Hyvä Lukijani,
liitän oheen muutamia kuvia, joita olen näpsinyt poluiltani. Nyt on tullut Kuusamon polkuja rummutetuksi. Tämähän on hieno paikka, jos kohta kovin suosittu ja Karhunkierros imee porukkaa. Tälle päivälle vastaan tuli porukoita, joista arviolta puolet ulkomaalaisia. Kuulin ainakin saksaa, englantia ja jotakin slaavilaista kieltä (puolaa?).
Vähän hassukin tapahtumain kulku siinä sattui. Nimittäin kohtasin polkujen risteyksessä kolme naista katselemassa ympärilleen. Kysyivät neuvoa johonkin oikopolkuun liittyen. Mutten minä osannut neuvoa, kun näillä nurkilla kuljen merkityillä reiteillä, ohjeiden mukaisesti. Tänne suuntautuu niin voimakas retkeilijävirta, että maaston kuluminen on vaarana. Karhunkierros taitaa tällä hetkellä olla kävijämääriltään Suomen suosituin vaellusreitti, Pallas-Hetta kai kakkonen. Jos porukat hortoilee omin päin, muodostuu nopeasti polku, jolla on taipumus vahvistua ja leventyä. Sen näin hyvin myös Pyhävaaran ja Valtavaaran alueella, kun edellisestä käynnistä on tovi.
Palatakseni noihin naisiin, niin luirusin tieheni ja etenin ”viralliselle” maisemapaikalle. Kas vain, siihenpä tulivat sitten naisetkin. Ja heillä oli kysymys: mitä polkua pitkin tästä kannattaisi nyt jatkaa? Mennäkö tuonne vai tuonne? Tjaa-a, sanoin. Ja lisäsin, etten osaa neuvoa. Olivat kuulleet, että tästä pääsisi paikkaan B, josta pääsee takaisin lähtöpaikkaan A. Sanoin, etten kyllä osaa neuvoa, mutta kuulostaisi hyvältä. Jatkettiin sitten jutustelua Suomen retkeilyalueista ja huomasin jälleen ajautuvani jonkinlaiseksi matkaoppaaksi, johon on taipumusta. (Muistan mm. kerran ajautuneeni melontaoppaaksi pitäessäni taukoa jokirannalla. Ihmiset alkoivat pysähtyä siihen neuvoa kysymään. :D)
Tarina jatkuu… päätin jälleen luiruta paikalta. Palasin tuloreittiä ja siirryin muutaman kuusen taakse odottamaan (tirsk!) josko naiset kuitenkin palaavat tuloreittiä. Jos palaavat, näen sen kuusten takaa. Kun menevät ohi, niin livahdan takaisin polulle palatakseni näköalapaikalle. Sieltä otan suunnan paikkaan B, jossa katson pääseekö sieltä paikkaan A.
Aikani kuusten takana piileskeltyäni ja mustikoita syötyäni päättelin heidän menneen paikkaan B. Ja hitaasti löntystellessä ehtivät edelläni B:stä A:han. Saan rauhassa jatkaa äänikirjan kuuntelua tarvitsematta jatkuvasti riipiä kuuloketta korvastani.
Kuljin paikkaan B, jossa on kota. Sen ovi oli sepposen selällään. Hiivin ohi peläten naisten väijyvän kodassa ja säntäävät ovesta: ”Ei mutta hei! Luuletko, että tästä kannattaisi…” Ketään ei kuitenkaan näkynyt. Jumalainen rauha jatkaa kirjan kuuntelua!
Rompostelin onnellisena polkua, nautin kirjasta, raittiista ilmasta ja hienosta metsästä. Ihan luksuselämää on saada keskittyä kirjaan ja omiin ajatuksiinsa. Maisemiakin piisasi.
Sitten havaitsin poroja ja… naisia. Joku poro oli lompsinut heidän lähelleen ja he jumiutuneet siihen miettimään, kuinka toimia. Mulla oli samat ajatukset – heidän suhteensa. Ei auttanut kuin mennä purkamaan tilannetta. Porot olivat herättäneet pelkoa, mikä masinoi runsaasti kysymyksiä matkaoppaalle. Vastasin, mitä taisin ja luirusin pikaisesti tieheni ja söhelsin vauhdilla paikkaan A. Tunnustan: hätä ei lukenut lakia ja oikaisin kaupan päälle laitonta oikopolkuakin, pujahdin menopeliini ja sähhäytin tieheni. Oletan, että naisetkin löysivät takaisin ilman perässä kulkevaa porotokkaa ja siitä vielä illan päälle löysivät tiensä yökerhoonkin.
Sen pituinen se. 😀
Ja mikäli Lukijani vielä jaksaa, niin kerron kantanani, että kun päivänä muutamana tulin poluilta kaikkeni antaneena paikalliseen ruokakauppaan (jossa ei myydä alkoholitonta olutta, mutta muuta olutta on kymmeniä metrejä), en jaksanut kuin ihmetellä naisporukoita, joita näissä retkeily- ja hiihtopaikoissa näkee.
Hitto soikoon, ovat varustautuneet kuin johonkin napakymppiin. Siistit retkeilyvaatteet (talvella skimba- tai hiihtokuosi) päällä – ynnä pikkujoulumeikki ja puolen metrin irtoripset. Kaveri sanoi, osan hakevan täältä seuraa. (miettii) No, ei kai se ole väärin. Se vain on niin näkyvää, kuin liimattu otsaan: ”Tämä on täällä hakemassa seuraa.” Ja kaipa osa miehistä kulkee samoissa ajatuksissa. Muistan tapauksen vuosien takaa. Pysähdyin Saariselällä tutkimaan karttaa (omaa, repussa). Talonmies oli varmaan jäänyt lapsia kaitsemaan. Niin jo lyöttäytyi joku äijänkutale saman kartan ääreen mulle Nattasia esittelemään.
(Näitä kartantutkijoita ei tosin enää vuosiin ole riesaksi asti ollut. 😀 Hyvä!)
Ja mikäli Lukijani kulkee hiihtokeskuksissa irtoripsissä ja sovittaa Tuhkimon pikkuruista korkokenkää jalkaansa illan päälle, niin ehdottomasti ymmärrän! Nämä samasta irtoripsilaatikosta läpsyttimet naamaansa liimanneet puumaikäiset islantilaisneulekloonit vain vähän tökkii. Suotanee?
Iloisiin kuulemiin ja sarkastisen huumorin ymmärryksen toivossa,
Klara, os. von Köchel-Verzeignis
Ps. Mikä angsti ja depis se meidän Sauliin nyt on iskenyt, kun melkein itku kurkussa povasi maailman tuhoutuvan ydinsotaan. Että se on loppu. No, onhan se hyvä, että kansa ei liikoja odota, niin ei tule pettymystä. (Sarkastista, roisia huumoria. Naapurissahan asuu hullu, joka tuntuu nyt hakevan seuraa yhtä hullusta paksusta pojasta, jonka olisi jo aikapäiviä pitänyt aloittaa ruokapäiväkirjan pito.)
Klara Saken kirjoittaa 