Hyvä Lukijani,
kirjoitin jo junassa viime viikolla pienen päivityksen. Se kuitenkin juuttui kriitikon hampaisiin. (Ks. kuva alla) Oli näetsen niin pitkäpiimäistä juttua, että sille häviää Miki Liukkonenkin. (Kuuntelen juuri hänen viimeistä kirjaansa.)
Junakirjoituksen ytimessä oli ärtymys edessä istuvan tuolin asentoon: nojallaan taaksepäin. Sen vuoksi en ollut mahtua rinkkoineni ja eväineni omalle paikalleni. Kiskaisin riehakkaasti tuolin takaisin pystyasentoon paikanhaltijan loistaessa poissaolollaan. Saapui runsaan tunnin kuluttua. Harmaa eminenssi, harvat hivukset kaljun yli kammattuna, pikkutakki ja puuvillahousut, vanhan äijän otsarasvan tuoksu yhdistettynä tuoreeseen konjakkiryyppyyn. Aattelin, että joku muija se tuotakin henkipattoa kotona oottelee. Vai oliko sittenkin poikamies? Koputus olkapäähän: ”Anteeksi, oletteko poikamies?” No ei nyt sentään.
Toisella puolella eli selkäni takana oli olettamukseni mukaan veturin nuppi, kuski siis. Sieltä kantautui ekstraluokkaan (hyväosaisten ja sivistyneiden työmuurahaisten karsina) rähäkkä naisporukan nauru, etelänvaresten tiätsä juttua ja sit jot et tiätsä kun jos et sit kun tiätsä sit et jot ja mä ja tiätsä kun mä sit. Krähähäää, krähähääää! Hääää!
Aattelin, että kolme ääntä: veturinkuljettajarouva, opissa oleva apukuskityttö ja siskontyttö jäniksenä. Aikani kuuntelin. Ja kun töihin keskittyminen toistuvasti herpaantui krähähääähän aattelin: koputtanko piruuttani ovelle, että mitä hlvettiä, eikö tässä junassa ole kuskia lainkaan vai mitä hemmetin peliä täällä pidetään. Onko veturikuskin ajolupakaan voimassa, kun on aikaa puhua skeidaa jopa asemille vasemmalla kädellä ajellessa? ”Tässä on kumminkin ihmishenkiä vaarassa, ei olla karjavaunussa nimittäin. Ettäs tiedätte.”
Tuli aika jäädä kyydistä. Vaatetta pukiessa lensi oletettu veturikuskin työhuoneen ovi selälleen. Sieltä purkautui kaksi kikattavaa täyställättyä naisihmistä huudellen taakseen, että ”Tuonksmä siis sit et jot kolme vodaa vai mitä mä sit tuon?” Näytti sittenkin olevan se kuuden hengen neuvotteluhuone siinä ennen veturikuskin ohjaushuonetta. Ihan hyvä, etten mennyt huutelemaan. Oli sen näköistä porukkaa, että olisi tullut korkokengällä leima otsikkoon.
No, nyt sitä ollaan turvallisesti kotosalla, sieniä ja puolukkaa poimittu ja vietetty laatuaikaa moneen suuntaan. Että kyllä tämä tästä.
Iloa ja eloa joka pirttihin!
Klara
Klara Saken kirjoittaa 