Tekstari harakoilta

Kevättä ei estä mikään!

Hyvä Lukijani,

viittaan edelliseen tekstiini ja totean harakoiden saaneen savupiipusta kiinni edellisestä kirjoituksesta pudonneet sanat. Ne tulivat jälkijunassa siipipuhelimella tiedokseni, joten kirjaan ne tähän. (Minäkö sekaisin? Olisittepa kuulleet äskeisen mediahaastattelun radiosta. Sain tartunnan, siinä kaikki.)

###

Harakat raportoivat seuraavia aiheita, jotka putoilivat edellisestä blogitekstistäni:

  • Aihe 1. Enkeli-ihmiset keskuudessamme. Näistä on näyttöä. Ehkä Lukijanikin on havainnut heitä ympäristössään? Törmään heihin usein, aivan vastikäänkin, josta sain syttöä ottaa asia puheeksi täällä. Näillä ihmisillä on pienet siivet vaatetuksen alla piilossa. Heidät erottaa seuraavasta: ajattelevat parastasi, kannustavat, tsemppaavat, rohkaisevat. Tekevät pieniä hyviä tekoja, ajattelevat lähimmäistään. Heillä on hyvä sydän ja kyky ajatella toisen puolesta. Mutta heillä on myös vastapooli, vastavoima. Aiemmin mainitsemani Mustasydän kuuluu vastapooliin: mustaan, katkeraan, ankeuttavaan joukkoon. Myrkkysydämet kampittavat, kadehtivat, katkeroittavat ja lannistaa lähiympäristöään. Kuin Raamatun hyvä ja paha, sillä näin on nähty ja näin on oleva, jotta hyvä ja paha kamppailevat elintilasta. Tässä joutuu itsekin miettimään kumpaan joukkoon kuuluu. (Kokeilee selkäpuolelta tuntuuko siiventynkiä.)

Ja kuin tilauksesta edelliseen liittyen ryhtyi Talonmies alakerrasta huhuilemaan. Sai watsapp-viestin liittyen erään lapsiperheen hiihtolomaan. Tehtiin Valkosiipien työ: luovutaan aiemmasta suunnitelmasta ja annetaan mökki lapsiperheen hiihtolomakäyttöön (selvyyden nimissä: ilmaiseksi). Menee parempaan tarpeeseen. Perheen ammattimies eli isä tekee pienen huoltotyön samalla. Tuosta mökistä on tullut vähän rasite lähialueen riitojen vuoksi. Olen tainnut mainita aiemmin. Alueella on ongelmaporukka – haa! – Myrkkysydän-valtakunnan sakkia.

  • Aihe 2. Uutismedian seuraaminen. Ehkä Lukijanikin on samassa kierteessä? Jotenkin pitäisi nyt pystyä samaan kuin Pyöreä pöytä-radio-ohjelmassa Pekka Seppänen. Että antaa asioiden edetä omalla painollaan, kun ne joka tapauksessa etenevät miten etenevät. Että elelisi vain omaa elämäänsä, eikä Turkin tai Venäjän.

###

Lopuksi haluan mainita, että sain tuttavalta vinkin vilkaista tubettaja Pirjo Hannelen juutuupikanavaa. Että mitä mieltä olen. Vilkaisin. Ja ajattelen, että hienoa, jos ja kun ihminen saa iloa tubettamisesta kuten ilmeisen selvästi Pirjo Hannele saa. Lisäksi saa rahaa YouTube-päivityksistä. Joillekin somekanavat tuovat yksinäisyyteenkin helpotusta, joko seuraajana tai sisällöntuottajana.

###

Nyt sitten vain ratkaistava lähteekö vielä hiihtolenkille vai hiihtääkö ruhonsa sohvalle vaaka-asentoon.

Kiitos Lukijalle,

Klara

Jätä kommentti