Hyvä Lukijani,
singahdin lapsenhoitohommista Suomen Lappiin. Kun täällä on majoituspaikka, niin sanoin Talonmiehelle, että minäpä lähden Lappiin. Talonmies katsoi silmälasiensa yli ja sanoi:”Lähde vaan.” Ja niin minä läksin.
Ajoin suoraan, ajoin oikealle, sitten vasemmalle, siitä suoraan, ylös ja oikealle. Jarrutin välillä Rovaniemellä, syöksähdin ruokakauppaan ja takaisin autoon ja painoin kaasua kiitäen hurjaa 57 kilometrin tuntivauhtia aina Napapiirille saakka, josta edessä ajanut pieni, epävarma henkilöauto kääntyi Joulupukinmaahan. Ehkä Pukki itse, monisatavuotisten kaihisilmien näkö niin huono, että Petteri oli edellisillan punaamine nokkineen ratissa koittaen pysyä viivojen välissä (kortti kuivumassa).
Varhaisaamu ehti painua tummaan yöhön, kun painoin avaimen lukkoon ja tungeksin nyssäköitten kanssa sisään tehtyäni ensin kotvasen lumitöitä.
###
Täällä tulee kaikki valoisa aika liikuttua ulkona, siis siinä viitisen kuutisen tuntia. Pusken pitkin metsiä, soita ja tuntureita eväät repussa. Ketään ei näy, joku paikallinen koira korkeintaan haukkuu lähistöllä.
Tämä on paras aika olla Lapissa, tiedoksi Lukijalleni, jos on epäsosiaalisia taipumuksia kuten meikäläisellä. Ruskaviikot on ihan nou-nou, samoin hiihtolomat ja pääsiäinen – pitkällinen kokemus. Mua on raastettu Lappiin ihan taatiaisesta ja oliko niin, että olen täällä lapsuuttani asunutkin, mene ja tiedä. Aikanaan tuli skimbailtua ja kuljeksittua Lapin hiihtokeskuksissa. Muistin pari päivää sitten olleeni kerran hiihtovaelluksellakin, hitto vie. Oli mennyt mielestä. Ei onnistuisi enää, paleltaa ajatuskin.
Humu Lapin hyperpaikoilla on vain villiintynyt (mun makuuni siis). Mutta saattaahan täällä muuten olla. Kun katsoo vähän, ettei ihan Levin keskustaan majoitu, eikä minkään kylpylän lähistölle. Jos multa kysytään. Ja vaikkei kysyttäisikään.
###
Nyt aamusella kun silmät aukesi, sanoin itselleni:”Määpä lähden kotiin.” Ja vastasin: ”Lähdenpä vaan.”
Ryhdyin oitis latomaan kamppehia pusseihin, likapyykkiä pinohon ja viruttamaan riepuja. Siivoilun lomassa voi kuitenkin aina istahtaa hetkeksi näin tähän ja nauttia ikkunasta näkyvästä metsästä, pitkistä kuusenhuituloista, oravasta pompahtelemassa hangella.
###
Joskus käy mielessä tulla tänne kirjoittamaan sitä vieläkin kirjoittamatonta, neuroniverkkojen kätköissä lymyävää kirjaa. Hooo, näen jo kuinka jakaisi jyvät akanoista.
Lukijani kiittelisi mielissään, ymmärtäisi huumoriani, eikä kokisi kirjaa itseltään riistetyksi meriitiksi tai muuksikaan itseään uhkaavaksi kulmanvaltaukseksi.
Sitten olisi läjä hyviä ystäviä, tovereitakin, työtovereita, jotka sanoisivat: hieno sinä! Ja tarkoittaisivat sitä sydämestään. Osaan jo sanoa keitä he olisivat.
Sitten se väkinäisesti tekohymyilevä porukka, joka kiittelisi, ”hieno työ, hyvin uurastettu”, mutta harmitus paistaisi heidän kasvoiltaan. ”Niin… sinähän olet sellainen…heh…sähköjänis…heh.” Kokisivat kirjanteon olevan pois itseltään jollain käsittämättömällä tavalla. Joku sanoisi kuin lohdutukseksi: ”Hyvä, että ajatuksesi ovat olleet pois päihdevaivaisesta lähimmäisestäsi kirjankirjoituksen avulla, ikään kuin terapiaksi hetkisen kerrallaan!” Mutta tuon sanoisi lohduksi itselleen.
