Hyvä rasakka* Lukijani,
toivotan tekstilläni sohvani uumenista mitä rauhallisinta joulua – joka torppaan!
(*Meinasin ensin, jotta kirjoitan ”rakas Lukijani”.Hetken aprikoituani tulin ajatukseen, ettei Lukijani ehkä pidä liiallisesta tuttavallisuudesta, suomalaiskansalliseen tapaan. Tilalle muljahti rasakka eli rapsakka vaihtoehto. Eläköön suomenkieli, uskomattoman monivivahteinen äidinkielemme!)
###
Täällä on semmoinen meno, että Hurtta löhnöttää kaulaa myöten sohvalla jalkani päällä (ei saa tulla sohvaan, eikä sänkyyn) ja Talonmies, jumalanpalveluksen (sic!) ensin kuunneltuaan, huudattaa huoneessaan jotakin oopperalaulutilaisuutta telkkaristaan. Kaipaa selvästi perheensä joulutraditioita.
Traditiot olivat massiivisia ja niihin sisältyi merkittävä määrä minulle outoa käsinkosketeltavaa jännittyneisyyttä, epäonnistumisen pelkoa ja ennen muuta: moninaisia toimintoja. Kuka koristelee kuusen, kuka hakee Aunetädin, missä kuusenkoristeet, kuka rientää hautuumaa A:lle ja B:lle ja siskonkumminkaimojen haudoille lähikuntiin mukanaan repullinen hautakynttilöitä. Kuka kuorii perunat, muistiko joku ottaa rässyltyn kellarista, kuka lämmittää saunan, onko puita haettu, kävikö kotikalja, miten perinteiset joulupiparit, pantiinko perinneliina jo pöytään, onko hopeat kiillotettu, entä himmeli, missä pukinnaamari, onko joululaulukirjat, pitääkö kaupalta vielä tilata jotakin (anoppi soitti aina kaupalle tavaran kerrallaan, toimittivat ovelle), onko kiisseli tehty, missä tonttulakit, onko lahjat jo kuusen alla, vatkasiko joku kermavaahdon, kuka hakee lasten joululelut, onko Turun tuomiokirkon joulujulistus kuunneltu, meneekö joku sytyttämään jäälyhdyt, muistettiinko ne tehdä, missä rosolli, kinkulle sinappihuntu, ottaako joku joulukonvehteja ja onko miniä jo häipynyt huokaillen talosta…
Siinä rytäkässä Jeesuslapsen silmäkulmasta vierähti kyynel, miniän katse lasittui.
Mitäh!!!! Hyi! Ja jouluna tämmöistä suoltaa tulemaan: kiittämätön miniänretku! Soittelee suutaan sohvannurkasta. Anoppi katsoo pilven takaa kauniin teräksenharmaan hiuksiston permanenttikiharoiden oietessa. Anteeksi rapsakka anoppini, olit mitä parhain ihminen! Ja jos kronologinen elinaikakautesi olisi ollut myöhemmin, olisit todennäköisesti kettutyttö, elokapinallinen tai Suomen salaisen palvelun agentti. (Arvostin ja arvostan melkein Metusalemin iässä enkelirivistöön siirtynyttä anoppia, voimakas realistinen ihminen.)
…Mutta voiko tuon pienen poikasensa toosan käydä joku vasaralla vaivihkaa vaientamassa. (miettii…problem soved, käytin veto-oikeutta. Laittoi pienemmälle.)
###
Joulu on meikäläiselle rauhoittumisen aikaa etenkin, kun omat pienokaiset on jo aikuisia. Eivätkä tunnustressaavan hekään. Yksi on ollut yön töissäkin, joukkosidontapaikalla.
###
Sain aattoiltana kuvaviestin tunnollisen tuttavapariskunnan joulunvietosta. Kuvassa kymmenkunta pikkusänikkää seisoi olohuoneessa Pukin puhuteltavana. Tiesin kuinka kahden sukupolven majoittaminen, ruokkiminen ja jouluoratoriointi ottaa vanhimman sukupolven voimille. Siitä tietoisena tunsin kiitollisuutta jälkeläisemme kutsusta tulla kotiinsa jouluaaton viettoon, valmiiseen pöytään. Josta sitten paluu omaan kotiin ja vielä iltasella luistelemaan: täydellinen aattoilta.
Näihin säkeisiin jätän nyt Lukijani toivottavasti sohvannurkkaan hyvän kirjan tai kutimen kanssa.
Kuulumisiin, Klara
Klara Saken kirjoittaa 