Hyvä Lukijani,
talvilomailen tämän viikon, jonka vuoksi olen erittäin kiireinen – omissa mielipuuhissani siis. Yksi ehdottomista kärkihankkeista on kirjoittaminen. Suollan tekstiä joka puolelle virstanpylväikkö paukkuen ja varmaan moni on laittanut minut estoon jo silloin, kun kirjeitä kuljetettiin postilaatikoihin. Jokin salainen roskapostisopimus varmaan ollut jo silloin mahdollista asettaa kirjeilleni. Ne olivat paksuja ja täynnä potaskaa, jolleivät olleet soopaa tai silikkaa huttua. Jokin näistä joka tapauksessa.
###
Kiiiiitos Tantenille kommentista! Oikeaan osui Tantenin perhepotrettihavainto! 😀 Ilahduttaa myös, että on muitakin …heh… sanoisinko vaikka damernasvärldin huljahuttamia, jotka näkevbät hassuja ilahtumisia joka puolella. Ei tässä muuten seleviä hengissä.
Ihan mahottoman hauska on kuulla myös taas Ranska-Belgia-seudulta reaktio, etten nyt pelekkä tekoäly ole toisessa päässä! Sinne myös terveisiä T….lle, joka pitää minua hyvässä vireessä ja tiedän hänen reaktiostaan, että kirjoitukseni on mennyt eetteriin. Näistähän ei koskaan voi tietää, kun ry.sät voi aina olla linjoilla söhöläämässä 😉
Totta puhuen olkaatten rauhassa. Olen ihan hirveä tarkka kyberturvallisuudesta, ollut oikeastaan nettikäyttöni alkuajoista. Niin hemmetin fiksuko? Nope, vaan niin kyylä, kyttä, paranoidinen ja epäuskoinen, etten usko mihinkään enkä juuri keneenkään. Talonhenkilökin todennäköisesti on vieraan vallan agentti. Tahtoo sanoa, että kaikenlaiset suojaukset on viritetty maksimiinsa, enkä ainakaan omatoimisesti jaa mitään koukkuja näissä viesteissäni. Luotan myös aiempaan blogialustaa enemmän tähän blogialustaan. Tämä on maksullinen ja ostin tästä vähän kallimman version siksi, ettei tässä
mainosmaailma roiku imemässä verta sivusta ts. kenenkään tietoja omiin käyttöihinsä.
Oliko uskottavaa puhetta? Hyvä.
###
Tanten oli oikeassa nähdessään Riisitunturin tykkypuissa perhepotretin 😀 Olen nähnyt Riisitunturissa kerran pariskunnan ihanassa syleilyssä. Hattupäinen herra oli taivuttanut pitkähiuksisen, kauniiseen laskostuvaan vitivalkoiseen iltapukuun pukeutuneen naisen kaarelle niin sydäntä sykähdyttävästi! Siihen olivat moneksi kuukaudeksi pysähtyneet suuteloitsemaan ja odottelemaan kevätkeijun taikakepin kosketusta. Keiju saapui auringon myötä. Plim-(säkenöintiä)-plom, lumous haihtui paahtavaan kevätaurinkoon. Hattu suli miehen päähän, naisen iltapuku rojahti lattialle, vartalot irtosivat toisistaan, selkä suoristui. He katsoivat toisiinsa: ei hitto, ei hele!, menetkös siitä! Mutteivät päässeet kauemmas toisistaan, joten päättivät mennä naimisiin.
Ja niin he siinä seistä tököttivät vuodesta toiseen, kunnes havut alkoivat harventua ja tipahdella syystuulessa, ranka vääntyä käppyrälle, oksisto rapistua. Lopulta latvakin lahosi. Niinpä sitten marraskuun myrsky-yönä räntäsade piiskasi heiveröisempää, joka irtosi juuriltaan ja kellahti maahan. Toinen seisoskeli vieressä vielä tovin, katseli uuden lumen tuloa. Vääntyi sitten tykkylumen painosta yksinäisyydessään ja hiipui maatuvan rangan viereen.
Sen pituinen se.
###
Jos Lukijani on vielä hyvällä hapella, eikä hauko henkeä pelkästä järkytyksestä, niin tohdin jatkaa. Virkistän Lukijaa tarjoilemalla pienet maistiaiset eilisistä kaurakakkusista. Kas tässä, ottaa molemmille jaloille vaan!
###
Odottelen pakkasen lauhtumista ja lähden sitten hiihtämään. Mittari näyttää nyt (hetkinen) -17.5. Kun vielä joku aste tipahtaa, niin ajelen ladun varteen. Eväät on jo pakattuna, vielä keittelen teetä fölijyyn. Aamusella laittelin vähän snäksiäkin pakaasiin, kun viimeksi latureissulla oli hintsusti energiaa mukana ja alkoi homma hyytymään. Iltakin pimeni, eikä otsalamppua mukana. Loppuosa ladusta oli vähän roskainen, kun niukoilla lumilla oli yritetty latukoneella ajaa (hatunnosto kaikille latukonekuskeille kyllä!) ja maa oli päässyt osallistumaan laduntekoon.
Vaan niin mä vain sinnittelin vähillä nesteillä ja vähillä enkruilla autolle asti ja ihan hyvä mieli reissusta jäi silti. Joku tyyppi hiihteli vastaankin. Jälkikäteen äkkäsin, että sehän oli Ruskearuunan entinen omistaja. Ei ollut ihan sanojensa mittainen siinä kaupassa. Taisi aatella, että hevoskauppa on hevoskauppaa… Opin siitäkin jotakin. Vaan kuten sanottua, niin nyt on humma hyvissä käsissä hyvässä paikassa. Ihan silimä kostuu pelkästä ajatuksista, miten sillä on hyvä nyt. Näen siitä jatkuvasti päivityksiä Instagrammissa ja fasessa, uusi omistaja on upea tyyppi ja ollaan hyvissä väleissä.
Siitä mieleen, että opiskelen nyt ihan piruuttain Instagrammin ominaisuuksia, pysyypähän aivosolut vireessä. Ja pysyyhän ne pakkasmittaria vilkuillessakin, ihan kaksissa henkilöin treenataan aivostoamme tähän tapaan:
Talonmies (palaan käsitteistöissä vanhoihin hyviin aikoihin) huutaa talon alaosasta: ”Täällä on nyt 15!”
Katson keittiön mittaria ja huudan ”Täällä 15.7”.
Talonmies: ”Saattaa olla täälläki…en näe desimaaleja!”
Jotta näin älyllistä keskustelua täälläpäin.
###
Alan keitellä teetä ja pakata reppua. Iloa Lukijalle lisääntyvästä auringosta, päivä päivältä enemmän!
yt Klara
Klara Saken kirjoittaa 