Kellon päätehtävä ja kilolaskuria

Hyvä Lukijani,

eilen oli toimistokäyntejä poisnukkuneiden asioihin liittyen. Yritin samalla kaupunkireissulla hommata kadonneelle kellolle jatkajaa. Yllä olevan kuvan otin joku viikko sitten polkujotosta aloittaessani, jotta sain muistiin lähtöajan (muuten vaan). Kas, kun on niin, ettei ole älykelloa. Eikä tule.

Nääs astelin paikalliseen kelloliikkeeseen, vanhaan ja arvostettuun…Viattomana asiakkaana pujahdin puotiin kyselemään arvokkaan näköiseltä, kolmikymppiseltä myyjältä aikarautaa. Veteli esiin kellotarjottimia, joilla makasi käsiraudoista mallia ottaneita jättiläiskelloja. Hintalapussa luki kolmesataa ja viisisataa. Yhdestä KELLOSTA! Selitin tarvitsevani peruskelloa. Siis semmoista, jonka voi vaikka pestä juuriharjalla tai pudottaa järven pohjaan ilman hermoromahdusta.

Myyjä loi hahmooni arvioivia silmäyksiä: ”Joo nämä on kyllä vesitiiviitä…”. Kerroin ajatelleeni noin max viidenkympin kelloa kuten swots tai vastaava. Myyjän kulmat kohosivat: ”No ei meillä kyllä….” Kysyin neuvoa: mistä saisi. Kertoi, ettei tiedä, mistä semm… Kiittelin kovasti ja poistuin paikalta. Mukanani ollut sukulainen huudahti: sua saa hävetä! Hävetä, hävetäkö, miksi!? Olinhan asiakas, joka meni kellokauppaan ostamaan käytännöllistä (myös hintansa puolesta) kelloa, josta voi katsoa ajan. Eikö se ole kellon päätehtävä? Ja myynti kellokaupan?

Ydinviesti. En tarvitse hintavaa kelloa, enkä älykelloa, sillä en mittaa mitään. Osaan mitata pulssin ranteestani ja hengitystiheyteni, jos tulisi tarve. Toistaiseksi ei ole tullut.

Jotta Lukijani, jonka ranteesta älykello ehkä juuri mittaa verenpainetta, ei ahdistuisi, niin sallittanee lisäys. Se menee näin: ymmärrän ihmisiä, jotka esim. oman vähäisen liikuntansa vuoksi haluavat mitata askelmääriään tai (kuten lenkkikaverini) saavat jotakin tyydytystä kaiken mittomisesta. Ei ole synti. Eikä sekään, että pelkät viisarit riittää. Kaikki ei elä saman maailmankellon pyörityksessä ja gps, oikeastaan kolmekin, on erikseen, kun vanhoja gps:iä en ole raskinut heittää pois. Tyttären sanoin: ”En jaksa perehtyä enää yhteenkään digitaaliseen systeemiin!”

###

Mittaamisesta tuli mieleen, että yritän vielä pudottaa pari kilogrammaa joutessani, jotta pystyn lähiaikoina vastaavasti pakkaamaan rinkkaan pari kiloa lisää. Tällöinhän tukielimille muodostuva kokonaispaino (ruho+rinkka) pysyy samana. 🙂 Nuo rinkkaan tulevat pari lisäkiloa voivat olla vaikka ruokaa tai sähkölaitteita, heh.

Opin ruokapäiväkirjavaiheestani pari vuotta sitten arvioimaan ravinnon kalorimäärän ainakin summittain. Tänään tiedän syöneeni näin:

– aamu: ruispuuro noin 150 kcal + puolukat 1 dl noin 35 + itsetehty smoothien (jogurtti 2% rasvaa n. 1 dl + noin 1/4 banaania ja puolukoita) yht. noin 70 kcal + kahvi 0 kcal (tai en ainakaan ole koskaan laskenut mitään), pähkinöitä n. 1 rkl 80 kcal = yht. n. 350 kcal

– lounas: valmissalaatti n. 350 + voisarvi (välissä lohta ja n 1 tl voita) n. 260 + vieraskäynniltä jäänyt kanelikierre n. 280 + maitokahvia 2 dl noin 70 + sokeritonta jaffaa 10 = yht n. 970 kcal

=> tähän mennessä siis n. 1320 kcal. Tavoite per vuorokausi on 1800 kcal. Tälle päivälle on jäljellä noin neljäsosa kalorimäärästä, siis noin 480.

###

Disclosure: yllä esitetyt kalorimäärät tuotetta kohti ovat omia arvioita. Tarkat laskelmat saa puntaroimalla ja syöttämällä tuote ruokapäiväkirjaan (esim. fineli.fi). Tismalleen samoja tuotteita ei aina löydy (esim. pikkuleipomon kanelikierre), mutta otan valikosta mahdollisimman samanlaisen. Ei siis ole avaruustiedettä. Samalla näkee, minkä verran tosiasiallisesti ”muutamasta hassusta pienestä napsimisesta” kertyy päivän mittaan. Ja hoksaa, että ellei syö oikeaa ruokaa, tulee herkästi pitkin päivää otettua vähän yhtä ja toista, eikä koe syöneensä vielä ”mitään”.

Tämmöiset on puheet, jos Lukijallani on painonsa kanssa ong… EI! … vaan nykyään sanotaan: haasteita. Kaikki on vain haastetta, mitään ongelmia ei tunneta, missään asiassa. (vino hymy)

###

Muitta mutkitta taidan siirtyä etätöiden äärelle. Aamupäivä meni kaikessa rauhassa Lukijani kanssa turistessa, kiitos paljon! Illan päälle rullailen maantielle auto täynnä tavaraa. Mukana on mökille vietävää kampetta, osa melontavehkeistä ja rinkkaa jos toistakin. Tutkailen kelit ja fiilikset, että lähdenkö mökiltä päiväretkeilemään* vai riippumaan petäjiin eli yökuntiin. Saa nähdä. Pidän Lukijani ajan tasalla 🙂

*Naureskellaan Talonmiehen kanssa mökille menijän, itse kunkin suunnitelmia. Noin kolmantena päivänä mökillä huomaa tulleensa imaistuksi mökkitouhuihin niin, että muu suunnitelma on unohtunut. Nousee ylös, kaminaan tulet, hakee vedet, hakee puita, käy maakellarilla, keittää vettä, syö, hakee vettä, hakee taas puita, tuijottaa ulapalle, tuijottaa puihin, tyhjentää hyysikän, tuijottaa nurkan taakse, harjaa kuistin, tuijottaa tyhjyyteen, lataa saunanpesän, kuuntelee hiljaisuutta, hakee puita, harjaa kattoa, kantaa saunavedet… Ja illalla hampaita pestessä havahtuu: munhan piti lähteä polulle. No, lähden huomenna.” Ja sama rata jatkuu. Mutta onhan se rentouttavaakin!

Nyt mars etäkoneelle kuin olis jo. (Moniko muistaa lapsuudesta: kuin olis jo!)

Hyvää torstaita, toivoa täynnä! Klara