuota under björkarnaa svedujen kanssa). Svedujen on leppoisaa peliseuraa, lienen sanonut. Ihan samat fiilarit ei norskeista ole, mutta heidän kanssaan on toki vähemmän tullut pelatuksi. Vaikka osaan ruotsia hyvin, en helekutti vie saa selvää puheestaan, ellei tulostu suusta nopeudella 0,25/1.0.

###

Huh, tässä se joulufiilis sen kun kohoaa. ”It´s begininng to look like Christmas” laulaa Michael Buble Spotifystä. It´s the most wonderful time of the year, väittää puolestaan Andy Williams. Ja konekin lähtee vielä tälle illalle, ensin lepatamme ilmastoystävällisesti johonkin loskan keskelle, lienee Helsinki. Huomenna matka jatkuu. Että ei täältä niin vain lähdetäkään, kuluja tulee tonni lisää siihen nähden, mitä maksoi ajella Espoosta kentälle ja huiskis eteenpäin. Nyt tulee meno-paluu ja hotelliyöt kaupan päälle. (Hiihtelisin mielummin komeilla hangilla, joita meillä riittää.)

Kokoava selitys: eheytän itseni ylärekisteriin esasaarismaisen maireasti naurahdellen. ”Aivan…siis niin.. upeaa…siis ndiin…fantastista siis tämä!” (Häpeällisen kiittämätön ihminen on meikäläinen. Piiskaa sietäisi.)

###

Mikä tämä on? Selitys alla.

Ylärekisterissä muistelen eilistä erittäin taitavaa ja erittäin toimeliasta pikavauhditettua lahjapakettien laittoa. Kävi nimittäin niin, että Lenkkikaveri oli ladannut kuistille tontunpussin. Siinä oli jotakin Balmuirin paketissa (avaamatta). Voi höpsöä, enhän mä ole mikään fakin Balmuiri-ämmä. No, tietää sen – mutta hän on.

Yhtä kaikki, olin jo aatellut ampua takaisin sillä karpalohillolla. Kun pakkausnauha oli rupusta, niin aattelin, että kyllä mä vielä osaan yhden pirtanauhapätkän loukuttaa. Niinpä aloin puuhaan. Heittämällähän se tulee kuten 50 vuotta sitten. Mutta mitvit? Ei tullutkaan. Se ohuen ohut virkkiikoukkukin oli kadoksissa. Ilman sitä ei noita villalankoja niin vain pirtaan pujotella. Sössin tuota aikani ja siirryin sitten pirtailusta villalankoja palmikoimaan 😀 Ihan liian lyhyt tuli, joten hittoon koko sotku. Sai tyytyä kapiseen pakkausnauhaan. Talonmies toimi hillonheittäjänä.

###

Velimies toi kuvan suklaarasian. Sitä ei nyt täällä kukaan muu ole syömässä kuin me kaksi. Talonmies ottaa yhden mukluttaakseen sitä suussaan tuntikausia: aloittelija! Kun jonkun on täällä oltava asiantuntija, niin päästin remmin löysälle ja söin puoli lootaa. Kun rasiassa on 510 kcal / 100 g ja sisältöä 550 g, niin siitä voi laskea, ettei tuo nyt niin kaloripitoinen ateria ole, vaikka vetelisi koko lootankin. Semmoinen raskasta metsätyötä tekevän miehen annos vaan. Kyllä mä sellaisesta käyn. Osa jää työstettäväksi paluun jälkeiseen aikaan – jos sellainen tulee (huokaa).

Ammattilaisvinkki: napsi ensin lootan ylätasolta parhaat osat, toimi samoin alatasolla. Sovittele sitten jälkeenjääneet B-luokan edustajat alakerran muotteihin siten, että kutakuinkin istuvat reikäänsä. Jätä muutama näön vuoksi myös ylätasolle, jotta syntyy vaikutelma täydestä alatasosta. Muotoile neliskanttisia konvehteja hedelmäveitsellä, niin uppoavat paremmin kuppiinsa. Kätevä tapa, oppinut lapsena jo tuonkin.

Lisätieto: ystäväni, tohtori X, kertoi syöneensä rasiallisen Giulianeja. Siis niitä simpukan mallisia valkosuklaa-maitosuklaa-hybridejä. Muitakin ammattilaisia siis.

###

Talonmiestä ei näy ei kuulu. Jäikö koirahäkkiin? Yksinkö tässä nyt joutuu sypressien alle heilumaan? (huokaa) Taidan pikku hiljaa nyppiä johdot seinästä, sulkea vesihanat, katkoa wifi-yhteyden ja roudata pakaasit autotallin eteen.

Lopuksi kerrottakoon lohdutukseksi itselle ja minua seuraavalle suurelle yleisölle (heh), että joulu ei ole meikäläiselle mikään suuri eventti. Se mitä kaipaan, on rauha, ulkoilma ja kirjat – sekä mahdollisuus raapustaa jonku sana tähän blogialustaan. Jos saisin valita mieluisimman joulumeiningin, lähtisin jäiseen mökkiin lämmittämään sitä kaminalla. Sitten tappelisin puoli vuorokautta savuttavan kiviuunin kanssa, pilkkoisin puita liiterissä, keittelisin tsajua tulilla ja lämmittäisin saunan, josta olisin ensin viskonut pihalle liskuihin litistyneet metsämyyrät. Joulun suurin kohokohta olisi mennä yöllä laiturille makaamaan naama kohti taivasta. Näky on lamaannuttavan upea: taivas täynnä tähtiä, toinen toistaan kirkkaampina loistamassa.

…no, minä lähden sinne sypressien katveeseen nyt tällä kertaa kumminkin. Ehkä sieltä joku sana irtoaa, jos netti pelittää. Jää nähtäväksi.

Oikein hyviä vointeja, kinkkuja ja laatikoita, konvehtirasioita ja torttusia!

Klara

2 vastausta artikkeliin “Lunta sataa hiljalleen maahan valkoiseen

  1. Käraste Klara,

    täällä toinen pirtanauhanloukuttaja! Tanten teki joskus kirjanmerkkejä, mutta noin kunnianhimoiseen yritykseen – lahjanauhan kokoamiseen tuosta vaan – ei Tanten olisi rohjennut näin vuosien jälkeen ryhtyä. Harmi, että yritys jäi yritykseksi, mutta eipä hätää: pistetään virtuaalinen pirtanauhapiiri pystyyn heti uuden vuoden koittaessa!

    Tanten uusii hyvänjouluntoivotuksensa ja toivottaa myös rattoisia kierroksia kolokentille! Voikaa hyvin!

    Tant B-G

    Tykkää

  2. Hejsan Tanten, kiitos kommentista! Virtuaaliselle virtaisalle pirtanauhapiirille vahvat suositukset, ehdottomasti olen ryhmän jäsen. Aloitetaan villalangoista. Hommaan ohuemman virkkiikoukun lankojen poimintaan. Keksitään nauhan käyttötarkoitukset vasta jälkikäteen lopputuloksesta riippuen. -Tervehdys Johanneksen ruisleipäpuiden alta. Idag har vi haft äran att spela med svedupellegruppen, hejsan hopsan falleralleraa o. du gamla, du fria, du fjällhöga nord. Huomenna voi päivän melodia olla Deutschland Deutchland yyber alles, jää nähtäväksi. Ellen sitten huilaa huomista. Semmoinenkin vaihtoehto kävi mielessä, että aattona huilailen. Talonmiesta ei sen sijaan pukit pidättele. Kuulumisiin!

    Tykkää

Jätä kommentti