Noup, en kuvittele: koettu on. Ja tiedän jo tyypitkin, joilla tuo rele laukeaa. Heiltä pimitän hommani, koska haluan välttää luunapin. Tiedän: universaalia ilkeilyä, johon syyllistyy itse kukin, ainakin ajatuksissaan. Joku teki hienon villapaidan, jonkun verotulot on lehdessä, joku nai komean miehen, joku eteni Oxfordiin… ja salaa aatoksissaan toinen aattelee hänestä jotakin negatiivista, jotta ego kestää. Somemaailma on hyvä peili tälläiselle kuonalle. Joillakin kuona purskahtaa pienenä lapsuksena kommenttiosioonkin.
###
Ei, mutta hei: ylärekisteriin mars mars! Ja siitä tulee mieleen Esa Saarisparka ja ajaudun takaisin alareksiteriin, nimittäin Törhösväitökseen. Esa joutui takuulla tosi hankalan piinapenkkiin astuttuaan miinaan ja lupauduttuaan törhöstelijän vastaväittäjäksi. Voi herranpieksut, että kaikkea sitä näkee. (Katsoin videon ja silmäilin Törhösen opusta.)
Lukijani ehkä muistaa, että olen väitöskirjan tehnyt ja jopa sitä julkisesti väitöstilaisuudessa puolustanutkin 😀 Ja olen siitä ylpeä, mielestäni ansaitusti, vaikka väitöksessä olin niin finaalissa, etten pystynyt edes jännittämään enää. Ajatus oli tukkoinen ja olisin vain halunnut mennä kotiin nukkumaan.
Edellä mainitusta syystä törhöstelyn katsominen juutuupista oli kuvottavaa. Miksi? Siksi, että näin sieluni silmin Törhösen paikalla nuoren, epävarman, hiljaisen, aran, ja vuosia kirjansa eteen tosissaan uurastaneen väittelijän. Hän on ehtinyt istua seuraamassa läjäpäin toisten ihmisten väitöksiä kädet hikisinä oppiakseen kuinka selvitä omasta väitöksestään. Että osaako käyttäytyä, osaako teititellä vastaväittäjää ja sen semmoista ehdotonta kuviota. Ja sitten tulee tämmöisiä törhöttelijöitä, jotka aloittaa tilaisuuden, että hei joo… ja kaivaa salkustaan pahvisen, litistetyssä muodossa olevan tohtorinhatun, kehii sen auki, asettaa pöydälle ja aloittaa sitten ikään kuin jonkinlaisena starana ja puheenjohtajana tilaisuuden.
No, olkoon vielä tuokin, mutta kun opiskelunsa alussa olevilta jo edellytetään pikkututkielmissa tarkkaa muotoa, niin joku törhöstää ajatussuollosta itsevaltiaana omilla säännöillään omasta päästään ja julkeaa odottaa sen olevan väitöskirja. Jos kohta väittelijä on ollut kuutamolla, niin sitä ovat olleet esitarkastajatkin, kun tuon päästäneet väitösvaiheeseen. Toiminta pyllistää meidän kaikkien, menneiden ja tulevien, väitöskirjantekijöiden ponnisteluille julkeasti ja häpeilemättä.
Sanoinko jotakin? 😀
###
Nyt kun kaikki maailman vääryydet on tähän kirjatut, tartun harjanvarteen ja alan sitten lappaa roinaa autoon. Siihen uuteen. Onneksi ollaan jo pitkällä yön puolella, kun kurvaan kotipihaan ja pääsen pimeän turvin sujahtamaan autotalliin. (Viittaan vastikään kirjoittamaani.)
Oikein hyvää ja ilon täyttämää viikonloppua Lukijalleni!
Klara
Klara Saken kirjoittaa 