Nyt on omenat laitettu koriin ja laskettu. Tuli kolme kasaa ja joitakin pikkukasoja. Nyt ei muuta kuin piirakkaa laatimaan. Juuri tulleen tiedon mukaan Talonmies oli nähnyt, että minunkin nimelläni olisi yksi omena laitettu koriin (lähde: watsapp-viesti). Epäilen vahvasti, mutta on maltettava odottaa, että kiskoja haukkova humma jarruttaa määräasemalle. Lukijan on siis helppo arvata, että allani viuhuu valtion teräslatu. Pikajuna Meksikon halki kiitää, yö jo on (laulelua).
Kyttään naapuripenkistöissä istuvaa ikäistäni naiskaksikkoa. Toinen on sellainen, josta jälkeläisenä käyttäisi sanontaa ”kaatuu herkästi ja kellahtaa mätipuoli ylöspäin”. Kookas, honkarakenne-tyyppisillä vetelän näköisillä jaloilla kömpelösti liikkuva. Toinen on hänen vastakohtansa: pieni, sitkeä ja jäntevä kuin pinseri. Törmäsin häneen jo lähtöaseman laiturilla yrittäessäni nousta junaan. Hän singahti neulepuserossaan asemalaiturille, jossa näytti aloittavan taukovoimistelun. Riehtoi käsiään rytmikkäästi vasemmalle, sitten oikealle, sitten kurotus kaks-kol ja alas noin kaks-kol ja hyppy hyppy hyppy hyppy, syrjähyppy yykaakoo ja syrjähyppy yykaakoo. Nyt on tehty töitä tietokoneilla, väliin noustiin oikomaan jäseniä, honkatolppajalkain nilkanpyöritystä pinserijohtoisesti ja läsähtäminen pikaisesti takaisin ahterille. Kumpikaan ei huomaa, että lähiympäristössä tilannetta seuraa puolisuljettujen luomien takaa salainen tarkkailija, tuo herttaisen näköinen rouva violetissa hupparissa. Niin pahaa-aavistamaton on Suomen kansa.
###
Suomen kansasta puheen ollen, jotta saatiiko sitä mitä tilattiin? Meinaan omenakoriin kertyneitä sinisiä, persunvärisiä ja demarinpunaisia omenoita. Kansa on puhunut ja pulinat pois. Nyt vaan sitten taistelemaan hallistumuodostusten kurimuksessa (haukottelee), juuri kun on lähestulkoon kokonaan saatu ruhomme revittyä Nato-oviaukosta sisään. Nyt on ohjelmassa seuraava kestoaihe: mitä Orpo sanoo nyt, mitä Marin sitten, oliko Purralla joku kannanottoa ja sitä rataa. Mutta antakaapa kun sanon: joku lopputulos tuosta joka tapauksessa leipoutuu – ja elämä jatkuu aivan kuten ennenkin. Sanokaa mun sanoneen.
###
Kerron hieman omasta terveystilanteestani. Nääs meinasivat omenat mädäntä koriin viime viikolla, kun perskules sain lopultakin taudin, jota olen onnistunut välttelemään tähän asti. Siis sen hiton koronan. Jokohan kerroin (tässä junassa ei uskalla kurkata aiempaa kirjoitusta, pätkäisee herkästi linjan poikki). Lyhyesti sanottuna: olin juukelin kipeä. Tauti tuli Talonmiehen mukana etelä-Euroopasta. Hän itse selvisi siitä todella kevyin oirein, vaan minä hyväkuntoisempi sitten kannoin perheemme kortta kekoon senkin edestä. No, tässä ollaan taas työkykyisenä, mutta sinuiitti vielä riivaa, poskiontelotulehdus siis.
###
Juna pysähtyi. Vanha mies astui asemalaiturille vanhan naisen kanssa. Miehellä oli selässään reppu. Repussa oli kilpa-auton ja pallon kuva. Naisella oli vanha piisamiturkki.
###
Näihin käänteentekeviin, mutta erittäin mielenkiintoisiin ja yhteiskunnallisesti ratkaiseviin merkintöihin jätän Lukijani. Ja totean (kurkistaa junan ikkunasta), että tämä meidän ikioma Suomen maa on maailman kaunein, ihanin ja onnellisin paikka ihmisen olla ja eleä. Olkaamme siitä niiiiin niin niin kiitollisia!
Teidän Klara
Klara Saken kirjoittaa 